Rock-legenda Alice Cooper julkaisi heinäkuussa 2005 laskutavasta riippuen uransa 17:ta tai 24:n studioalbumin “Dirty Diamonds”, joten kun pyöreät 20 vuotta tulee täyteen, on kyseinen, aikoinaan pienelle huomiolle jäänyt levy syytä ottaa uudelleen arvioon.
Alicen uusi millenium käynnistyi “Brutal Planet” (2000) sekä “Dragontown” (2001) albumeilla, jotka olivat tyyliltään raskainta musiikkia, mitä mieheltä oli koskaan urallaan kuultu. Edellä mainittujen pitkäsoittojen jälkeen vuorossa oli selkeä suunnanmuutos, sillä “The Eyes Of Alice Cooper” (2003) kurotti kohti Cooperin musiikillisen uran juuria. Levy oli rouheaa katurockia The Stoogesin ja MC5:n hengessä, ollen silti selvästi Alice Cooper -albumi.
Tämän tyylinen musiikki tuntui puhuttelevan tuossa vaiheessa Cooperia eniten, joten “Dirty Diamonds” päätyi jatkamaan samalla linjalla. Miten tässä onnistuttiin? Otetaan selvää.
LP:stä levisi jo ennen sen julkaisua tieto, että se oli äänitetty vain 13 päivässä ja prosessi oli ollut live-henkinen. Ja komeasti “Dirty Diamonds” käynnistyy: “Woman Of Mass Distraction”, “Perfect” sekä “You Make Me Wanna” -avauskolmikon ollessa hieno nippu sävellyksiä.
Nimiraita on tuotetumpi tapaus, vaikka biisin juuret ovat syvällä haara-asennossa runttavaassa rockissa ja biisistä löytyy onnistunut kertosäe.
“The Saga Of Jesse Jane” päästää Alicen flirttailemaan countryn saralle. Biisin lyriikat ovat oma lukunsa, Alicen todistaessa jälleen kerran, että sanoituskynästä irtoaa tarvittaessa, omalla kierolla tavallaan, loistavaa lyriikkaa:
”I’m in jail in a Texas town
In my sister’s wedding gown
I drive a truck all night long
Listening to Judy Garland songs”
“Dirty Diamonds” lähtee siis liikkeelle todella onnistuneesti, mutta tämän jälkeen albumi ajautuu ongelmiin. Loppupuoliskon materiaali on sävellyksinä keskinkertaista. Ongelma ei ole Alicessa tai nimekkäässä taustabändissä (Ryan Roxie & Damon Johnson, kitara, Chuck Garric, basso; Tommy Clufetos, rummut) vaan nimenomaan itse musiikissa. Kansikuvissa nähdään kiertuerumpali Eric Singer, mutta itse levylle rummut soitti Clufetos.
Varsinaisia rimanalituksia kappalelistaan ei ole päätynyt, jos mukaan ei lasketa kiekon päättävää räppäri Xzibitin kanssa esitettyä bonusbiisi “Standia”, joka soundillisesti ja tyylillisesti olisi sopinut paremmin esimerkiksi “Dragontownille tai “Brutal Planetille”. Esiin pitää toki nostaa onnistunut Left Banke -cover “Pretty Ballerina”, joka on 1960-luvun flower power -poppis Alice-lasien lävitse katsottuna.
Summa summarum: “Dirty Diamonds” on ulkoisesti mainio rock-levy, mutta valitettavasti sen sisältö ei yllä sen rujon ja karun tuotannon, mutta toisaalta rokkaavan toteutuksen tasolle. Tällaisenaan kokonaisuus on mukavaa taustamusaa, joka ei valitettavasti pysty pitämään viiden ensimmäisen kappaleen jälkeen tasoaan yllä. Albumi jää harmittavan puolitiehen pitkän uran mittavassa katalogissa.
6+/10
Ilkka Järvenpää
1. Woman Of Mass Distraction
2. Perfect
3. You Make Me Wanna
4. Dirty Diamonds
5. The Saga Of Jesse Jane
6. Sunset Babies (All Got Rabies)
7. Pretty Ballerina
8. Run Down The Devil
9. Steal That Car
10. Six Hours
11. Your Own Worst Enemy
12. Zombie Dance
13. Stand (bonus track)
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}