Allekirjoittaneelle täysin puun takaa tullut ja halolla naamaan mäjäyttänyt oululainen Mustasuo latoo tiskiin vajaan puolituntisen blackened crustia hardcorella höystettynä. Saatekirjettä lukiessani ajattelin, että paperilla kokonaisuus kuulostaa aivan pohjanmaalaiselta Dispytiltä.
No, ei aivan. Siinä missä Dispyt vetää mutkat suoriksi talla pohjassa lähes alusta loppuun, sekoittavat oululaiset oman kohkaamisensa sekaan lähes puhdasveristä, keskitempoista black metallia. Ja valitttavasti tästä syntyy kaksijakoinen fiilis. Molemmat osat toimivat itsenäisesti erittäin hyvin, mutta yhdessä tuntuu välillä kuin kuuntelisi kahta eri levyä. Tosin huomasin myös, että useammat kuuntelukerrat loivensivat hieman tuota kuilua.
Nillityksestäni huolimatta on pakko tunnustaa se tosiasia, että pieni variaatio pidentää minkä tahansa albumin käyttöikää. Ja tässä tapauksessa veikkaisin ”Hiljaisuuden” pyörivän useammin ja useamman levylautasella. Toisin sanoen, kannattaa ottaa kiekko kuunteluun. Ja jos ei heti uppoa niin pyöräyttäkää toisen, kolmannen ja vielä neljännen kerran. Saatatte yllättyä.
7/10
Marko Klingberg
1. Levottomat Kädet
2. Aikamme On Loppumassa
3. Hiljaisuus 1
4. Huijaus
5. Temppeli
6. Loputon.
7. Tilkitsen Sairaat Soluni
8. Kulkutauti
9. Hiljaisuus 2
10. Taas Sataa
11. Ei/En
Kipinä raskaampaa musiikkia kohtaan syttyi jo vaahtosammuttimen kokoisena 80-luvulla enon levykokoelmaa selaillessa. Number Of The Beastin kaltaiset kansikuvat iskostuivat lähtemättömästi nuoren miehenalun verkkokalvoille. Siitä asti on metallisempi musiikki ollut iso osa elämää. Ja vaikka olen kaikkiruokainen, on raskaampi ja synkempi ulosanti lähimpänä sydäntä.
 Metalliluolan arvio, Marko Klingberg.){kind=link}