Suomalaisista rock-tähdistä koostuva yhtye julkaisi railakkaan kannatuslaulun Suomen jääkiekkojoukkueelle

Suomalaisten rock-tähtien Ykkösketju iskee jälleen – Mukana muusikoita mm. Apulannasta ja Hanoi Rocksista.

Lepää kuin leijona -kappale kannustaa Suomen joukkueen voittoon sähäkän kitararockin voimin
MAINOS:



Tiedote 12.5.2023

Ykkösketju on kasattu jälleen kotikisoja varten. Suomalaisista rock-tähdistä koostuva yhtye latoo tiskiin jälleen kerran railakkaan kannatuslaulun Suomen jääkiekkojoukkueelle. Idea Ykkösketjusta syntyi, kun Tampereella valmistauduttiin isännöimään jääkiekon MM-kisoja uudenkarhealla Nokia Areenalla.

Viime vuonna kisakaduilla raikasi Lapa jäähän, ja nyt Ykkösketju tarjoilee täydellä voimalla vastustajan maalille puskevan kappaleen Lepää kuin leijona.

”Ykkösketju on suomalainen superkokoonpano, jonka tuore kappale Lepää Kuin Leijona juhlistaa joukkueen ja yleisön yhteishenkeä. Bändin keulilla laulaa mm. Voice Of Finlandista tuttu Ilari Hämäläinen. Rumpujen takaa löytyy Popedan ja Hanoi Rocksin riveistä tuttu Lacu Lahtinen. Mukana myös Apulannan Ville Mäkinen sekä mm. Technicolourissa soittanut Gary Keskinen.

Lepää Kuin Leijona on White Flame – ja Looseri -yhtyeistä tutun Vince Boncamperin käsialaa. Kappale on 70-lukua henkivää kitararockia, jossa kuorot ovat suuria ja soolot sähäköitä. Biisin tuottajana toiminut Olli Anttila otettiin esittelemään kitaraosaamistaan kappaleen sooloihin”, yhtye kertoo.


Lähde:Ginger Vine Management & PR

Profiili | + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.