Perinteisen heavyn kuninkaisiin kuuluvan Acceptin 10 vuotta täyttävä ”Blind Rage” oli kolmas levy laulaja Mark Tornillon kanssa. Ensimmäinen ”Blood Of The Nations” vuonna 2010 oli lähes täysosuma. Seuraavaksi ilmestynyt ”Stalingrad” ei aivan yltänyt samalle tasolle, mutta oli siitä huolimatta nautittava heavy metal -julkaisu.
Nopeasti käy selväksi, että ote ”Blind Ragella” on melodisempi ja kevyempi kuin aiemmilla levyillä, vaikka omat raskaat hetkensä myös löytyvät. Wolf Hoffmann tarjoilee lähestulkoon jokaisessa biisissä tanakoita riffejä ja hienoja soolokuvioita, jotka ovat aina kuuluneet miehen tavaramerkkeihin. Kitaristin rakastamasta klassisesta musiikista kuullaan useampi näyte kappaleiden sisällä. Wolfin työskentely on levyn parasta antia.
Singlejulkaisu ja levyn avaava ”Stampede” on bändin normaalitasolla vaisu suoritus ja levyn ensimmäinen puolisko on tarttuvampaa ja nopeata ”Trail Of Tearsia” lukuun ottamatta pelottavan keskinkertaista. Kuten mainittiin, kitaraosastolla onneksi tapahtuu koko ajan, mikä nostaa mielenkiintoa selvästi.
”Dying Breedilla” hehkutetaan vanhoja heviklassikoita, mikä on outoa koska lasken Acceptin itsensä myös kuuluvan tähän kaartiin. Biisi ei irtoa aiheeseensa sopivalla tavalla. ”Wanna Be Free” on puolestaan erilaisempaa ja keveämpää tyyliä edustava raita, mutta taipuu nyky-Acceptilta suhteellisen hyvin.
Yllättäen levyn vahvimmat esitykset löytyvät lopusta ja viimeinen kolmikko nostaa albumin tasoa huomattavasti. ”From The Ashes We Rise” on tiukkaan tahtiin iskevä Accept-veto. ”The Curse” tekee asiansa selväksi melodisemmin ja hitaammassa tahdissa, mutta on samanaikaisesti salakavalasti koukuttava.
”Blind Ragen” kovin hetki säästetään viimeiseksi. ”Final Journey” on nopea ja erinomainen biisi hienolla kertosäkeellä. Wolf lainaa soolo-osuudessa Griegiä ja kuuntelu päätetään hyviin tunnelmiin. Andy Sneapin tuotanto on meriittiensä tasolla, hiukan enemmän selkeyttä saisi olla ja Tornillon laulua olisi voinut nostaa enemmän etualalle. Pääasiassa levy kolisee stereoista hyvällä tasolla.
Bonuksena tarjotaan yli kaksituntinen keikka Chilestä viime vuodelta, ja jo tämä tekee paketista pakko-ostoksen. Hassua kyllä Blu-Ray irrotti huomattavasti kovemmat fiilikset, kuin varsinainen albumi, mutta tämä ei yllätä kun tarjolla on yli kaksi tuntia parasta heavy metal-tykitystä. Bändi on iekeissä, klassikot esitetään voimalla ja tarkkuudella Tornillon loistaessa tulkinnoissaan. Yleisö on Etelä-Amerikkalaiseen tyyliin pähkinöinä ja täysillä mukana läpi keikan. Ennen kaikkea bändin yhteissoitto on hienoa kuultavaa ja katsottavaa.
Accept eli tuossa vaiheessa uutta kukoistuskautta loistavan laulajan kanssa ja selkeästi kemiat vielä vuosikymmen sitten toimivat, toisin kuin oudolla vuoden 2005 kiertueella Udo Dirkschneiderin kanssa. Jälkikäteen ei ole mikään ihme, että tiet erosivat nopeasti.
Samalla täytyy sanoa, että mainion ”Blood Of The Nationsin” jälkeen suuntaus oli jo lievästi laskeva. Tällä levyllä Accept pysyi vielä kirkkaasti pinnan yläpuolella jäsenistön ammattitaitoisen suorituksen ja muutaman hyvän kappaleen ansiosta. Valitettavasti tätä seuranneet levyt ovat olleet toinen toistaan puuduttavampia suorituksia ja ”Blind Ragella” soittaneesta kokoonpanosta eivät ole enää riveissä kuin Hoffmann sekä Tornillo.
8/10
Ville Krannila
1.Stampede
2.Dying Breed
3.Dark Side Of My Heart
4.Fall Of The Empire
5.Trail Of Tears
6.Wanna Be Free
7.200 Years
8.Bloodbath Mastermind
9.From The Ashes We Rise
10.The Curse
11.Final Journey
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}