Jo 35 vuotta heavy metallin etulinjassa vaikuttanut W.A.S.P. ei hellitä, vaikka miehitys johtohahmo Blackie Lawlessin takana on vaihtunut ajan kuluessa useaan kertaan ja suosio on kokenut nousuja sekä laskuja.
Viime vuonna 60-vuotisjuhlaa viettänyt Lawless menetti viimeisenkin klassikkokokoonpanon aisaparinsa, kun kitaristi Chris Holmes poistui lopullisesti riveistä yli 15 vuotta sitten. Tämän jälkeen mukana on ollut nuorempi, mahdollisesti taitavampi ja saman aikaisesti selvästi kasvottomampi kaarti.
W.A.S.P. on ollut kasariyhtyeistä yksi vakiovieraista Suomessa ja itse näin heiltä kaksi keikkaa reilun vuoden sisällä viime vuosikymmenen puolella. Tuolloin konsertit jättivät paljonkin toivomisen varaa. Lyhyt kesto, aneeminen esiintyminen ja ilmiselvä taustanauhojen käyttö saivat bändin vaikuttamaan parodialta itsestään. 1990-luvulla uuden vaihteen poliittisen ja kantaaottavan linjansa myötä löytänyt Lawless palasi jossain vaiheesa Holmesin kanssa tympeään lihanheittomeininkiin, josta ollaan edelleen toipumassa. Yhtyeen kruununjalokiven ”The Crimson Idolin” nostaminen jalustalle osoittaa virheen ymmärtämisestä, ja viimeisillä kahdella studiolevylläänkin W.A.S.P. on näyttänyt luovuuden palautumisen merkkejä.
Lämmittelijänä kolme keikkaa kattaneella Suomen rundilla toimi tamperelainen konemetalliyhtye Ember Falls, joka omaa vankan ja ilmeisesti kasvavan fanikunnan. Yhtye pisti parhaansa peliin ja esiintyminen ei kaatunut ainakaan energian puutteeseen. Musiikillisesti vain liikuttiin niin eri osastolla pääesiintyjän kanssa, ettei voi kuin ihmetellä näiden valintojen loogisuutta. Yleisö palkitsi Ember Fallsin kohteliailla suosionosoituksilla, ja ehkä bändin nimi tämän kautta leviää joillekin uusillekin tuttavuuksille. Valtaosan paikalle saapuneista bändin hyvin 2010-lukuinen materiaali tuntui tästä huolimatta jättävän kylmäksi.
Loppuunmyyty The Circus oli tässä vaiheessa jo mukavasti täyttymässä, ja W.A.S.P:in setin lähetessä alkuaan alkoi liikkuminen etualalla muodostua todella ahtaaksi. Toisen baarin avaaminen seinustalle tosin vähensi ruuhkaa. Lauantai-ilta takasi sen, että pääosin keski-ikää ylittänyt tai sitä lähentelevä yleisö oli hyvässä juhlahumussa palkiten lavalle intron myötä ilman turhia fanfaareja astelleen yhtyeen kovilla suosionosoituksilla.
Käynnissä olevan kiertueen teemana on 25 vuotta täyttäneen ”The Crimson Idolin” uudelleen tulkinta ”Re-Idolized” nimen alla. Levy on nauhoitettu uudestaan ja kauhunsekaisin tuntein lopputuloksia odotetaan ensi vuoden alkuun. Luvassa on myös BluRay/DVD-julkaisu aikanaan hyllytetystä elokuvasta, joka kertoo albumin tarinan ryysyistä rikkauksiin nouseesta Jonathan Steelestä ja tämän väistämättömästä tuhosta. Elokuva nähtiin illan aikana screeneiltä taustalla yhtyeen levyversioinnille. Filmi on toki pyörinyt taustalla ennenkin ja musiikkivideoilltakin on katsottavissa pätkiä, joten varsinaista lisäarvoa tarinaan ei tuotu. ”Chainsaw Charlien” aikana pöydän takana irvistellyt levy-yhtiömoguli tosin sopi hienosti jykevään riffittelyyn.
Ennakkolupauksista huolimatta kolmea alkuperäiseltä levyltä poisjäänyttä kappaletta ei setissä nähty vaan ohjelmassa oli ainoastaan varsinainen levy, joka toki kokonaisuutena alkuperäisessä muodossaan parhaiten toimiikin. Kyseessä on henkilökohtaisesti maailman vaukuttavin raskaan musiikin teemalevy ja muutenkin yksi kaikkien aikojen parhaista metallilteoksista. Yhtye on esittänyt levyä aiemminkin viimeksi 10 vuotta sitten samalla konseptilla, mutta tuolloin keikat jäivät pettymyksen pelossa väliin. ”The Invisible Boyn” myrskytessä The Circuksessa täyteen vauhtiin olin tyytyväinen, että nyt ei tehty samaa ratkaisua.
Jatkoksi soineet ”Arena Of Pleasure” ja ”Chainsaw Charlie” soitettiin vakaalla ammattitaidolla ja alkuperäisversioita kunnioittaen. Soundi oli jylhä ja biisit kuulostivat mahtipontisilta pienemmälläkin lavalla, hienosti mukana elänyt yleisö nosti tunnelmaa ja katsoja tunsi väkisin silmäkulmien kostuvan. W.A.S.P. parhaimmillaan on aina osannut välittää heavy metallin majesteettisen voiman ja tänä iltana tämän levyn kautta se konkretisoitui jälleen.
Yhtye osoitti myös sen miksi livekonsertit ovat aina tämän musiikkityylin hienoin puoli. Vastaavasti jäljelle jää pelko siitä, kun nämä vanhat yhtyeet väistämättä joskus jäävät sivuun löytyykö nuoresta kaartista korvaajaa. Olisi hienoa uskoa seuraavan ”The Crimson Idolin” olevan nurkan takana, mutta tämän varaan ei vielä ole voinut laskea. Aika tuntui kuitenkin pysähtyneen 25 vuoden taakse W.A.S.P.:in edetessä ”Doctor Rockterin” sekä ”I Am Onen” vauhdista ”The Idolin” ja ”Hold On To My Heartin” viiltäviin tunnelmiin. Lopuksi eeppinen ”The Great Misconceptions Of Me” osoitti levyn oikeasti rakennetun kappalejärjestyksen tärkeyden päättäen setin täydellisellä tavalla. Varsin vähäisesti tähän saakka yleisölle kommunikoinut Blackie yllytti paikalla olijat huutamaan kappaleen ”Long Live The King Of Mercy!” teemaa ja Helsingistä lähtikin tässä kohdin loistavasti ääntä.
Setin kakkososuus tai – riippuen näkökulmasta – pitkä encore ei tarjonnut yllätyksiä noudattaen aiemmilta keikoilta tuttua kaavaa alkaen pari minuuttia kestäneellä nauhalta soineella introlla, jossa sekoitettiin yhtyeen hittejä. ”The Headless Children”–levyltä olisi voinut valikoida mukaan jotain muuta kuin homman käynnistäneen kuluneen The Who-coverin, mutta muuten yleisö riehaantui tuttuakin tutumpien 1980-luvun anthemien ”Wild Child”, ”L.O.V.E. Machine” ja ”I Wanna Be Somebody” tahtiin. Blackie kiitti myös fanejaan tuesta ja vaikutti alun vakavan enemmän musiikkiin keskittyneen osuuden jälkeen jopa tyytyväiseltä saamaansa vastaanottoon. ”Golgotha” -levyn nimikappale edusti ainoana biisinä uudempaa tuotantoa ja istui vanhojen klassikoiden sekaan hyvin. Uskoon tulonsa avoimesti tunnustanut Lawless oli aiemmin kaunistellut ”Chainsaw Charlien” sanoituksia katkoen kirosanat pois. ”Fuck Like A Beastia” tuskin kukaan odottikaan enää kuulevansa ja rasittava ”Blind In Texas” armollisesti jäi sekin nyt soittamatta.
Blackie Lawlessin äänen kunto on nykyisin se huolenaihe, kuten monella muullakin vanhemmalla hevitähdellä. Huhuja taustanauhoista ja taustalaulajien osuuksista on kuultu ennenkin ja aiemmin näkemilläni keikoilla Lawless on vokaalit ovat hetkittäin tulleet läpi puhtaasti vaikka mies ei ollut edes mikrofonin edessä. Circuksessa oli helpottavaa huomata satunnaisesta kireydestä huolimatta keulamiehen suorituneen urakasta vähintään tyydyttävästi. Toki basisti Mike Duda ja kitaristi Doug Blair edelleen hoitivat osansa vokaaleista ja kertosäkeistä, mutta Blackie otti johdon kaikissa avainkohdissa ja vaikka taustanauhan käyttöä ei voi varmuudella sulkea pois, vaikutelma aidosta laulusuorituksesta oli ainakin selvästi parempi kuin vuosien takaisilla keikoilla.
Rumpalidebyyttinsä W.A.S.P.:issa tällä kiertueella teki Angrasta tuttu Aquiles Priester, joka vaikutti olevan täysillä menossa mukana. Rumpusoundi oli valitettavasti aavistuksen liian kova, ja erityisesti hiljaisemmissa kohdissa ”The Crimson Idolin” balladeissa tämä korostui pahasti pyyhkien yli kitaravalleja. Muuten soundeissa ei konsertin aikana ollut valittamista ja yleinen volyymitaso oli sekin kohdallaan.
Useankin paikalla olleen kanssa keikan aikana ja sen päätyttyä tuli vaihdettua sama näkemys: ”Re-Idolized” oli hieno kokemus ja ehdottomasti parempi show kuin olisin uskaltanut odottaa. Ilta pyyhki suurimmaksi osaksi pois viime vuosikymmenen vaisut esiintymiset. Montaa vuotta ei tälläkään yhtyeellä välttämättä maileja ole jäljellä joten ehdottomasti kannattaa katsastaa Blackie ja kumppanit jos ja kun vielä maahamme kiertämään saapuvat.
Raportti: Ville Krannila
Kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.