Pikkujoulukausi Hämeenlinnan Aulanko Areenalla jatkui vauhdikkaissa merkeissä, kun maamme power metal- pioneeri Stratovarius saapui tuomaan juhlatunnelmaa mukavan runsaslukuiselle yleisölle.
Hyväntuulinen ja tiukasti soittanut bändi esitti illan setissään tutut ja yleisön odottamat hitit, mutta ilahduttavasti ilmoille saatiin myös harvinaisempaa ja vähemmän kuultua materiaalia. Esimerkiksi tuoreelta ”Enigma: Intermission II” -kokoelmalta löytyvä ”Enigma” kuultiin nyt ensimmäisen kerran livenä ja ”4000 Rainy Nights” soi Suomessa ensi kertaa parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Encore-osuudessa jykevä ”The Kiss of Judas” nostettiin printatun settilistan ulkopuolelta mukaan illan ohjelmistoon.
Hyppää alla olevan kuvagallerian myötä tämän hyvätunnelmaisen keikan tunnelmiin:
Kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola
Perinteisen raskaan rockin ja melodisen metallin ystävä. Livekeikkojen ja (vinyyli)levymusiikin suurkuluttaja. Musiikin ohella vapaa-aikaan kuuluvat viskiharrastus ja frisbeegolf. Kamera on mukana keikalla kuin keikalla.