Kotimainen pitkän linjan metallijyrä Urn on katkaissut lähes kymmenen vuoden hiljaiselonsa julkaisemalla levyllisen uutta materiaalia. Uusin tuotos tarjoilee täyslaidallisen mustanpuhuvaa thrashia ja tottelee nimeä ”The Burning”.
Vuosituhannen alussa julkaistu ”666 Megatons” iski suoraan vastapalloon, jonka jälkeen muutama tyynempi julkaisu kenties hukutti Urnin kotimaisen metallin valtavaan tarjontaan. Tuorein levy on otettu mielenkiinnolla vastaan – onko yhtye pystynyt lataamaan tuoreelle materiallilleen jälleen tuota vuosituhannen vaihteesta tuttua tuhovoimaa?
Intron jälkeinen avauskappale ”Celestial Light” lupailee vahvaa alkua: Hyökyaallon lailla päälle käyvään kappaleeseen on veistelty useampiakin varsin maistuvia riffejä. Mielikuvissa vilahtelee jälleen blackened thrashin suurnimi Deströyer 666 (eikä varmasti viimeistä kertaa), mutta tämä pelkästään hyvässä mielessä, sillä musiikissa heijastuu tästä huolimatta Urnin omaleimainen tyyli.
Materiaali vaihtelee sujuvasti tosinaan enemmän blackiin nojaavaksi, toisinaan vahvasti thrashin suuntaan kumartelevaksi – ja heitetäänpä väliin myös villisti svengaavaksi black’n’rolliksi, kuten ”Hail the King” -kappaleessa. Edellämainitussa on myös jotain hyvin tuttua: Onko tämä kuultu joskus aiemminkin, ja saattaako tällä olla jotakin tekemistä erään hiljattain joukostamme poistuneen rock-legendan kanssa? Se jääköön kuulijan itsensä tulkittavaksi.
Hyviä ideoita ja mielenkiintoisia sovituksia löytyy koko albumin mitalta, eikä hienoisilta suvantovaiheiltakaan ole vältytty. Paikallaan junnailevat hitaammat riffit katkaisevat aina toisinaan muutoin reippaan turpaanvedon. Löytyypä levyltä silti myös sopivaa tilaa kevyemmälle tunnelmoinnille, ja sitä tarjoilee erinomainen päätös- ja nimikkokappale ” The Burning”.
Albumi aukenee vasta useamman kuuntelukerran myötä, jolloin yksinkertaisen hienot riffit alkavat tehdä työtään porautumalla salakavalasti kuulijan tajuntaan. Samalla kasvaa myös houkutus skippailla muutamat puolivälin kappaleet soittaakseen alun ja loppupuolen raikkaampia ralleja tiiviimmällä kierrolla.
Tuhovoimaltaan The Burning ei ole välttämättä aivan suutari, mutta totaalinen ja kaiken altaan lanaava paine- ja lämpöaalto jää silti vielä saavuttamatta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että tamperelaisbändin uutukainen olisi huono albumi, ei missään nimessä. Kuten aiemmin mainitsin, The Burning tarjoilee täyslaidallisen mustanpuhuvaa thrashia – ja nykyaikaisen trenditietoisen musiikin aikakaudella tämän kaltaiselle pieksännälle on aina tilaa.
7½/10
Markus Salmela
1. Intro – Resurrection
2. Celestial Light
3. Hail The King
4. Morbid Black Sorrow
5. Sons Of The Northern Star
6. Nocturnal Demons
7. Wolves Of Radiation
8. All Will End In Fire
9. Falling Paradise
10. The Burning
Ei oppinut hallitsemaan mitään soitinta, joten tyytyy kirjoittamisen ohella valokuvaamaan niitä, jotka tämän taidon omaavat. Vapaa-aikaa rytmittävät matkailu, kilpauinti ja black metal. Edellämainittujen lisäksi kiinnostunut eläimistä (ei siinä mielessä).
 - levyarvio. Markus Salmela, Metalliluola.){kind=link}