Yksi progressiivisen rockin ja metallin kulmakivi-julkaisuista, Rushin monumentti ”2112” julkaistiin vuonna 1976. Sen tarinan kirjoittanut rumpali Neil Peart menehtyi aivosyöpään vuosi sitten tammikuussa 2020.
Laulaja/basisti Geddy Leen, kitaristi Alex Lifesonin sekä Peartin muodostama kanadalaisyhtye oli vakavan paikan edessä valmistellessaan neljättä albumiaan. Bändin aiemmat LP:t olivat olleet sekavia kokonaisuuksia tasapainoillen 1970-luvun hard rockin ja kiemuraisemman otteen välillä. Vuoden 1975 ”Caress Of Steel”-levyllä valinta alkoi selkeästi kääntyä viimeksi mainitun tyylisuunnan puolelle, mutta albumi ei vielä täyttänyt sitä potentiaalia, joka soittajilla selkeästi oli. Vaikea taloudellinen tilanne ei helpottanut asiaa. Yhtyeellä ei ollut varaa maksaa roudareilleen palkkaa, yleisömäärät olivat laskussa eikä levy-yhtiön budjetissa Rushia näkynyt. Ylemmät tahot suosittelivat progrebändille tyylilajin muutosta radioystävällisempään suuntaan.
Kokoonpanon sanoittajana toiminut Neil Peart ei ollut valmis luovuttamaan:
Tuohon aikaan meille sanottiin, ettemme voisi tehdä sitä emmekä tätä. Meidän olisi pitänyt kirjoittaa single, tehdä kompromissi ja niin edelleen. Mutta Pink Floydin ei tarvinnut tehdä niin, eikä myöskään Frank Zappan. Joten mekään emme taipuneet. Parasta ”2112”-levyn menestyksessä oli se, ettei levy-yhtiö enää sen jälkeen voinut painostaa meitä mihinkään.
Yhtyeen kaikilla levyillä vuoteen 1982 saakka miksaajana sekä tuottajana toiminut Terry Brown otti jälleen ohjat käsiinsä ja helmikuussa 1976 alkaneet levytykset kestivät neljä viikkoa. Tuohon aikaan kyseessä oli pitkä rupeama, mutta yhtyeen mukaan sessiot olivat helpot ja kivuttomat verrattuna moniin vaikeisiin bändin tulevaisuuden uran luomisprosesseihin. Kappaleet saivat muotonsa nopeasti ja luonnollisesti. Albumi sai nimekseen sen pitkän avausraidan mukaan ”2112.”
Lopputulos oli vakuuttava. Levyn koko A-puolen varastava ”2112” on 20 minuuttia ja 33 sekuntia kestävä sci-fi ooppera. Kyseessä on progressiivisen heavyn mestariteos, jonka jokainen genren yhtye toivoo edelleen säveltäneensä. Monet ovat sitä yrittäneet, ja tehneet jopa 50-minuuttisia eepoksia. Kyse ei kuitenkaan ole pituudesta vaan siitä, että reilussa 20 minuutissa Rush kertoo ajatuksia herättävän tarinan ja maalaa eteemme musiikin sekä sanoitusten avulla elokuvan. Vain harvat tähän pystyvät ja Rush itse on ollut tarpeeksi viisas jättämään yrityksen väliin. Yhtye luopui vähitellen 1970-luvun lopussa pitkistä kappaleista ja siirtyi kompaktimpaan ilmaisuun vuoden 1980 ”Permanent Waves” -levyllä.
”2112” kertoo eräässä planeettajärjestelmässä Punaisen Tähden suojeluksessa toimivasta yhteiskunnasta, jossa musiikki on kielletty ja Syrinxin temppelin papit tekevät kaikki päätökset yksilöiden puolesta. Ympärillä on maailma, jossa kenenkään ei tarvitse ihmetellä tai kyseenalaistaa asioita. Kyseessä on vuosi 2112, mutta tällä ei liene mitään tekemistä meidän tuntemamme ajanlaskun kanssa. Tarinan sankari löytää kitaran vesiputouksen takaa ja opettelee soittamaan sillä omaa musiikkiaan. Kyseessä on valtaisa oivallus ja sankari on innoissaan löydöstään. Papit eivät kuitenkaan jaa samaa näkemystä. He tuhoavat kitaran, koska se edustaa heille vapauden ilmaisua. Sankari musertuu tästä kohtelusta ja vetäytyy maailmasta uneen, nähden toisenlaisen yhteiskunnan, jossa ihmisen luovuus ja vapaus on sallittua. Uni ajaa hänet lähelle kuolemaa. Viimeisinä sanoinaan sankari toteaa epätoivoisesti: ”En usko voivani jatkaa tätä kylmää ja tyhjää elämää. Elämänvirtani valuu pois..”
Neil Peartin tarina sai inspiraationsa oikeistolaisen ajattelijan Ayn Randin (1905-1982) esittämistä yksilöllisyyttä korostavista lausunnoista. Rand väitti hallitsemattoman yhteiskunnan kehittyvän aina suuntaan, jossa vapaa ihminen kahlitaan kontrollin alle. Sovitukset puolestaan ottivat vaikutteita The Whon suuren menestyksen saaneesta vuoden 1969 konseptialbumi ”Tommysta.”
”2112”-kappaleen musiikki tuntuu vastaavan sanoitusten luomaa maailmaa täydellisesti. Alex Lifeson maalaa kitarallaan kuvan vesiputouksen edessä soittamaan opettelevasta nuoresta sankarista herkkyydellä, ja kun papit pääsevät ehdottomuudessaan ääneen, sovitus on kylmän raskas. Kitara ollen keskeinen instrumentti tarinassa, saa luonnollisesti tilaa ja tuntuu muodostavan oman roolihahmonsa, jolla näytellään koko sankarin tunnekirjo. Tunteet etenevät alun järjestyksestä ja rauhasta, keskivaiheen ihmetykseen, toivoon ja iloon sekä lopussa seuraavan pettymykseen, suruun ja ahdistukseen. Geddy Leen vielä tuolloin korkeuksissa seilaava ääni liikkuu suvereenisti eri skaalojen välillä, vaikka vokaalien osalta miehen parhaat hetket olivat vielä edessäpäin.
Fanit etsivät ”2112” tarinasta yhä syvempiä yhteiskunnallisia merkityksiä ja piiloviestejä. Moni on niitä löytänyt, mutta vain Peart tiesi totuuden. Joka tapauksessa biisi päättyy kolme kertaa kuultavaan lauseeseen ”Attention all planets of the solar federation” (21 sanaa) ja sen jälkeen myös kolme kertaa toistuvaan ”We have assumed control” (12 sanaa). Biisi ilmestyi vuosikymmen sitten soitettavaksi kokonaisuudessaan ”Guitar Hero: Warriors Of Rock”-pelissä. Kappaleen tässä yhteydessä läpi kahlanneena voi sanoa sen vievän maallikon hetkeksi koskettamaan tarinan kuvaamaa sankaruutta.
”2112” ei loppunut sen nimisävellykseen. Kääntöpuolelta löytyi vähintään yhtä vakuuttavaa materiaalia, joka onnistui viemään yhtyeen aiemmin viljelemät Led Zeppelin -riffit uudelle tasolle. Nerokas ”A Passage To Bangkok” saa edelleen haukkomaan henkeä ja monen muistamaa niinikään hienoa päätöskappaletta ”Something For Nothing” edeltää yksi yhtyeen unohdetuista klassikoista – herkkyydessään vakuuttava ”Tears”.
Tuolloin Peart sai vielä sanoitusosastolla tukea bänditovereiltaan ja kyseessä oli Leen kirjoittama kappale. Biisissä kuultiin levyn kannen suunnitelleen Hugh Symen soittamia koskettimia, instrumentti joka yleistyisi Rushin musiikissa seuraavalla vuosikymmenellä. Lifesonin kirjoittama ”Lessons” oli puolestaan koruttomuudessaan poikkeava esitys muusta materiaalista, Zeppelin-tunnelmat ovat tässä sävellyksessä vahvasti läsnä. ”Something For Nothing” syntyi Peartin nähtyä seinässä graffitti-tekstin ”Freedom isn’t free.” Kappale syntyi lauseen ympärille. ”The Twilight Zone” oli viimeinen levylle kirjoitettu ja taltioitu raita. Se valikoitui myös ensimmäiseksi singleksi. Biisi pohjautui vuosina 1959-1964 televisiossa nähtyyn samannimiseen sci-fi sarjaan.
Loistavan kokonaisuuden täydensi kannen klassinen tähti, joka toisaalta symboloi sanoituksissa mainittua punaisen tähden yhteiskuntaa. Edessä oli alaston ihminen, joka näyttää kavahtavan tähden voimaa. Peartin mukaan kansi kuvasi ihmistä käymässä kollektiivista massaa vastaan. Symboli koristi sen jälkeen lukuisia eri Rushin levykansia ja promomateriaalia. Kyseessä on Symen yksi tunnetuimpia taideteoksia.
Levy oli massiivinen teos, mutta tosiasiassa se kirjoitettiin pitkälti kahdella akustisella kitaralla hotellihuoneissa keikkojen välissä. Lee on myöhemmin muistellut luovaa työtä:
Outoa siinä levyssä oli se, miten kaikki vain virtasi yhteen, biisit tulivat toisensa jälkeen. Muistan Alexilla ja minulla olleen selkeä ajatus siitä, miltä musiikki kuulostaisi jopa ennen kuin näimme sanoitukset. Hiukan yliampuva intro, rytmitys sekä eri osiot. Neil oli tehnyt sanat ja olin ihmeissäni siitä kuinka hyvin ne sopivat musiikkiin. Niitä ei tarvinnut muuttaa lainkaan, kaikki vain sulautui yhteen.
Vaikka ”2112” ei ollut helpoin mahdollinen nieltävä fanikunnalle, se ilmestyi juuri oikeaan aikaan progressiivisen rockin ollessa lakipisteessään suosiossa mitattuna. Se oli Rushin ensimmäinen levy joka mursi top-100 listan ja ylsi peräti sijalle 61. Näissä ympyröissä harvoin vaikuttaneelle bändille tämä oli hieno saavutus. Media ei ollut yhtä ymmärtäväinen ja bändiä syytettiin sanoitustensa takia jopa neo-fasisteiksi. Leen mukaan mikään ei olisi voinut olla kauempana totuudesta. Jossain määrin yllättäen bändi soitti levyn A-puolen kokonaisuudessaan konsertissa vasta 20 vuotta sen julkaisun jälkeen ”Test For Echo”-kiertueella. Vuoden 1976 livealbumi ”All The World’s A Stage” sisältää vain 15-minuuttisen version.
Levy julkaistiin uudelleen vuonna 2012 CD/DVD sekä CD/BluRay-muodossa. CD sisälsi remasteroidun albumin lisäksi kolme live bonusraitaa vuodelta 1981. DVD ja BluRay puolestaan sisälsivät levyn kolmessa eri HD-formaatissa, sanoitukset, taustatekstit levylle sekä digitaalisen sarjakuvan nimibiisin tarinasta.
Yhtye laittoi vielä paremmaksi albumin 40-vuotisjuhlajulkaisulla neljä vuotta myöhemmin. Kahdelle CD:lle ja yhdelle DVD:lle on mahdutettu alkuperäisen Abbey Roadilla remasteroidun albumin lisäksi bonuslevy aiemmin julkaisematonta materiaalia sekä uudelleen nauhoituksia levyn kappaleista. Näissä ovat mukana useat nykyrockin tähdet Dave Grohlista Steven Wilsoniin. DVD:llä on harvinaista konserttimateriaalia vuodelta 1976 sekä tuore haastattelu. Myös 3LP- versio on saatavilla sekä luonnollisesti rajoitettu boksi, jossa kaikkien levyjen lisäksi mukana taideprinttejä.
Fanit kiistelevät edelleen onko ”2112” Rushin paras albumi. Bändin tuotannon poiketessa vuosikymmenten varrella merkittävästi eri poluille kysymykseen saattaa olla mahdoton saada lopullista vastausta. Levyä kutsutaan usein konseptialbumiksi, vaikka sen nimibiisi oli käytännössä LP:n ainoa yhden teeman sitoma kokonaisuus.
Joka tapauksessa ”2112” on vaikuttanut lukuisiin progressiivisen metallin yhtyeisiin ja oli muovaamassa osaltaan koko genreä. Kuten usein klassikkolevyjen kohdalla, bändi itse ei tätä tiedostanut. Lee:
Sellaista on hyvin vaikea tajuta, koska olet itse täysin eri puolella. Monet todella menestyneet muusikot ovat tulleet vuosien varrella kertomaan minulle levyn koskettaneen heitä. Ainoa selitykseni siihen kaikkeen on se, että levyllä ja tarinassa oli paljon tunnetta, intoa sekä julmuutta ja se tavoitti kuuntelijat eri tavalla. Albumin soundi oli erilainen muuhun sinä aikakautena julkaistuun musiikkiin verrattuna ja luulen, että se vain leikkasi läpi siitä kaikesta ja tavoitti ihmiset.
Teksti: Ville Krannila
Levyltä ei voi poimia kohokohtia, se on kuunneltava kokonaan. Alla ”2112” levykansien kuvagalleria sekä itse albumi kuunneltavaksi, alkaen sen ikonisesta nimikappaleesta aina päätökseen ”Something For Nothing.” RIP Neil Peart 1952-2020.
—————————————————
———————————————-
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
