THE ONES TO WATCH IN 2022 PT.3 Lokakuun 12. päivä On The Rocksissa on tarjolla nousevien suomirock-bändien kerma

MAINOS:



Tiedote 5.10.2022

Ginger Vine Management & PR tarjoilee jälleen täyden kattauksen Suomen kovimpia uusia nimiä Mikonkadun On The Rocksissa 12.10.2022. Tällä kerralla teemana on suomenkielinen rock, jossa hiki roiskuu ja kitara soi! Mukana ovat tummansävyistä suomirockia soittava Varjola, uljaan comebackin tekevä Monotonia sekä Itä-Suomen armoton rockjyrä Aston Kalmari.

Illan aloittava Monotonia on helsinkiläinen rockbändi, jonka maakunnista pääkaupunkiseudun sulatusuuniin valuneet jäsenet tutustuivat toisiinsa, alkoivat luoda yhdessä musiikkia, julkaisivat kehutun debyyttilevyn, nousivat soittolistoille – ja lopettivat. Vuoden 2020 väsähdys bänditoimintaan kuitenkin unohtui, kun triona operoinut yhtye sai uuden jäsenen, ja nyt on aika jatkaa uudella energialla eteenpäin.

Lappeenrannassa 2018 perustettu rockyhtye Aston Kalmari on ihmismielen tunnekuohuista syntynyt suomirock-yhtye, joka tarjoilee kuulijoilleen samaistuttavia tarinoita ja lohtulauseita tanssittavaan poljentoon kiedottuna.

Varjola on nelihenkinen vuonna 2018 perustettu suomirock-yhtye. Bändi kuvailee musiikkiaan tummansävyiseksi moderniksi rockiksi, jonka sanoitukset käsittelevät usein ihmismielen ja elämän varjopuolia raskaiden ja melodisten kitarariffien säestämänä.

Illan aikataulu:
19:00 – Ovet
19:30 – Monotonia
20:30 – Aston Kalmari
21:30 – Varjola

Tapahtuman Facebook-sivut löydät täältä.

Liput 7€ ennakkoon, 10€ ovelta + toimitus- ja eteispalvelumaksut.
Ennakkoliput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Monotonia:
FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY

Aston Kalmari:
FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY

Varjola:
FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY


Lähde: Ginger Vine Management & PR

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.