Tämä tarina on tuttu monen yhtyeen kohdalla: yhtyeen keulahahmoksi alusta alkaen liitetty laulaja siirtyy takavasemmalle, ja häntä teknisesti parempi kaveri ottaa vuoron vastaan. Ostava yleisö ei halua tästä kuulla ja pian paluu entiseen on edessä. Mötley Crüen tapauksessa avioero Vince Neilistä kesti vain viisi vuotta. Levy-yhtiö Elektra painosti vastahakoisen bändin ottamaan Neilin takaisin yhtyeeseen kesken levytyssessioita, joissa oltiin rakentamassa toista yhteistä albumia uuden laulajan John Corabin kanssa. Ennusmerkit tulevalle eivät tämän myötä olleet hyvät ja lopputuloksena oli Mötiköiden tapahtumarikkaan uran kiistatta huonoin levy.
Valtaosa 20 vuotta sitten ilmestyneestä ”Generation Swine”-albumista oli kirjoitettu ennen Neilin paluuta ja biisit oli tietenkin sovitettu Corabin äänelle. Neilin rekisteri oli täysin eri osastoa, joten hän joutui nostamaan useassa kohdassa kädet ylös. Ratkaisu oli laittaa Nikki Sixx sekä Tommy Lee hoitamaan osan lauluosuuksista ja häivyttää Neilin ääntä tietokonemölyn taakse. Sixx ja Lee eivät mitään ammattilaulajia ole ja valitettavasti se kuuluu. Myös Neil kuulostaa vaivaantuneelta ja rasittuneelta niissä osioissa, joissa hänen äänensä kunnolla edes pääsee esiin.
10 vuotta julkaisun jälkeen laulaja myönsi, että ”Generation Swine” oli kauhea levy. Ja surkea se onkin. Vain muutamaa vuotta aikaisemmin yhtye oli julkaissut omaa nimeään kantavan täyspitkän, joka päivitti Mötley Crüen soundin 1990-luvulle ollen samalla jämäkkä ja melodinen kokonaisuus.”Generation Swinella” tuosta innosta sekä inspiraatiosta ei ollut mitään jäljellä bändin seilaillessa jossain vaihtoehtomusiikin syövereissä.
Musiikillinen kokonaisuus on jollain tasolla 1990-luvun modernia soundia hakeva sekasotku, ja joukosta on vaikea nostaa yhtään kunnon melodiaa tai kappalerakennetta. Epäilemättä Corabin laulamana homma olisi toiminut paremmin, mutta biisit ovat niin huonoja, ettei hänkään olisi tätä levyä uppoamiselta pelastanut. Bändin todellinen sielu Mick Mars on sysätty levyllä syrjään ja suurimmassa osassa kappaleita miehen soittoa tai ylipäätänsä kitaroiden läsnäoloa on mahdotonta edes tunnistaa. ”Generation Swine” tuntuu olevan kokonaan Nikki Sixxin, Tommy Leen ja tuottaja Scott Humphreyn jonkinlaisella tripillä kehittämä painajaisuni.
Ja kun ei uusien kappaleiden kanssa päästy mihinkään, jostain ihmeen syystä bändi päätti levyttää uusiksi klassikkonsa ”Shout At The Devil.” Kappaleella ei tyyliltään ole mitään asiaa tälle levylle, ja uusintaversio häviää valovuoden alkuperäiselle. Neilin paluu oli aikaan faninäkökulmasta hyvä uutinen, mutta ”Dr. Feelgoodille” jatkoa odottaneille ”Generation Swine” oli melkoinen niskalaukaus. Eikä yhtye Corabi-vuosien jälkeen urallaan koskaan enää julkaissutkaan mitään merkittävää.
”I’m a sick motherfucker” laulaa Vince Neil avauskappaleessa ja kerrankin taitaa mennä oikein.
5½/10
Ville Krannila
https://www.youtube.com/watch?v=B2zHM_DMQKk
1.Find Myself
2.Afraid
3.Flush
4.Generation Swine
5.Confessions
6.Beauty
7.Glitter
8.Anybody Out There?
9.Let Us Prey
10.Rocketship
11.A Rat Like Me
12.Shout At The Devil ’97
13.Brandon
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}