Van Halen nousi Amerikan listakärkeen vuoden 1986 ”5150”-albumilla

MAINOS:




Van Halenin miljoonia myynyt ja listojen ykköspaikan vallannut ”5150” debyyttilevy laulaja Sammy Hagarin kanssa osoitti yhtyeen selvinneen varmaksi julistetusta tuhosta voitokkaana.

Albumi oli ulkomaailman silmissä tuomittu epäonnistumaan jo etukäteen. Laulaja David Lee Roth oli lähtenyt bändistä soolouralle ja levy-yhtiö vaati yhtyeeltä nimenmuutosta. Tähän eivät Van Halenin veljekset suostuneet ja kesällä 1985 tavattuaan entisen Montrose-vokalisti Sammy Hagarin, katseet voitiin viimein kääntää tulevaisuuteen. Sävellysprosessi kesti läpi syksyn ja varsinainen albumi laitettiin kasaan nykypäivään verrattuna nopeassa ajassa, marraskuusta 1985 helmikuulle 1986. Julkaisu oli edessä jo seuraavassa kuussa 24.3.1986.

Tuottajan pallilla koettiin myös yhtyeen historian ensimmäinen muutos Ted Templemanin vaihdettua leiriä David Lee Rothin puolelle. ”5150” oli selvästi edeltäviä levyjä sliipatumpi, kaupallisempi ja melodisempi. Aiemmin yhtyeen teknikkona toiminut Donn Landee tarttui puikkoihin ja myöhemmin mukaan studioon värvättiin Foreigner-kitaristi Mick Jones. Heidän vaikutuksensa soundiin oli lähinnä yhtyeen luoman musiikin hengen vahvistaminen. Jones sai tehtäväkseen vetää ulos ikimuistettava laulusuoritus Sammy Hagarista ja tässä myös onnistuttiin.

Van Halen vuonna 1985

Levy sai nimensä äskettäin 65-vuotiaana syöpään menehtyneen kitaristilegenda Eddie Van Halenin kotistudiosta. 5150 tarkoitti myös henkisesti häiriintynyttä henkilöä Kalifornian viranomaisten koodistossa. Albumi sai ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton, monien nimetessä yhtyeen välittömästi halventavaan sävyyn Van Hagariksi. Pesäeroa entiseen tehtiin myös seuranneella kiertueella, jolla yhtye veivasi ainoastaan muutamaa Roth-kauden kappaletta. Myöhempinä vuosina albumi on noussut fanien ja kriitikoiden keskuudessa arvostuksessa, ja tunnustetaan nykyään yhdeksi yhtyeen vahvimmista teoksista, vaikka eroaa merkittävästi aiemmasta materiaalista. Myyntiluvuissa tehtiin kritiikistä huolimatta vakuuttavaa jälkeä. Paljolti tähän vaikuttivat levyä saatelleet singlejulkaisut, joita vuoden 1986 aikana julkaistiin peräti viisi.

Kovimmat hitit saatiin haltuun kappaleista ”Why Can’t This Be Love,” ”Love Walks In” sekä ”Dreams.” Viimeksi mainitussa kappaleessa Sammy Hagar teki vakuuttavan laulusuorituksen, jossa miehen vokaalit nousivat käsittämättömiin korkeuksiin. ”Why Can’t This Be Love” oli parhaimmillaan singlelistojen kolmas, mikä oli tuolloin hard rock-yhtyeeltä kova saavutus. Biisit olivat entistä vahvemmin syntetisaattorien saattelemia jopa AOR-soundia hyödyntäviä teoksia, joissa kuitenkin Eddie Van Halenin vahva kädenjälki oli selvästi kuultavissa. Ne nousivat melodisen hard rockin monumenteiksi, joiden melodinen ote on kantanut läpi vuosien. Myös levyn vähemmän tunnetut raidat kuten ”Inside,” sekä liveareenoiden vakiopala ”Best Of Both Worlds” toimivat edelleen vakuuttavasti.

vanhalen1

”5150” ylsi sensaatiomaiseen menestykseen saavuttaen Billboardin listoilla ykkössijan. Edes edellinen levy David Lee Rothin kanssa ”1984” ei ollut yltänyt samaan. Vaikka puristit vastustivat Hagar-vetoista yhtyettä henkeen ja vereen, Sammy toi yhtyeeseen monipuolisuutta, joka oli puuttunut aikaisemmin. Hagar oli taitava kitaristi ja vapautti Eddie Van Halenin soittamaan koskettimia useisiin kappaleisiin studiossa ja livenä. Tämä osaltaan johti musiikin kaupallistumiseen. Konserteissa Hagarin vahvaa ääntä tukivat Eddien lisäksi basisti Michael Anthony ja vokaalivallia esiin tuoneesta soundista muodostui bändin 1980-luvun jälkipuoliskon tavaramerkki. Vanha kieli poskessa esitetty rock-henki toki ei enää ollut läsnä ja showmiehenä Hagar ei ollut Rothin veroinen. Molempien kanssa Van Halen kokeili reunion-tietä 2000-luvun aikana. Hagarin aikaa kaipaavat ja Eddie Van Halenin muistolle maljaa nostavat voivat nostaa levyhyllystä 30 vuotta täyttäneen ”5150”-albumin ja kuunnella sen mukaansa vievää ja edelleen melodisen ajatonta kokonaisuutta.

Teksti: Ville Krannila

Kuvagalleria levyn julkaisuista:

Alta katseluun levyltä lohkaistut videot:

Profiili | + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.