Evil Drive – The Land Of The Dead (2016)

Kuva: Yhtyeen/artistin promomateriaali tai lehdistökuva ja/tai levy-yhtiön jakama tiedotekuva
Kuva: Yhtyeen/artistin promomateriaali tai lehdistökuva ja/tai levy-yhtiön jakama tiedotekuva
MAINOS:




Kotkasta lähtöisin oleva melodisen metallin eri lajikkeiden sekoitusta veivaava Evil Drive julkaisee debyyttialbuminsa “The Land Of The Dead” tänään. Levyä on valmisteltu pidemmän aikaa ja useampi kappale on etukäteen videoiden muodossa maailmalle saatettu. Yhtye on kannessa täydessä sotavalmiudessa tankin, panosvöiden ja kiväärien saattelemana. Sisälehdestä löytyy lisää sota-aiheista kuvitusta, ja aseet puhuvat lyhyessä introssakin ennen kuin bändi toivottaa kuulijan tervetulleeksi sotashown pariin. ”Our truth is your horror.” Näinhän se menee.

Bändin rakkaus 1980-luvun metallijättiläisiin kuuluu alusta alkaen riffien ja kitaraharmonioiden muodossa. Kitarasoolot virittävät sotatantereen sankaruutta Iron Maiden -malliin, ja onnistuvat tällä osastolla jopa paremmin kuin Maiden itse mielikuvituksettomilla uudemmilla levyillään. Aiemmin videomuodossa nähdyt ja kuullut ”War,” ”Bullet” sekä nimikappale ovat albumin parasta antia tarjoillen tarttuvia melodioita ja tiukkaa soitantaa. Myös kitaraosastoltaan hyvin Maiden-vaikutteinen ”Iron Rain” sekä erilaisempaa otetta ja puhdastakin laulua sisältävä balladi ”No Way In The Lie” erottuvat joukosta edukseen.

Yhtyeen vokalistin Viktoria Virenin korina ja laulun sovitukset tuovat selviä mielleyhtymiä Arch Enemyyn, mutta musiikillisesti Evil Driven ote on klassisempi. Ajoittaisia thrash-riffittelyjä lukuunottamatta edetään pitkälti perinteisen heavy metallin polulla. Melodiat ovat suomalaiseen malliin melankolisia, mutta riittävän kovavauhtisia pitämään mielenkiinnon yllä. Viren karjuu keuhkonsa pihalle vakuuttavalla intensiteetillä. Aiemmin mainitun balladin myötä herää kuitenkin pohtimaan toimisiko Evil Drivessa kontrastina myös puhtaammat vokaalit.

Kappalemateriaalin osalta kyseessä on erittäin hyvä kokonaisuus, jota valitettavasti hieman laskee albumin tuotantopuoli, joka on jollain tavalla ponneton ja erityisesti levyn alku hienoine kappaleineen kärsii tästä. Laulu ja soolot nousevat mukavasti pintaan, mutta kitarariffien sekä rumpujen osalta soundimaailma jää monessa kohtaa etäiseksi ja voimattomaksi. Joka tapauksessa Evil Drive tuo virkistävän lisäyksen genreen ja yhtyeellä on jo ensimmäisellä levyllä paketti hyvin kasassa. Kun tuotantopolitiikka saadaan ensi kerralla paremmin kohdalleen, odotukset ovat todella korkealla.

8/10

Ville Krannila

1.Intro
2.World Cleaners
3.Bullet
4.War
5.Screaming Soul
6.No Way In The Lie
7.The Land Of The Dead
8.Iron Rain
9.Lost Forever
10.Killer Is Following You

 

Profiili | + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.