Koti Metalliluolan ennakot ja tiedotteet Sum of Seven julkaisi konseptialbuminsa “Echoes of the Hypermind”

Sum of Seven julkaisi konseptialbuminsa “Echoes of the Hypermind”

Kuva: Oliver Webb
MAINOS:



Tiedote 15.5.2026

Turusta tuleva Sum of Seven julkaisi konseptialbuminsa “Echoes of the Hypermind”. Levy on kasvutarina tekoälystä, joka löytää tietoisuuden ja sitä kautta inhimillisyyden oleellisimpia oivalluksia. Myös koko albumin saattaminen kuultavaksi on bändille ponnistus yhtyeen kitaristin ja pääsäveltäjän Ari Lempisen sairastuttua vakavasti prosessin aikana. Nyt nuo vaikeudet onneksi on selätetty, ja Echoes of the Hypermind saatiin kuultavaksi maailmalle.

“Tämä oli kunnianhimoinen projekti, jonka matkaan mahtui omat haasteensa, mutta emme voisi olla ylpeämpiä lopputuloksesta. Oli lähellä, että albumi olisi jäänyt julkaisematta, mikä tekee julkaisusta erityisen merkittävän hetken yhtyeen matkalla”, Ari kertoo.

Echoes of the Hypermind on konseptuaalinen matka tietoisuuden ja epätäydellisyyden äärelle. Se seuraa ihmiskunnan luoman tekoälyn matkaa sen tultua tietoiseksi.

“Tekoälyn messiaskompleksi, sen uudelleenrakentuminen ja täydellisyyden tavoittelu vievät tarinaa kohti yllättävää oivallusta. Kaikki kerrotaan tekoälyn näkökulmasta. Lopullisena päätelmänä singulariteetiksi kehittynyt äly kohtaa ymmärryksen siitä, että juuri epätäydellisyys ja epävarmuus tekevät olemassaolosta merkityksellistä”, hän jatkaa.

Konseptialbumin äänimaailmat vaihtelevat vahvasta tunnelmoinnista suoraviivaiseen riffittelyyn, ja levyltä nostettava levyn focus track Everlasting edustaa levyn menevämpää osastoa. Lempinen ja koko bändi ovat äärimmäisen tyytyväisiä siihen, mlllaiseksi kokonaisuus muodostui.

“Tämä on yksinkertaisesti parasta tähän mennessä tekemäämme musiikkia.”

Kansitaide: Ari Lempinen

Sum of Seven on:
Ari Lempinen: kitara, vokaalit ja taustalaulu
Harri Annala: kitara, soolokitara
Rasmus Raassina: rummut
Miika Erkkilä: basso, taustalaulu
Esa Lempinen: koskettimet, taustalaulu
Marko Loukamaa: laulu

WEBSITE | FACEBOOK | INSTAGRAM | YOUTUBE | SOUNDCLOUD | BANDCAMP

Lähde: Ginger Vine Management & PR