Eipä tiennyt keskiajalla tanskalaissyntyinen ritari Erik Akselinpoika Tott Olavinlinnaa rakentaessaan missä käytössä se tulee olemaan muutama vuosisata myöhemmin. Alunperin Savon suojaksi rakennetun upean kivikompleksin historiaan sisältyy taisteluja, tykkien jylinää, verta ja suolenpätkiä. Nyt siellä kuunnellaan oopperaa, poppia ja heviä.

Ensimmäiset oopperajamit linnassa pidettiin vuonna 1912 ja huolimatta sotien runtelemasta suomalaisen kulttuurin kentästä Olavinlinna on onnistunut pysymään musiikin ja ennen kaikkea oopperan tyyssijana jo vuosikymmeniä.

Olavinlinna pitää sisällään myös melko huikeita ja metallihenkisiä legendoja. Ehkä viehättävin niistä on tarina mustasta pässistä, jota kasvatettiin juhla-ateriaksi. Pässi oli kuitenkin niin perkeleellisen pelottava suurine sarvineen, että viholliset sen nähdessään lähtivät juoksujalkaa karkuun luullen itse Belsebuubin asuvan linnassa. Black Baphomet!

Toki tarinat linnaan muuratusta linnanneidosta ja mustan virran vetehisestäkin herättävät synkän metallimiehen mielenkiinnon.

Viime vuosien aikana myös Heavy Metal on ollut hyväksyttyä musiikkia osana Savonlinnan Oopperajuhlia. Nämä kaksi genreä ovat historiansa aika kulkeneet välillä käsi kädessä ja tarjoaahan Olavinlinna etenkin visuaalisesti huikeat puitteet metallimusiikin esittämiseen. Tänä vuonna muurattu linnanneito sai nauttia Stam1nan, Stratovariuksen ja Amorphiksen esityksistä. Pohdin alustavasti minkälaista väkeä paikalle saapuu, metallifanien käyttäytymistä korkeakulttuurin tapahtumassa ja salin akustiikkaa.

Illan avasi klo 18 Stam1na, johon olen ennenkin livenä törmännyt. Paikalle saapunut kaksituhatpäinen yleisö, johon kuului ilahduttavasti kaltaisteni perushevijamppojen lisäksi selkeästi oopperaorientoitunutta yleisöä, oli alusta asti hyvin mukana. Ympärilläni tätä rähisevää suomirässiä ihmettelevä hieman iäkkäämpi väki selvästi piti kuulemastaan. Tai ainakin sieti sitä mallikkaasti. Stam1nan kattaus oli selkeästi illan piristävin akti “Rikkipään” ja keikan päättäneen “Masiinan” kaltaisten raivorallien pyyhkiessä pölyt linnan lavalta.

Stratovarius toi iltaan melodiaa, tuplabasaria ja korkeita vokaaleja. Timo Kotipelto oli hyvässä tikissä ja luotsasi kokeneen kehäketun lailla setin sujuvasti läpi. Bändin tuotanto (kuten kaikkien illan bändien) on laaja ja on mistä valita. Ihan niitä omia suosikkeja ei kuultu tässä setissä, mutta “Black Diamond” ja koko yleisön seisomaan saanut “Hunting High and Low” osoitti, että bändi on edelleen Power Metalin genren kovimpia nimiä.

Tunnelma oli koko illan ajan etenkin väliaikoina mukavan seesteinen. Päivän sateet olivat väistyneet ja linnan virvokkeista pääsi nauttimaan ulkosalla järvimaisemasta nauttien. Bändien esiintymisten aikana osa porukasta ei tosin saanut pidettyä hanuriaan penkissä vaan nousi jatkuvasti ylös heilumaan ja blokkaamaan takana istuvien näkyvyyden. Tässä piileekin se ainoa ristiriita, kun metallimusiikkia integroidaan oopperan viitekehykseen. Heviä on haastavaa, etenkin livenä, nauttia nätisti istuen ja sievästi taputtaen.

Metallikeikasta ja paikallaan istumisesta löytyy myös ennakkotapauksia. Judas Priestiä kiellettiin esiintymästä Madison Square Gardenilla kun vuonna 1984 tapahtuneen keikan aikana yleisö alkoi repiä istuimia irti ja heitteli niitä ympäriinsä aiheuttaen yli 250 000 dollarin remonttilaskun. Toki tuolloin hevissä oli vielä aimo annos kapinaa mukana.

Ehdotankin, että pelisäännöt tehdään selväksi bändeille ja yleisölle. Kun bändi antaa luvan seistä, silloin saa seistä. Muulloin p*rse pysyköön penkissä tai joudut muuratuksi muurin neidon seuraksi tai heitetyksi vetehisen ruuaksi.

Amorphis oli mahtipontisella, mutta eleettömällä esiintymisellään illan kuningas. Itselleni on nykyamojen tuotanto jäänyt hieman etäiseksi, mutta etenkin uusimmalta “Under the Red Cloudilta” soitetut biisit kuten “Bad Blood” ja “Sacrifice” vakuuttivat vahvasti ja Tomi Joutsen yhtyeineen onnistui luomaan pimenevään iltaan huikean tunnelman. “Tales From Thousand Lakes” levyltä saatiin onneksi mukaan myös “Into Hiding”, “Drowned Maid” ja suvereeni keikan lopettanut klassikko “Black Winter Day”. Ei valittamista.

Olavinlinna taustoineen ja tunnelmoineen sopisi hienosti kaikenlaisen hevin esittämiseen. Akustiikka toimi moitteettomasti. Odotan innolla Azazelin esiintymistä yhdessä Savonlinna-Säämingin kirkkokuoron kanssa joku kaunis ehtoo. Sitä odotellessa osallistun varmasti myös ensi vuonna Operafestival Rocks!-tapahtumaan ja suosittelen sitä myös sinulle. Järjestäjille myös suuri kiitos harvinaisen hyvin hoidetusta tiedottamisesta ja järjestelyistä.

TEKSTI JA KUVAT: PETE ALANDER & J. A.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here