Iskelmämetalliyhtye Ikirouta sävelsi uransa massiivisimman kappaleen ”Minä Tahdon!”

Kuva: Mikko Hirvelä
MAINOS:




Tiedote 15.3.2024

Perinteikkäälle suomalaiselle raskaan musiikin kentälle tuoreen tuulahduksen tuonut Ikirouta on iskelmämetallia soittava yhtye, joka on urakoinut kiivaalla tahdilla eteenpäin vuonna 2020 julkaistusta Vanki-debyyttisinglestä lähtien.

Monista muista yhtyeistä poiketen, Ikirouta on julkaissut pelkästään sinkkuja, joita onkin kertynyt tänään julkaistun Minä Tahdon! -singlen myötä jo 18 kappaletta. Uudella singlellä yhtye venyttää musiikillisia rajojaan uusiin sfääreihin.

”Kitaristimme Teemu sai ajatuksen tehdä painavasti rokkaavan kappaleen, jolla on kerrostalon korkuinen kertosäe – unohtamatta tietenkään Ikiroudalle tyypillisiä vahvoja melodioita. Äänitimme kertosäkeistöön melkein 30 lauluraitaa ja tulokseksi saatiinkin juuri sitä, mitä lähdettiin hakemaan – massiivinen, kirkkokuoromainen kertosäkeistö!

Minä tahdon! on kappale, jossa sanotaan suoraan, ettei tarvitse tulla antamaan kaikkitietäviä elämänohjeita eikä luulla tietävänsä paremmin, miten toinen ihminen haluaa elämänsä elää. Me kaikki tiedämme sen tyypin, jolla on aina mielipide asiaan kuin asiaan ja joka tietää kaikesta kaiken. Niitä tyyppejä ei pidä kuunnella, sillä meillä kaikilla on oikeus sekä vastuu elää juuri niin kuin parhaaksi näemme”, yhtye linjaa.

Katso lyriikkavideo:

Ikiroudan kappaleita on striimattu pelkästään Spotifyssa jo yli miljoona kertaa. Yhtyeen suosituimpia julkaisuja ovat olleet muun muassa singlet Nyt ja aina sekä Leijat. Ikirouta on myös julkaissut videot jokaiselle kappaleelleen, ja ne ovat nähtävissä yhtyeen Youtube-kanavalta.

Aktiivisesti keikkailevan yhtyeen voi nähdä kevään ja kesän aikana seuraavasti:

5.4. Poppari, Jyväskylä
6.4. Rock Hotel, Salo
28.6. Ruiskuhuone, Raahe
29.6. Lankafest, Puolanka
13.7. Kiannon Kuohut, Suomusalmi
19.7. Vanha kirjasto, Valtimo
20.7. Paltamorock, Paltamo
3.8. Kannus Syysrieha Festival
10.8. Yksityiskeikka, Kajaani
7.9. Huvilouhos, Polvijärvi
17.10. On the Rocks, Helsinki
15.11. Hophaus, Tahko
14.12. Toppila Klubi, Oulu

Ikirouta:
Jori Kärki –laulu
Teemu Kuosmanen –kitara, kosketinsoittimet, taustalaulu
Jere Pellikka –basso
Jani Partanen –rummut

IKIROUTA | FACEBOOK | INSTAGRAM | YOUTUBE | SPOTIFY


Lähde: Ginger Vine Management & PR