Alun perin Bostonista lähtöisin ollut legendaarinen amerikkalainen hard rock -yhtye Aerosmith julkaisi kolmannen studioalbuminsa ”Toys In The Attic” huhtikuussa 1975. Albumin juhliessa viisikymppisiään on tämä bändin 1970-luvun hovituottajan, Jack Douglasin tuottama teos syytä ottaa uudelleen arvioon.
Toisin kuin Aerosmithin kaksi ensimmäistä albumia (”Aerosmith” 1973 sekä ”Get Your Wings” 1974), jotka sisälsivät pitkälti kappaleita, joita bändi oli soittanut jo ”klubivuosinaan”, oli ”Toys In The Attic” perusolemukselta jotain muuta. Takatasku biisien suhteen oli tyhjä, joten Douglasin johdolla ennen varsinaista studiosessiota oli ohjelmassa parin kuukauden esituotantovaihe.
Laskutavasta riippuen bändillä oli ainoastaan 3–4 biisiä valmiina ja loput sävellettiin tuottajan valvonnassa esituotantovaiheessa. Tavoitteena oli saada kasaan materiaalia, joka oli sopivan tiukasti kasassa. Douglasille tärkeää oli jättää tilaa improvisoinnille ja tämän ohjenuoran kanssa yhtye suuntasi studioon vuoden 1975 alussa.
”Toys In The Attic” käynnistyy yhdellä albumin kolmesta klassikosta, eli levyn nimibiisillä ja voi pojat, millainen albumin avaaja kappale on. Joe Perryn ja Steve Tylerin eli Toxic Twins -kaksikon kirjoittama ”Toys In The Attic” jyrää eteenpäin vastustamattomalla svengillä, aivan kuin se nuori sonni, joka on ensimmäistä kertaa päässyt kesälaitumelle.
”Uncle Salty” flirttailee psykedelian kanssa, karkaamatta täysin sienitripille. Ilkeällä rock-riffillä alkava ”Adam’s Apple” palauttaa tämän koneen jälleen takaisin tutuille raiteilleen, biisin ollessa mainio rokkari, josta löytyy hieno kertosäe. Erityismaininta pitää antaa Perrylle sekä toiselle kitaristille Brad Whitfordille. Molempien työskentely on yksinkertaisesti huikeaa kuunneltavaa.
Aerosmithin yksi tunnetuimmista kappaleista ”Walk This Way” on vuorossa ja vielä 50 vuoden jälkeen klassikko rokkaa yhä mahtavasti. Toxic Twins on sovituksessa totaalisen liekeissä ja biisin groove on mahtava.
Levylle on päätynyt myös yksi cover, eli A-puolen päättävä rhythm & blues -vokalisti Bull Moose Jacksonin alun perin vuonna 1952 julkaisema ”Big Ten Inch Record”. Sävellys on juu-ri sitä itseään, eli mainiota R&B:tä sellaisena, minä kyseinen musiikin tyylisuunta vuonna 1975 tunnettiin.
B-puoli potkaistaan käyntiin levyn kolmannella klassikolla, eli Tylerin yhdessä basisti Tom Hamiltonin kanssa kirjoittamalla ”Sweet Emotionilla”. Hamilton kertoo, että ikoninen bassoriffi oli syntynyt jo miehen lukiovuosina, mutta valmiiksi kappale päätyi vasta myöhemmin. Klassikko on aina Klassikko ja sitä tämä loistava rokkari todella on. Groove on hillitön, riffi-ilotulitus uskomatonta ja Tyler on liekeissä. Shown varastaa vielä Perryn vakuuttava kitarasoolo.
”No More No More” vie Aerosmithin suoraan bändin yhden suurimman vaikuttajan Rolling Stonesin reviirille. Aerosmith onnistuu maustamaan Rollari-soppaansa sopivasti omilla mausteillaan, joten lopputulos kuulostaa, takuuvarmalta 1970-luvun Aerosmithilta.
”Round And Round” on rakennettu yllättävän raskaan riffin ympärille. Kappale marssii eteenpäin vastustamattomalla voimalla, ujuttaen runttaukseen sopivasti myös aimo annoksen psykedeliaa. Mainio biisi.
Viimeiseksi kappaleeksi on säästetty se ”pakollinen” balladi ”You See Me Crying”. Biisi on selkeästi tuotettu muuta albumia mahtipontisemmaksi, ei vähiten orkesteriosuuksien ansiosta. Itse en nosta sävellystä Aerosmithin ykkösballadien joukkoon, vaikka sinällään komea teos on kyseessä.
”Toys In The Attic” sai julkaisuaikoinaan musiikkimedialta osakseen vaihtelevia arvioita, mutta vuosien varrella nämä ovat muuttuneet pääasiassa ylistäviksi. Itse pidän levyä sitä seuranneen ”Rocksin” (1976) kanssa Aerosmithin parhaana albumina. ”Toys In The Attic” on levy, jolla Aerosmith onnistuu tykittämään täysillä jokaisella kokaiinin kyllästämällä sylinterillään ja lopputulos on liki täydellistä 1970-luvun jenkki hard rockia.
Kaupallisessa mielessä ”Toys In The Attic” oli menestys, sillä albumi on RIAA:n tilastojen mukaan bändin myydyin LP USA:ssa komealla yli yhdeksän miljoonan kappaleen tuloksella. Tosin on mahdollista, että joku MTV-aikakauden levyistä on ohittanut tämän, sillä kyseisten levyjen sertifiointi on pyydetty yhtyeen toimesta viimeksi vuonna 1995.
USA:ssa myyntilukujen tarkistus tapahtuu bändin tilauksesta ja esimerkiksi ”Permanent Vacation” (viisi miljoonaa), ”Pump” (seitsemän miljoonaa) sekä ”Get A Grip” (seitsemän miljoonaa) on viimeksi tilastoitu vuonna 1995.
Mutta pysytään vahvistetuissa tilastoissa ja niiden mukaan ”Toys In The Attic” on toistaiseksi Aerosmithin myydyin pitkäsoitto USA:ssa. Lopuksi voi todeta, vuoden 1975 Aerosmith ei välttämättä ole 1980-90 -lukujen MTV-linjaa edustaneen Aerosmith-diggareiden mieleen, mutta mikäli arvostat 1970-luvun hard rockia, ei tätä ikimuistoista levyä kannata ohittaa.
10-/10
Ilkka Järvenpää
1. Toys In The Attic
2. Uncle Salty
3. Adam’s Apple
4. Walk This Way
5. Big Ten Inch Record
6. Sweet Emotion
7. No More No More
8. Round And Round
9. You See Me Crying
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}