Melodisen death metallin kotimainen kärkinimi Insomnium julkaisi kymmenennen albuminsa ”Netherworlds” 16.10.2026. Samana iltana bändi aloitti Suomen-kiertueensa, kun levynjulkkareita juhlittiin Helsingin Kulttuuritalolla. Metalliluolan Tiina Moilanen oli paikalla kuvauskalustonsa kanssa.

Insomniumin jäsenten oli helppo marssia Kulttuuritalon lavalle perjantaina. Permanto oli täynnä Kaunis Kuolematon -yhtyeen lämmittelemiä ihmisiä eikä istumakatsomossakaan näkynyt kuin joitain hajapaikkoja katsomon reunoilla. Uusi levy oli juuri julkaistu ja muusikoilla hymy herkässä.

Keikan aloitti odotetusti uuden Netherworlds-albumin ensimmäinen sinkkulohkaisu Shadowlife, jota seurasi vanhempaa tuotantoa mainiosti edustava Only One Who Waits. Settilista olikin kattava sekoitus uutta ja vanhaa ja myös omalta Insomnium-suosikkilevyltäni, vuonna 2006 julkaistulta Above The Weeping Worldiltä, kuultiin hieno Drawn To Black.

Keikan puolivälissä kuultiin Netherworldsiltä The Hour Grows Late, jonka musiikkivideo oli myös nähnyt päivänvalon samana päivänä. Kappaleessa vierailevia Amorphis-miehiä Tomi Joutsen, Tomi Koivusaari ja Santeri Kallio ei Kulttuuritalon lavalla nähty, vaan Joutsenen lauluosuuksista vastasi itseoikeutetusti biisin säveltäjä, Markus Vanhala. Suorituksen jälkeen kitaristi lohkaisikin mikkiin vedon tuntuneen aivan ala-asteen laulukokeelta opettajan edessä – sillä erotuksella, että tällä kertaa niitä opettajia vain oli katsomossa melko lailla enemmän.

Vuodesta 2024 bändin livekokoonpanoon kuulunut ja alkuvuodesta vakituiseksi kitaristiksi kiinnitetty Tomy Laisto on sujahtanut rooliinsa vaivattomasti ja hänen, Markus Vanhalan ja Niilo Seväsen keskinäistä ilottelua onkin aina hienoa seurata. Kulttuuritalon matalahko lava toi bändin lähelle yleisöä tarjoten eturiville intiimin tunnelman. Yleisö olikin täysillä mukana alusta asti ja pitti pyöri komeasti illan menevämpien biisien kohdalla.

Yleisön kannalta illan aikataulu oli mukavan aikainen, sillä keikka saatiin päätökseen kymmeneltä. Kulttuuritalon ilta osoitti, että kymmenenteen albumiinsa ehtinyt Insomnium on livenä edelleen nälkäinen, hyväntuulinen ja tiukka ryhmä. Uudet kappaleet istuvat settiin saumattomasti, ja tästä on bändin hyvä jatkaa käynnistynyttä Suomen-kiertuettaan.

Insomnium Kulttuuritalo 16.10.2026 settilista:

The Cold Song (intro)
Shadowlife
Only One Who Waits
Arch Of The Sky
Black Heart Rebellion
White Christ
Gleam In The Black
Drawn To Black
The Hour Grows Late
Where The Last Wave Broke
Lilian
Journey’s End
Primeval Dark
While We Sleep
Heart Like A Grave

KUVAGALLERIAT:

Kaunis Kuolematon

Insomnium

+ artikkelit