Kiss & Hard Rock Convention II @On The Rocks, Helsinki 23.3.2019

MAINOS:




Toisen kerran järjestetty Kiss & Hard Rock Convention toi yhteen paitsi maamme kovimmat Kiss-fanit, myös suuren joukon raskaan rockin tähtiä Amerikasta Helsingin On The Rocksiin maaliskuun loppupuolen keväisenä lauantaina.

Kiss-yhteyksiä vieraista ennakkoon eniten omannut Bob Kulick perui tulonsa terveysongelmien vuoksi viime hetkellä, mutta mukaan saatiin vähintään kelvollinen korvaaja eli entinen Accept- ja Bangalore Choir -vokalisti David Reece, joka teki nyt ensivierailunsa Suomeen.

Päivätapahtumassa kauppa kävi ja artistit jakoivat nimmareita, myivät levyjään ja poseerasivat yhteiskuvissa. Tunnelma oli lämminhenkinen. Myynnissä oli laajan Kiss-krääsän lisäksi Rauli Mårdin Kiss-aiheista taidetta, ja muutakin metalliaiheista kuvastoa nähtiin mm. tarjolla oli hieno portrait Judas Priestin Rob Halfordista. Paikalla oli jo hyvin väkeä tässä vaiheessa päivää, vaikka suurempi osallistuminen painottui iltatapahtumaan.

Parin tunnin soundcheckin jälkeen oli varsinaisen päätapahtuman ja esitysten aika. Illalla jokainen tähtivieras esiintyi vuoron perään musiikin ja kyselysession merkeissä.

Homman käynnistivät Dee Sniderin yhtyeen Widowmakerin basisti Marc Russellin ja kasariveteraani Ron Keelin Q&A-sessiot sekä akustiset keikat. Erityisesti Keel oli todellinen showmies, joka osasi ottaa yleisönsä ja kasarihitit kuten ”Tears Of Fire” ja Bruce Springsteenin aikanaan kirjoittama ”Because The Night” irtosivat komeasti.

Ron hyppäsi jopa yleisön keskelle kitaransa kanssa, mutta ilmeisesti taustamusiikin kantavuus ei riittänyt salin toiseen päähän, joten vierailu kansan keskuudessa jäi lyhyeksi. Keel esitti myöhemmin vielä Kissin ”Lick It Upin” sekä harvoin kuullun ”Creatures Of The Night” –levyn kappaleen ”Rock And Roll Hell”.

W.A.S.P. –kitaristina useita vuosia vaikuttanut ja Suomessa säännöllisesti soittoklinikoita järjestävä Doug Blair avasi Blackie Lawlessin kanssa tekemäänsä yhteistyötä ja yhtyeen ensi kesän festarisuunnitelmia. Blair kertoi myös kunniottavansa Bob Kulickia suuresti ja pyrkineensä Bobin lähestymiskulmaan tämän ”The Crimson Idolin” soolot uudelleen tulkitessaan yhtyeen äskettäiselle ”Re-Idolized” –paketille. Itse päätös uudelleen julkaisusta oli Blairin mukaan puhtaasti bisnekseen liittyvä.

Blair ja Paulo Ribaldini vetäisivät tämän osuuden päätökseksi yhteisesityksen ”The Crimson Idol” -levyn balladiklassikoista ”The Idol” sekä”Hold On To My Heart”. Ribaldini lauloi tunteikkaasti ja Blairin soolotyöskentelyä twin neck –kitaran kanssa oli hieno seurata.

Crown Of Thorns– bändissä ja monessa muussa kuviossa vuosien varrella vaikuttanut Jean Beauvoir oli seuraavana vuorossa Q&A-session merkeissä ja juttua riitti herran Kiss-yhteyksistä. Beauvoir pääsi osallistumaan myös live painting –sessioon kun Rauli Mård otti pensselin käteen ja luonnosteli ennätysajassa tyylikkään artistikuvan.

Tunnelma nousi entisestään kattoon Beauvoirin esittäessä livenä 1980-luvun puolivälin hittejä, joita mies oli ollut aikanaan Paul Stanleyn kanssa kirjoittamassa. ”Who Wants To Be Lonely”, ”Uh! All Night” ja ”Thrills In The Night” eivät ole vuosikymmeniin Kiss-konserteissa soineet ja tippa oli fanilla syystä tämän johdosta linssissä. Myös Paul Stanley Boozing Society hoiti näissä taustahommat musiikin osalta enemmän kuin tyylikkäästi.

David Reece esitti puolestaan hyvin vuosikymmenien jälkeen kuosissa säilyneellä äänellään Accept-kappaleet “Generation Clash” ja “Balls To The Wall”, sekä myöhemmin Kiss-klassikko “Detroit Rock Cityn”. Reecen poisjäänti U.D.O. -kiertueen Suomen keikalta viime viikolla kirpaisi, joten nyt lyhyelläkin setillä miestä oli hienoa kuulla. David kertoi laulaneensa ”Detroit Rock Cityn” viimeksi 30 vuotta sitten, mutta voimallahan sekin irtosi.

Metalliluolan kattavaa David Reece -haastattelua on luvassa sivuille myöhemmin.

PSBS esitti välissä poimintoja Kiss-katalogin syövereistä ja asiallisina nostoina mainittakoon mm. kappaleet ”Reason To Live”, ”I’ve Had Enough (Into The Fire)” sekä ”A Million To One”. Sampsa Astala hoiti vokaaliosuudet mainiosti ja huomioiden erityisesti Paul Stanleyn 1980-luvun rekisterin haastavuuden, lopputulos oli onnistunut. Astala lauloi myös taustoja päätähtien vieraillessa, joten biiseistä studioversioista tutut kuorot saatiin hyvin sovitettua mukaan.

Ilta loppui itseoikeutetusti ”Rock And Roll All Niteen”, jonka aikana kaikki vieraat nousivat lavalle. Tunnelma oli tässä vaiheessa vähintään riehakas ja paidatkin irtosivat eturivin katsojilta.

Artistien lopettettua osuutensa, DJ Mikke viimeisteli illan levylautaselta kuulluilla klassikoilla hard rockin historiasta. Osa vieraista poistui setin jälkeen nopeasti ymmärrettävästi pitkän päivän jälkeen, mutta esimerkiksi Jean Beauvoir jutteli ja poseerasi yhteiskuvissa kauan aikaa fanien kanssa vielä keikan jälkeen.

Kuten marraskuun 2017 Kiss Expo Nosturissa, osoitti Convention tällaisilla tapahtumilla olevan ehdottomasti paikkansa ja tilausta myös jatkossa. Tunnelma oli hieno ja paikalle saatiin tähtiä jotka eivät vuosikymmeniin ole muuten Suomessa vierailleet. Kuten David Reecen tapauksessa, tilaisuus saattoi myös avata mahdollisuuksia lisäesiintymisiin yllättävän pian.

Kiitos Kiss Armylle ja vieraille onnistuneesta illasta!

Alla video shown päättäneestä ”Rock And Roll All Nite” –esityksestä:

Teksti ja kuvat: Ville Krannila ©Metalliluola
Video: Taru Saarinen

Profiili | + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.