Suomalaisen raskaan rockin ja iskusävelmät yhdistävä Iskevä julkaisi singlen ”Tulta päin”

Kuva: Katja Tamminen
MAINOS:



Tiedote 19.11.2021

Jo liki 300 pyöräytystä tämän vuoden aikana radiossa Sielut iskee tulta -versiollaan napsinut Iskevä laittaa lisää bensaa liekkeihin. Yhtye julkaisi uuden singlen Tulta päin, joka on täydellinen seos raskaan rockin elementtejä ja iskelmällisiä koukkuja – onhan asialla melkoinen voimakaksikko: Neljänsuorayhtyeen kitaristi Juha Mäki sekä (ex-)Raaka-Aine-yhtyeen laulaja Tommi Fäldt. Sanoituksiin osallistui myös Ville Härkönen.

“Halusimme tehdä tällä kertaa vähän enemmän rockbiisin kuin iskelmän. Biisissä kuuluvat nuoruuden hevi-diggailut, suomirockin kaiut Apulannasta Yöhön, mutta myös iskelmän kaiho”, Juha kommentoi kappaletta.

Tällä kertaa myöskään Tommin ei tarvinnut himmailla laulunsa kanssa.

“Varsinkin lopussa sain vetää kuin idolini Dio konsanaan. Korkealta ja kovaa!“ Tommi kertoo.

Biisin taustalla kuullaan alan all-stars-ammattilaistiimiä, kun mukana ovat rumpali Harri Lehtonen (mm. Mamba) ja basisti Timo Mynttisestä (mm. Yö). Kitaraan haettiin tulivoimaa Juhan lisäksi Sami Niskavaarasta, joka on toiminut Neljänsuora-yhtyeen keikoilla “kesähessuna” eli toisena kitaristina. Myös kappaleen miksaaja ja äänittäjä Miko Tekoniemi (mm. Antti Ketonen, Ida Paul & Kalle Lindroth) antoi oman panoksensa kitarointiin.

Iskevä suuntaa tulevaan laulunsa sanoin: ”Pelottomasti, maaliin asti!”

Iskevn keikalla:
19.11.21 Lahti Ace Corner (yksityistilaisuus )
27.11.21 Vantaa (yksityistilaisuus )
3.12.21 Espoo (yksityistilaisuus )
19.2.22 Bar Skogster Hämeenlinna

www.facebook.com/Iskeva
Instagram: @iskeva_virallinen


Lähde: Ginger Vine Management & PR
Kuva: Katja Tamminen

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.