Inkvisitorin vokalisti Aapo Vuori eroaa bändistä. Vokalistin paikka auki.

MAINOS:




Inkvisitorin ja vokalisti Aapo Vuoren tiet erkanevat. Aapo on päättänyt erota bändistä ja syyksi hän on ilmoittanut mm. musiikkimaun vaihtumisen sekä henkilökohtaiset syyt. Eroon ei liity mitään suurempia henkilökemioista johtuvia skismoja ja yhtye kiittää Aapo hänen ajastaan ja panoksestaan bändissä näiden kuluneiden vuosien aikana ja toivottaa parasta jatkoa uusissa seikkailuissa.

inkvisitor

Tämän muutoksen johdosta bändi avaa välittömästi haun uudesta vokalistista. Jos tuntuu että sinusta olisi yhtyeen uudeksi keulakuvaksi, niin nappaa bändille sähköpostilla näytettä ja vapaamuotoista hakemusta osoitteeseen band ÄT inkvisitor.com. Huomaa kuitenkin että paikka vaatii aikaa ja panostusta, eikä sovi pelkälle harrastelijalle.

Päätöksestään Aapo kertoo enemmän avoimessa kirjeessään:

Hyvät ihmiset, ystävät, kuuntelijat, fanit. Minun on tullut aika jättää Inkvisitor. Päätös tuli itseltäni, eikä se missään nimessä ollut helppo. Esimerkiksi vuosi sitten kun debyyttilevymme Doctrine of Damnation oli juuri pilkahtamassa uunista ulos, en olisi uskonut itseäni jos kuulisin vuoden päästä jättäväni bändin. Minut voidaan katsoa bändin perustajajäseneksi, sillä olen ollut mukana ensimmäisestä keikasta lähtien, joten ero tuntuu molemmin puolin raskaalta. Äärimmäisen monimutkaiseen päätökseen on tässä vaiheessa kuitenkin tultu:

Kiinnostukseni käyttää päähuomioni musiikissa thrashille loppui viime aikoina. En kokenut enää suurta tunnesidettä bändimme materiaaliin, enkä hirveästi edes omiin lyriikoihini. Kiinnostukseni tehdä muun tyylistä musiikkia – omaa tai cover – on aina ollut toimintamme rinnalla kova, ja tässä vaiheessa se nousi pikku hiljaa suuremmaksi Inkvisitoriin verrattuna. Minulta katosi puhdas lapsenomainen riemu bändin toimintaan, ja kiertäminen Inkvisitorin kanssa alkoi selkeästi ottaa enemmän kuin antaa. Olin kevätkiertueellamme ja sen takia kotona konsan touhuissa sekä muissa askareissa usein stressaantunut ja ahdistunut. Inkvisitorin keikkapäivät olivat raskaita, kiireisiä ja työntäytteisiä kun oma työmääräni lisääntyi, ja itse esiintymiset olivat ainoa illan pieni henkinen valopilkku. Kaiken tämän lisäksi minun oli jätettävä paljon kaikkea muuta mieluisaa väliin bändin takia yhä useammin loppua kohden, mikä lisäsi jatkuvaa pohdintaani omasta tilanteestani.
Päätökseen vaikutti myös merkittävästi se, kun sain pari viikkoa sitten tietää pääseväni ensi tammikuussa Puolustusvoimien varusmiessoittokuntaan suorittamaan asepalveluksen, mikä oli kevään paras uutinen. Inkvisitorin kanssa toimiminen samaan aikaan ei kuitenkaan olisi missään nimessä ollut helppoa seuraavan levyn jälkeen, ja olin tehnyt päätöksen meneväni soittokuntaan olin sitten bändissä tai en. Kuten sanoin, musiikillinen kiinnostuksen pääkohteeni muuttui.
Bändin sisäisten kemioiden tilanne ei ole syyni bändistä lähtemiseen, vaikkakin Jessen kanssa (pieniä) erimielisyyksiä on ollut koko taipaleemme mitalla. Pääsääntöisesti viihdyin hyvin jätkien kanssa touhutessa, eikä välillemme jää tämän myötä stigmoja.

Kolmessa vuodessa koimme paljon: kolme Suomen kiertuetta, omakustanne-EP, debyyttialbumi, neljä musiikkivideota… Tulisia ja villejä keikkoja, legendaarisia muistoja backstageilta ympäri Suomea, ikimuistoisia hetkiä kauttaaltaan ja tarinoita jälkipolville enemmän kuin riittävästi. Tämä aika oli timanttia eikä sitä ole helppoa jättää taakseen, mutta joskus asioilla on outo kohtalo.
Seuraavaksi aion ottaa aikaa itselleni, keskittyä kesään sekä syksyllä opintoihini Jyväskylän yliopistossa ja tammikuussa soitellen sotaan. En kuitenkaan vajoudu maan alle, vaan vastaan mielelläni yhteydenottoihin! Muusikon taipaleeni ei tähän missään nimessä lopu.

Haluan lopuksi vielä ilmaista nöyrimmät kiitokseni: Ensimmäiseksi Jesse, Lauri, Tino, Ville, Pete, Pete ja Otto. Olitte melkoinen osa elämääni, ’nuff said.
Kaikki bändit joihin olen saanut tutustua polullamme, sekä erityiskiitokset seuraavien bändien jätkille: Lost Society, Block Buster, Nuclear Omnicide, Devenial Verdict, Unhoped ja Flailing. Olette kaikki aivan mahtavia ja toivottavasti nähdään ja työskennellään myös jatkossa samoissa ympyröissä!
Jokainen keikkapaikka jossa soitimme, kiitos kun sain olla lavoillanne laulamassa, huutamassa ja hyppimässä!
Ja tietenkin jokaiselle kuuntelijalle ja fanille kiitos koko sydämestä, ilman teitä tästä ei olisi tullut mitään. Te autoitte jaksamaan näin pitkälle!

Toivotan Inkvisitorille parasta jatkoa, ja kaikille muillekin hyvää kesää!

Aapo Vuori, Ape Mountain
Kiittää ja kuittaa

Artikkelikuva: Jussi Kämäräinen

Profiili | + artikkelit

Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-