Tässä kuussa on tullut kuluneeksi 10 vuotta siitä kun AC/DC palasi parrasvaloihin uuden albumin ”Black Ice” myötä. Bändin edellisen levyn ”Stiff Upper Lipin” julkaisusta oli jo vierähtänyt kahdeksan vuotta, joten Australian veteraanit todella ottivat aikansa uuden materiaalin työstössä. Varsinaiset levytykset aloitettiin jo vuonna 2003, kun Angus ja Malcolm Young pistivät käyntiin sävellystyön.
AC/DC:n pari viimeistä studiokiekkoa olivat saaneet nuivia arvioita kriitikoilta, pitkälti siitä syystä, että levyt olivat keskittyneet blues-pohjaiseen rokkaamiseen tarttuvien iskusävelmien sijaan. Tähän veljekset olivat päättäneet tehdä muutoksen ja tuottajaksi palkattiin Brendan O’Brien (mm. Stone Temple Pilots, Bruce Springsteen, Aerosmith, Red Hot Chili Peppers, The Black Crowes, Pearl Jam, Bob Dylan, Rage Against The Machine ym.).
O’Brien asetti tavoitteeksi tuoda bändin musiikkiin takaisin ”Highway To Hellin” ja ”Back In Blackin” tarttuvat, mutta raskaalla kädellä esitetetyt pop-melodiat. Studiotyöskentelyssä AC/DC luotti vanhaan meininkiin, pitäen soiton raakana ja päällekkäisäänitykset minimissä. Erityishuomio annettiin myös pienestä rimakauhusta kärsineelle vokalisti Brian Johnsonille, jonka päivittäinen studioaika rajattiin tuntiin. Miehen laulut äänitettiin myös poikkeuksellisesti suurimmaksi osaksi studion kontrollihuoneessa, jotta Johnson pääsisi eroon jännityksestään ja samalla kykenisi ”esiintymään”.
”One hot angel, One cool devil…”
Levy käynnistyy pomminvarmalla hittibiisillä eli ensimmäisellä singlellä ”Rock ’n’ Roll Train”, joka ilmoitti jo avausriffillään, että AC/DC oli palannut. ”Skies On Fire”, ”Big Jack” sekä erityisesti ”Anything Goes” olivat juuri sitä, mihin O’Brien tähtäsi: tarttuvia, mutta samalla ilkeästi esitettyjä pop-sävyisiä rokkibiisejä. Tuima ”War Machine” toi levylle taas sopivaa äijäilyä sitä osastoa AC/DC:ltä kaipaaville. Kieltämättä tämän jälkeen albumi jäi hieman junnaamaan, kunnes slide kitara-riffin varassa kulkeva ”Stormy May Day” yllätti kuulijan totaalisesti. AC/DC tarjoilee tässä vaiheessa uraansa jotain uutta Angus Youngin juurevan slide-kitaroinnin muodossa. Loppulevy on myös tasokasta tavaraa, josta esiin pomppaa erityisesti tarttuvan kertosäkeen omaava ”Money Made” sekä murhaavan riffin omaava sekä albumin komeasti päättävä loistava nimikkobiisi ”Black Ice”.
Kokonaisuutena kyseessä on mainio albumi. Erityismaininta pitää antaa Johnsonille, joka laulaa parhaiten sitten 1980-luvun kulta-ajan. Biisejä levylle on ehkä ahdettu liikaa, mutta toisaalta mukana ei ole yhtään tyhjänpäiväistä kappaletta. Varsinaisia täysosumia levyltä löytyy jo useampi. Tämän huomasivat myös kriitikot sekä ostava yleisö, sillä kiekkoa myytiin maailmanlaajuisesti yli 8 miljoonaa kappaletta ja se valloitti ykköspaikan yli kahdessakymmenessä maassa (mm. USA, Iso-Britannia ja Suomi).
Bändin kaksiosainen huippusuosion saavuttanut Black Ice -maailmankiertue vieraili myös Suomessa kahteen otteeseen, AC/DC:n myydessä loppuun niin Helsingin olympiastadionin, kuin Tampereen Ratinan. Itse kiertueen suosiosta kertoo se, että rundi löytyy yhä tuottoisimpien kiertueiden listalta sijalta kuusi, lähes 450 miljoonan dollarin tuotollaan.
Ai niin..mistä levyn nimi tuli? Brian Johnson muisti kuulleensa nuorena miehenä radiosta säätiedotuksessa maininnan, jossa kehotettiin varomaan mustaa jäätä. Musta jää oli vaarallista ja sitä ei nähnyt, joten mikäpä oli ollut herra Johnsonin mukaan sopivampi nimi ilkeälle rock-levylle.
8/10
Ilkka Järvenpää
1. Rock ’n’ Roll Train
2. Skies on Fire
3. Big Jack
4. Anything Goes
5. War Machine
6. Smash ’n’ Grab
7. Spoilin’ for a Fight
8. Wheels
9. Decibel
10. Stormy May Day
11. She Likes Rock ’n’ Roll
12. Money Made
13. Rock ’n’ Roll Dream
14. Rocking All the Way
15. Black Ice
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}