Without Warning julkaisi viidennen singlensä “Dark Abyss”

Uudessa “Dark Abyss” -singlessä kuullaan syvää epätoivoa ja tunnelatausta.

Promokuva: Michaela Tuomenoksa
MAINOS:



Tiedote 31.8.2023

Musiikin tarkoitus on herättää tunteita ja tällä kertaa Without Warning on laittanut paljon peliin saadakseen uuden singlensä tekemään juuri sitä. “Dark Abyss” on lohduton matka pohjaan vajoamisesta ja oman kohtalonsa hyväksymisestä.

– Tämä teos etsi pitkään omaa paikkaansa ja oli jo melkein joutumassa arkistoon. Kappale sai kuitenkin uuden mahdollisuuden kun sain inspiraatiota Michan kirjoittamista lyriikoista. Tekstin ja musiikillisen 
tulkinnan välille syntyi syvä yhteys jonka koen heijastuvan vahvasti myös kuulijan suuntaan. Kertoo tuottaja/basisti Aleksi Rintala.

Singlessä kuuluu yhtyeelle jo tutuksi tulleita elektronisia elementtejä jotka täydentävät singlen ambienttista maailmaa. Tummanpuhuva, herkkä ja melankolinen kokonaisuus osoittaa yhtyeen kykyä muovata tuotannostaan moniulotteista.

– Sanoitukset kuvaavat matkaa kohti pimeyttä ja luovuttamista. Kun voimat loppuvat eikä enää kykene taistelemaan, vaan antautuu syvyyden syleilyyn. Minulle on aina tärkeää että sanoituksilla on merkitys, kirjaimellisesti tai metaforisesti. Tämä on henkilökohtainen pala elämästäni ja toivon tuovani sillä lisää huomiota mielenterveysongelmiin. Valitettava totuus on se, että liian moni valo sammuu kun taistelu uuvuttaa kantajansa. Kertoo laulaja Michaela “Micha” Tuomenoksa.

Yhtyeen tunnistettavaksi elementiksi kasvanut visuaalinen ilme on esillä myös lyriikka-videolla. Syvyyden synkkyys on tuotu vahvasti esiin singlen markkinoinnissa ja tällä kokonaisuudella houkutus tutustua Without Warning:n mystiseen maailmaan kasvaa entisestään. Kappale on vahva jatkumo yhtyeen aiempiin julkaisuihin

KUUNTELE Dark Abyss single suoratoistopalveluissa: https://push.fm/fl/ww-dark

Kokoonpano:
laulu: Michaela Tuomenoksa
kitara: Juuso Javanainen
basso: Aleksi Rintala
rummut: Lauri Tuomenoksa

Linkit:
http://www.instagram.com/withoutwarningband
https://www.facebook.com/withoutw4rning
https://withoutw4rning.bandcamp.com
https://www.withoutwarningofficial.com
https://www.youtube.com/channel/UCrLxoH4XhY7Ocu5SN2MVn0Q


Lähde: Inverse
Promokuva: Michaela Tuomenoksa

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.

Profiili | + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.