80-luvun rocknimiin lukeutuva Tanna tekee paluun – Suomenkielinen albumi ”Kohtalon tuulet” julkaistaan 16. kesäkuuta

Kohtalon tuulet -albumin biisilista: 1. Fata Morgana 2. Kun Kellot Seisahtuu 3. Sataan Vuoteen 4. Tää On Vaan Niitä Öitä 5. En Voi 6. Andromeda Ja Pohjantähti 7. Desperadojen Tiellä 8. Vaikka Läpi Seinien 9. Kohtalon Tuulet 10. Villi Ja Vapaa
MAINOS:




Tiedote 26.5.2023

Tapani Tikkasen alias Tannan nimeä kantava yhtye oli yksi kiistatta menestyneimpiä maamme rock-yhtyeitä 1980-luvulla, ja nyt kun yhtye palaa eturintamaan – suomeksi!

Tannan uusi Fata Morgana -single julkaistiin esimakuna tulevasta.

”Kappaleen tarina kertoo menetetystä rakkaudesta, luopumisen tuskasta. Fata Morganahan tarkoittaa eräänlaista harhanäkyä, kangastusta.  Tarinan päähenkilö elää uudestaan muistojaan ja näkee ja kuulee harhoja, on ikään kuin toiveajattelunkin pauloissa. ’Tää on kuin uni, enne tai aana, kangastus… Fata Morgana!'”, jo pikkupoikana Tanna-lempinimen saanut Tapani kuvailee.

Oululainen Tanna ehti julkaista aiemmin kolme albumia ja kiersi ahkerasti legendaarisen managerin Lido Salosen suojeluksessa, ja yhtyeen biisit ovat edelleen kuunneltavissa suoratoistopalveluissa Warnerin kautta. 1990-luvulle tultaessa julkaistiin myös TANNA: Eedenistä Itään -sooloalbumi, jonka jälkeen Tikkanen keskittyi PRAYER-nimiseen uuteen yhtyeeseensä, jonka kolmen albumin julkaisijana toimi melodisen rockin ja AOR:n englantilainen laatuyhtyö Escape.

Palattuaan taas omaan nimeensä, Tanna julkaisi myös englanninkielisen Storm In Paradise -albumin saksalaiselle AOR Heaven -levy-yhtiölle. Albumi sai hyviä arvosteluita ympäri maailmaa, ja kappaleen nimibiisin tehty video Storm In Paradise toi esiin hyvin myös Tannan livemeiningin. Tuon julkaisun myötä Tanna alkoi saada kyselyitä siitä, että miksi hän ei tee lisää musiikkia myös suomeksi.

”Joten hellyin lopulta ja tein ensimmäisen suomenkielisen Haaveilen-sinkun viime vuoden heinäkuussa, ja lokakuussa julkaistiin biisi Muistan Sateen. Helmikuussa julkaistiin viimeisin mielestäni varsin tykki Nuoret Miehet Lähti Länteen.

”Nämä sinkut on julkaistu täysin rakkaudesta musiikkiin ilman mitään mainostusta tai muutakaan. Mähän olen ollut aina tavattoman tuottelias, ja uusia biisejä tulee koko ajan niiden satojen jo olemassa olevien päälle”, Tanna kertoo ja lisää: ”Halusin tehdä vanhan liiton mutta samalla tuoreen ja tarinoiltaan tässä ajassa olevan kokonaisen rock-albumin, jossa ei ole teknologisia kikkailuita. Joidenkin mielestähän tämä voi olla hirveän vanhanaikainen levy, mutta sellaista juuri lähdettiin hakemaan, ja on ilahduttavaa, miten uudet sukupolvet toisensa jälkeen löytävät tällaisen soundin.”

Classic rockin ja AOR:n melodisella polulla on vielä paljon nähtävää ja kuultavaa, ja Tanna toteaakin tulevan albumin olevan hyvin ajaton. Vahvat kosketinsoittimet, komeat kitarasoolot ja stemmat eivät ole koskaan pois muodista.

FACEBOOK | SPOTIFY


Lähde: Ginger Vine Management & PR

Profiili | + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.