Porispere – Festival nousi tämän vuoden helmikuussa koko kansan tietoisuuteen julkistaessaan yhden kesän kotimaisten festareiden suurimmista kiinnityksistä Twisted Sisterin. Legendaarinen kasarihevibändi sai viikonloppuna seurakseen myös voimalla paluun tehneen Metal Churchin kuin myös nipun kotimaan kärkiartisteja Children of Bodomista aina Stam1naan. Lavalla nähtiin myös muiden kuin heavygenren esiintyjiä Sannista Cheekkiin.
Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna suuntasimme Poriin juhlistamaan legendaarisen Twisted Sisterin päätöskiertuetta ja yhtyeen viimeistä esiintymistä Suomessa. Aikataulujen vuoksi Metalliluolan toimitus pääsi paikalle vain perjantaiksi. Sääennusteiden lupaamat ukkos- ja sadekuurot olivat ilmeisesti piiskanneet Poria aamupäivän aikana ja kuin tilauksesta aurinko paistoi lämpimästi iltapäivällä festareiden avautuessa puolipilviseltä taivaalta. Kirjurinluodolla puistoalue oli saanut vettä niskaansa ja kostean nurmikon tuoksu leijaili alueella luoden mielikuvan maalaismarkkinoista. Totuus oli kuitenkin toinen – Porispere oli saanut luotua mukavan intiimin ja hyvillä palveluilla sykkivän kaupunkifestarin. Vaikka perjantain esiintyjäkaarti oli pääasiassa raskaamman musiikkiin painotteista, niin mukana oli kotimainen tähtiesiintyjä Sanni, johon emme kuitenkaan tässä raportissa tämän enempää paneudu.
Porttien auettua klo 15.30 alkoivat ihmiset valua alueelle aiheuttaen yllättävänkin suurta jonoa pääsisäänkäynnin ympärille. Tästä syystä monilla jäi festareiden avaus kokonaan näkemättä Diablon murjoessa yleisöä takuuvarmalla otteellaan. Järjestelyt sujuivat ainakin toimittajien puolelta kiitettävästi ja ystävällinen henkilökunta toivotti Metalliluolan kaksikon tervetulleeksi Porispereen. Palvelut oli katettu molemmin puolin festivaalialuetta. Ruokapuolelta löytyi valinnanvaraa varmasti jokaisen makuun. Tarjolla oli savustettua sekä grillattua lihaa, hampurilaisia, kebabia ja muita perinteisiä festariruokia. Alueelta löytyi myös ”Mummola”, josta sai lettua mansikkahillolla. Festarikansaa ei ollut unohdettu paitamyynnin eikä levykaupankaan osalta. Virvokkeita sai lähes joka puolelta ja näissä ei perjantaina juuri jonoa näkynyt. Kauniit tarjoilijatytöt pitivät huolen etenkin siitä, että miesasiakkaat täyttivät juomavarastoaan tasaiseen tahtiin. Tämä näkyi myös festarikansan yleisessä juhlatilassa. Humaltuneita oli varsin paljon liikenteessä ja tasapainoaskelia otettiin normaalia enemmän. Järjestyshäiriöitä ei silmiimme kumminkaan osunut ja alueella vallitsi mukavan leppoinen tunnelma.
Porilainen huumorinpitoinen elämänasenne näkyi festareilla mm. VIP-alueen nimityksestä. ”Hiuka Tärkee” – alue olikin sijoitettu mukavasti päälavan vasemmalle puolelle josta pystyi näkemään ja kuulemaan hyvin päälavan esiintyjät. 1980-luvulle ominaiset sohvat ja pelkistetyt pöydät vahvistivat alueella viihtymistä. Porisperen voisi sanoa profiloituneen koko kaupungin ja lähialueen yhteiseksi kokoontumispaikaksi sekä elokuun tapahtumaksi. Vaikka yleisössä vilisikin rock- ja metallifaneja, niin iso koostui aivan normaaleista ihmisistä, eläkeläisistä aina pikkutakeissa kulkeneisiin ”pisnesmiehiin”. Lähipitäjien maatilojen omistajien uskoimme saapuneen emäntineen paikalle milläs muulla kuin traktoreilla.
Diablo sai kunnian avata festarit puoli viiden aikaan. Yleisöä oli saapunut kohtuullisesti lavan edustalle ja bändi tulitti biisejä tappavan varmalla otteellaan. Laulaja Rainer Nygårdin välispiikit olivat toimivia, vaikka musiikillinen anti ei toimittajakaksikkoon sen suuremmin kolahtanutkaan. Diablon soittaessa huomio kiinnittyi suhteellisen alhaiseen volumetasoon, joka pysyi maltillisena koko perjantaipäivän ajan. Jotenkin tämä hillitympi tyyli tuntui sopivan puistomaiseen tunnelmaan. Diablon nelikko esiintyi varmaotteisesti ja fanit saivat keikalta varmasti haluamansa.
Tuulivoimala-lavalla eli teltan puolella klo 17.20 tuoksui voimakas hiuslakka. Glam-rockille kunniaa tekevä Reckless Love oli kerännyt telttaan mukavasti porukkaa. Laulaja ja kiiltokuvapoika Olli Herman on hyvä esiintyjä, jonka johdolla koko bändi pisti faneille aimo annoksen kasarihenkistä musiikkia isoilla kertseillä lisättynä. Valitettavasti yhtye ei ollut rumien toimittajamiesten mieleen ja totesimmekin, että bändi kuuluu Metalliluolan toimittaja Raisa Krogeruksen ”alueeseen”. Lisäksi Olli ja kumppanit kärsivät huonoista soundeista laulun ja kitaran särkiessä korvaan pahasti. Seurasimme kumminkin keikan loppuun vähän kauempaa ja kaikki kunnia yhtyeen tekemälle työlle. (JK)
Tuskan 2014 esiintymisen jäätyä harmillisesti välistä amerikkalaisen thrash- ja voimametallin pioneeri Metal Church oli henkilökohtaisesti yksi odotetuimmista kesän festareiden ohjelmistossa olleista bändeistä. Ennakkotunnelmia lisäsi vokalisti Mike Howen paluu äskettäin julkaistulle ”XI”-levylle ja tätä seuranneelle kiertueelle. Bändin puolesta harmitti ainoastaan turhan pieni lava ja ahdas teltta. Lisäksi Reckless Loven huonot soundit saivat aikaan huolta siitä, millainen äänivalli jenkeillä olisi vastassaan.
Onneksi Metal Church vaikutti selättävän haasteet pelkällä energiallaan. Mike Howe oli Porin shown tähti vauhdikkaalla esiintymisellään, pienemmänkin lavan tehokkaalla hyödyntämisellä sekä positiivisella asenteellaan. Vokalistin ääni on edelleen vahvassa kuosissa ja eturivi tuntui olevan hienosti menossa mukana. Kirkaisut lähtivät Mikeltä kirkkaasti, korkealta ja asiaan kuuluvasti erittäin kovaa. Myös perustajajäsen kitaristi Kurdt Vanderhoof vaikutti todella hyväntuuliselta.
Yhtye otti vakuuttavasti pienen telttalavan haltuunsa ja löi innostuneen fanijoukon iloksi pitkin ja poikin tannerta klassikot ”Fake Healerista” hienosti yleisölaulatusta sisältäneeseen ”Start The Fireen” sekä ”Beyond The Blackiin.” Settilista painottui luonnollisesti Howe-kauden materiaaliin lisättynä parilla poiminnalla bändin kahdelta ensimmäiseltä levyltä. Toki 13 kappaleen setissä aina jokin suosikki jää kuulematta ja tällä kertaa ”In Harm’s Way” olisi ollut se kovin lisäys tähän suuntaan. Vastaavasti loistava ”Watch The Children Pray” irtosi Howelta todella vakuuttavasti. Uudelta levyltä kuultiin kaksi vetoa, ja näistä single ”No Tomorrow” istui vanhan materiaalin sekaan hyvin. Soundit olivat aluksi varsin vahvasti laulua korostavat ja rummut sekä basso jäivät pahasti paitsioon. Ongelma ilmeisesti miksauspöydän luona huomattiin, ja setin puolivälistä loppuun tuntui kuin soundimaailma olisi saatu selkeästi paremmin kohdalleen. Metal Church jätti ehdottomasti positiivisen kuvan itsestään, ja edessä saattaa hyvinkin olla bändille useampi menestyksekäs vuosi. Encorena soitetut ”Badlands” sekä ”The Human Factor” paketoivat iltaman mainiosti ja jäämme mielenkiinnolla odottamaan jatkoa. (VK)
Stam1na valtasi oransseissa haalareissaan päälavan klo 20.45. Jos Diablo sai soittaa kylmälle yleisölle aiemmin, niin lemiläisyhtye pääsi suoraan valmiin ja kypsän lihan kimppuun. Yleisöä oli mukavasti paikalla ja nurmikkoalue oli lähes täynnä aina mikserikopille saakka. Kovin tiivistä ei meininki kumminkaan ollut kuin aivan edessä. Stam1nalle täytyy kyllä nostaa hattua esiintymisestään. Yhtye paiskoi ja ravisteli menemään todella energisellä otteella. Päänhakkaustalkoot ajoitettiin juuri oikeisiin kohtiin ja yhtyeen kanssa pääsikin ottamaan matsia moshaamisessa. Vaikka Stam1nan musiikki ei kovin suurta suosiota ole koskaan allekirjoittaneessa saanut, niin yhtyeen live-esiintyminen on kovaa luokkaa. Jälleen kerran bändi mikä on livenä parempi kuin levyllä. (JK)
Heavy metallin legenda Twisted Sister saapui Suomeen jo kahdeksatta kertaa 2000-luvun alkupuolella tapahtuneen uudelleen kasaamisensa jälkeen. Tänään ilmassa oli kuitenkin normaalia enemmän nostalgian sekä jäähyväisten tunnetta. Bändin viimeinen kiertue on kääntynyt loppusuoralle ja Porin jälkeen luvassa olisi enää viisi konserttia.
Twisted Sister aloitti keikan hiukan yllättäen ”Stay Hungry”- albumin nimikappaleella, eikä yleensä yhtyeen konserteista tutulla avauksella ”What You Don’t Know (Sure Can You Hurt You)”. Avausvetona tämä valinta toimi ehdottomasti paremmin kuin aiemmin kesäkuussa todistettu ”What You Don’t Know” Sweden Rockin keikalla. Huolimatta lavan ja yleisön pienemmästä koosta yhtye esiintyi vuosikymmenien varmuudella ja varmasti tietäen viimeisten konserttien olevan kyseessä, homma hoidettiin tunteella ja ammattitaidolla kotiin. Porisperessä oli lämmin ja hieno tunnelma, joka illan pimentyessä vielä korostui. Yleisö eli ja lauloi hienosti bändin mukana läpi koko keikan.
Settilistassa olivat mukana yhtyeen tunnetuimmat hitit, ilman suuria yllätyksiä. Kokonaisuus toimi kuitenkin mainiosti, ja erityisen hienoa oli kuulla toimituksen suosikkikappaleet ”Come Out And Play”-albumilta. Dee Sniderin vahvuutta laulajana ja keulamiehenä on edelleen pakko ihailla ja kumartaa syvään. 61-vuotiaana vokalisti on vakuuttavassa kunnossa. Muu yhtye antoi laulajalle riittävästi tilaa soittaen biisit varmasti ilman turhia ylimääräisiä koukeroita. Mark ”The Animal” Mendozan tuttua basson hakkaamista lukuunottamatta huomio oli ansaitusti Sniderissä. Kitaristeja ikä alkaa jo painaa ja erityisesti Jay Jay French livenä, sekä haastatteluissa antamien kommenttiensa perusteella näyttää odottavansa kiertueen loppumista ja siviilielämää. Tämän puolesta on ehdottomasti oikea aika lopettaa kun vielä näin erinomaiseen esitykseen riittää paukkuja.
Loistava ”Come Out And Play” saatiin ilmoille ensimmäisenä encorena ja tuttu yhteislaulu ”S.M.F.” kruunasi illan. Heavy metallin juhlan kunniaksi on myönnettävä, että silmät kostuivat raavaallakin veteraanilla. Jälleen yksi aikakausi on ohi, yksi pitkä ja kunniakas ura takana. Viimeisen vuoden aikana olemme nähneet Mötley Crüen, Motörheadin, Black Sabbathin ja nyt Twisted Sisterin viimeiset konsertit Suomessa. Legendat väistyvät yksi kerrallaan, kuka tulee tilalle? Aika näyttää nouseeko kukaan nykyisistä perinteisen heavy metallin uudemmista nimistä Twisted Sisterin rinnalle. Helppoa tämä ei Porin esityksen perusteella tule olemaan. (VK)
Täytyy yhtye täysin Villen kommentteihin. Allekirjoittaneelle Twisted Sister on ollut iso nimi aina 80-luvun puolivälistä asti. Rumat ja meikatut transujen näköiset äijät ovat edustaneet hard rockin kapinahenkeä parhaimmalla tavalla. Olisin ehdottomasti toivonut, että herrat olisivat vielä kaivaneet vanhat asusteet kaapista ja vetäneet meikit naamalle. Itselleni tämä Porisperen keikka tuli olemaan ensimmäinen sekä viimeinen. Ilmassa oli todellakin suuren urheilujuhlan tuntua iloineen ja suruineen. Ne ketkä paikalle eivät jaksaneet tulla, hävetkää. Twistarit oli aivan perkeleen kova Dee Sniderin johdolla. Jos vertaa yhtyettä esimerkiksi Mötleyn Crüen viimeiseen esitykseen, niin ero oli kuin yöllä ja päivällä. Pääperkele Dee Snider oli nälkäinen ja täynnä intohimoa tekemäänsä asiaa kohtaan. Näillä näytöillä olisi voinut povata yhtyeelle vielä lisää menestykseikkäitä vuosia, mutta kaikki hyvä päättyy aikanaan. Ja ehkä tämä on oikea tapa lopettaa.
Keikka oli ilotulitusta alusta loppuun. Omat suosikkini ”I Believe In Rock`n Roll”, ”The Fire Still Burns”, ”The Price” sekä ”Come Out & Play” kruunasivat yhden elämäni parhaimmista keikoista. Nyt päättyi jälleen yksi ja merkittävä aikakausi elämästä. Kiitos Twisted Sister, Kiitos Porispere. (JK)
Tekstit: Juha Karvonen (JK) & Ville Krannila (VK)
Kuvat: Juha Karvonen, Ville Krannila © Metalliluola
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-
