Heinäkuun toisena viikonloppuna juhlittiin Ylä-Kainuun sydämessä Puolangalla järjestyksessä seitsämättä LankaFestia. Tapahtuma kerää Puolangan torille vuosittain kahden kesäisen illan edestä artisteja metallin ja raskaan rokin saralta sekä kotimaasta että ulkomailta. Näillä festareilla ei tarvitse ihmetellä tarjonnan kirjavuutta iskelmä tai rap -artistien kohdalla, vaan kaikki esiintyjät vastaavat nimenomaan rokimpaan makuun.
Tänä vuonna LankaFestin kahdella lavalla nähtiin mm. Antti Railio Duo, Mokoma, Amberian Dawn ja pääesiintyjänä Joe Lynn Turner oululaisen Rainbow Shakersin kanssa. Viikonlopun aikana nähtiin ja kuultiin muuten pitkälti lähes koko Raskasta Joulua -solistikaartia: Antti Railiota, JP Leppäluotoa, Anthony Parviaista (Psychework), Taage Laihoa (Kilpi) ja Tommi Salmelaa (Lazy Bonez).
Viime vuonna LankaFestin viikonloppuna oli hyytävän kylmä. Tänä vuonna päästiin pääosin pienillä perjantain sadekuuroilla ja leppoisassa vajaan parin kympin lämpötiloissa. Tunnelma festareilla oli letkeä myös kuuron iskiessä ja väen ahtautuessa harvojen kattojen alle.
Anniskelualue on janoisia musiikinystäviä ajatellen kivasti kummankin lavan kuuloalueella heti mikseritelttojen takana ja alkuillasta varsinkin meno koko perheelle sopivaa. Paikalle oli saavuttukin myös ihan koko perheen voimin. Festarialue on pieni ja lavoja kaksi. Pienemmällä lavalla esiintyi molempina päivinä tasokkaat housebandit pääosin covereita soittaen, viihdyttämässä yleisöä ison lavan roudaamisen ja soundcheckien ajan.
Perjantai
Perjantain teemana taisi olla “korkealta ja kovaa”, toki illan viimeisen esiintyjän Mokoman kohdalla painotus sillä “kovaa” -sanalla. Mokomaa lukuunottamatta perjantain esiintyjille yhteistä on tosiaan upeat, voimakkaat, melodiset vokaalit. Melodisen laulun laadussa perjantain houseband Stargate ei jäänyt huonommaksi, mutta enemmän klassiseen ja hard rockiin painottuva settilista ei tuonut laulua aivan samalla tavalla esiin, kuin melodisen metallin esiintyjäkaarti. Stargate viihdytti päälavan esiintyjien välissä mm. Whitesnaken, Rainbown ja Dion sävelin yhteensä neljällä setillä. Lavalla vierailemassa piipahti myös Stargazeryn solisti Jari Tiura.
Perjantain ohjelman aloituksesta myöhästyin sen verran, että ehdin Antti Railio Duon muutamalle viimeiselle biisille nautiskelemaan letkeästä akkarimeiningistä, leikinlaskusta ja ennen kaikkea Antin upeasta äänestä.
Stargazeryn aloittaessa paikalla ei vielä ollut tungosta, mutta yhtyeen innokkaimmat ihailijat osallistuivat aktiivisesti, mm. toivebiisejä (”Bring Me The Night”) huutamalla. Tovin päästä toivebiisi soitettiinkin. Keikka eteni hyväntuulisesti ja hyvällä meiningillä kunnes rankka sadekuuro ajoi kaikki muut paitsi sinnikkäimmät fanit katosten alle. Onneksi loppukeikka kuului mukavasti myös etäämmälle.
Psychework aloitti settinsä minulle ennestään ainoalla tutulla yhtyeen kappaleella ”Hand On Heart”. Muu tuotanto on vielä itselleni vierasta, mutta tällä perusteella kannattaa tutustua. Yhtyeen esiintyminen oli eloisaa ja hyvin toimivaa, mutta Anthony Parviaisen laulu silti parasta antia.
Kilven aloittaessa paikalle oli saapunut jo enemmän väkeä. Kilpi soitti kirjavasti materiaalia uransa varrelta. Esiintyminen sujui varmasti ja Laihon laulu jatkoi hienosti päivän “Korkealta ja kovaa” -teemaa.
Mokoman näin livenä kolmannen kerran tälle kesälle, enkä vieläkään ole kyllästynyt. Aloitusta saatiin odottaa teknisten pulmien vuoksi pitkään ja eturivissä hyvän aikaa odottaneet fanit alkoivat olla jo pahalla päällä. Bändin aloittaessa harmi kaikkosi välittömästi. Myös yhtyettä harmitti odottelu, mikä näkyi kevyenä kireytenä alussa. Mutta pian meininki lähti tutulle, hyväntuuliselle ja rennolle linjalle. Mokoma innosti myös muodostamaan tapahtuman ensimmäisen moshpitin. Pitissä pyöri vain muutama kaveri mutta sitäkin reippaammin, varsinkin Marko Annalan kiiteltyä aktiivisesta osallistumisesta. Setissä kuultiin toki useampi biisi tuoreimmalta “Elävien Kirjoihin” -albumilta, mutta myös vanhempaa materiaalia. Perussetin lisäksi saatiin vielä kolme encore-biisiäkin. Kannatti odottaa!
Lauantai
Lauantain ohjelmalle saavuin jälleen kesken ensimmäisen OP-lavan esiintyjän setin, vaikka aloitusajankohta festaripäivillä oli sekä perjantaina että lauantaina vasta kello 18.00. JP Leppäluoto Acoustic soitti saapuessani Doorsia, joten ilta alkoi mukavissa merkeissä. Väkeä oli hieman perjantain aloitusta enemmän, mutta iltaa kohti paikalle saapui enemmän festarivieraita.
Lauantaina Kainuun Rastiviikot -lavalla esiintyi OP-lavan keikkojen väleissä housebandinä Animal H
ouse. Illan settien aikana kuultiin covereina allekirjoittaneen suureksi riemuksi myös Queensrychea ja Judas Priestia. Bändi on tehnyt joihinkin biiseihin hyvin jännittäviä sovituksia, jotka nostivat alkuperäisversion arvailun muodossa esitysten viihdearvoa. Erityismaininta versiolle W.A.S.P.in biisistä Animal (Fuck you like a beast). Bändi soitti taidolla ja varsinkin lauluosuudet olivat sykähdyttävät.
Electric Deathbeatin solisti J.W.:n mukaan esiintyminen LankaFestin lavalla oli yhtyeen tälle kokoonpanolle kolmas. Bändin jännittävä metallisekoitus industrial-gootti-death -aineksista oli itselleni ennestään tuntematonta, mutta ilmeisen tuttua suurimmalle osalle yleisöstä. Bändi otti kontaktia yleisöön ja yleisö oli puolestaan reippaasti mukana. Erityisesti mieleen jäi räyhäkäs versiointi Paula Koivuniemen “Sata kesää, tuhat yötä” -kappaleesta.
Amberian Dawn oli myös tämän kesän uusia tuttavuuksia. Melodinen, fantasiahenkinen metalli keijukaismaisen keulahahmonsa Caprin johdolla toimi LankaFestin lavalla mukavasti ja bändi soitti taitavasti. Muutaman kerran shown jatkuminen hyppäsi eteenpäin Caprin välispiikkien päälle vähän hassusti.
Sekä Amberian Dawnin että edellisen esiintyjän Electric Deathbeatin kohdalla taustanauhoilla oli iso merkitys. Amberian Dawnilla nauhalta tulee taustalauluja ja efektejä, Electric Deathbeatin kohdalla nauhalta tulee musiikissa melko merkittävää osaa esittävät koskettimet. Taustanauhojen merkitys live-musiikissa herätti jonkin verran keskustelua porukassa Amberian Dawnin keikan aikana.
Savolaisten rokkikukkojen Lazy Bonez räjäytti kirjaimellisesti lavan ja festariväen eloon tapahtuman ensimmäisillä ja ainoilla pyroilla. Keikka oli energinen ja sekä bändillä että yleisöllä selvästi hauskaa. Lazy Bonez on isommalla lavalla vielä vilkkaampi kuin edellisellä todistamallani keikalla pienellä klubilavalla. Varsinkin Polvisen Heikki oli koskettimien takana aivan liekeissä. Bändin tuotanto on reipashenkistä raskaampaa rokkia, eikä melkein balladista käyvä “Sweet Girl”:kään varsinkaan livenä kovin hidas ole.
Illan ja viikonlopun odotetuin esiintyjä oli kaikista hienoista vedoista huolimatta kuitenkin varsinkin Rainbown solistina tunnettu Joe Lynn Turner. Ihan avoimesti myönnän kyllä itsekin toivoneeni kuulevani setissä eniten Rainbow -tuotantoa. Toive täyttyi. Settilista koostui Rainbow- ja Deep Purple -biisejä, mutta kuultiin sentään yksi Turnerin omakin biisi, luvattomille rakastavaisille omistettu “Blood Red Sky”. Turnerin esiintyminen oli upeaa seurata ja ääni luonnollisesti mieletön. Välispiikit olivat hauskoja tarinoita Turnerin uran ja elämän varrelta ja hän osoitti myös arvostusta oululaiselle taustabändilleen Rainbow Shakersille. Bändille myös suurkiitos showsta!
Kotimatkalla Puolangalta Kajaaniin nipin napin hämärässä aamuyössä soi Rainbow.
TEKSTI JA KUVAT: Raisa Krogerus © Metalliluola
Turnerin settilista:
- Death Alley Driver
- I Surrender
- Perfect Strangers
- Stone Cold
- Blood Red Sky
- Can’t Let You Go
- Love Conquers All
- Street Of Dreams
- Fire In The Basement
- Spotlight Kid
- Long Live Rock ‘N’ Roll
- Burn
- Man On The Silver Mountain
Möröistä blues rockiin ja punkkiin seikkaileva nörtähtävä kameranainen. Jos en ole keikalla, niin olen todennäköisesti puuhaamassa hevosen kanssa, pelaamassa tai lukemassa Terry Pratchettia tai Jane Austenia muutama kissa sylissä.
