”Spreading The Disease”, ”Among The Living” ja ”State Of Euphoria”. Siinä sellaista perintöä 1980-luvulta, jonka varaan Anthraxin ura ja paikka neljän suuren thrash-jättiläisen joukossa on pitkälti rakentunut. Toisaalta nuo edellä mainitut albumit ovat olleet yhtyeelle varmasti myös riippakivi, koska bändi ei ole mitenkään voinut tehdä uutta musiikkia ilman, ettei suuri ja ostava yleisö olisi verrannut sitä noihin klassikoihin. Ja nyt varmasti joku on sitä mieltä, että klassikkolistaan pitäisi lisätä vielä myöhempien aikojen äänitteitä, mutta itselleni nuo kolme aluksi mainittua albumia ovat olleet ne suuret Anthrax-albumit, joiden parissa tuli nuoruutta silloin 30 vuotta sitten tuhlattua.
Voiko 40 vuotta sitten perustettu newyorkilaisbändi olla edelleen relevantti ja oikeasti kiinnostava aikana, jolloin ihmisten musiikkimaut ovat melko lailla muuttuneet sitten yhtyeen perustamisvuoden? Vastaus kysymykseen on ”Kyllä voi”. Ja nimenomaan siksi, ettei yhtye ole sortunut ikääntyvien artistien helmasyntiin ja alkanut nostalgiajukeboksiksi soittaen kerta toisensa jälkeen ne tutut ja turvalliset hitit vaan tekee ja julkaisee edelleen mielenkiintoista ja hyvää musiikkia, jota ”For All Kings” on täynnä.
Anthrax on toki muuttunut vuosien varrella ja on jokaisen kuuntelijan tahollaan päätettävä, vieläkö ”For All Kings” täyttää thrash metallin kriteerit. Onneksi tällä ei ole – tai ei ainakaan pitäisi olla – mitään väliä. Albumi on täynnä hienoja melodioita ja tuntuu, että nimenomaan melodisuus on yksi suurimpia uusia asioita nykypäivän Anthraxissa. Omaan korvaani tämä seikka on merkittävin yksittäinen mielenkiinnon nostattaja sekä ylläpitäjä. Upeita melodioita löytyy niin 60 vuotta äskettäin täyttäneen Joey Belladonnan laululinjoissa kuin kitaristi Jonathan Donaisin biisien ehdoilla soittamissa kitarasooloissa. Volbeatiin siirtynyt ex-kitaristi Rob Caggiano oli toki kova soittaja, mutta nyky-Anthraxiin Donaisin kitarointi sopii vielä paremmin.
Sitten on Joey Belladonna. Miten ihmeessä mies voi laulaa näin hienosti vielä tässä iässä? Ei sillä, etteikö hänen laulunsa olisi ollut aina upeaa kuultavaa, mutta ”For All Kingsillä” vanha herra venyy sellaiseen tulkintaan, että on vaikea uskoa korviaan. On ylipäätään ihme, että Belladonna edelleen vaikuttaa yhtyeessä, sillä kaksi kertaa hänet on bändin riveistä laitettu kilometritehtaalle ja aina takaisin pyydetty. Herkempi kaveri saattaisi vetää omat johtopäätöksensä ja haistattaa huilut, mutta ei Belladonna. Hän on tullut takaisin ja pelastanut bändin kerta toisensa jälkeen. Totuus on, että Belladonna on ainoa oikea Anthrax-ääni. Toki John Bush teki myös hyvää työtä, mutta väitän, että Anthrax ei olisi tänä päivänä tässä asemassa kenenkään muun laulajan kanssa.
Biisimateriaali ”For All Kingsillä” on laadukasta ja Anthraxin mittapuulla erittäin monipuolista. On virkistävää huomata, että vanha koira voi oppia uusia temppuja kadottamatta omaa ääntään ja menettämättä vaivalla rakentamaansa identiteettiä. Vaikka identiteetti ja oma ääni taisi olla hiukan hukassa jossain vaiheessa 1990-lukua. Onneksi sokea kana löysi uudelleen jyvän ja taisi saada näkönsä takaisin. Albumilla ei varsinaisia ohilaukauksia ole lainkaan, mutta ei myös sitä ihan kaikkein iskevintä kertsiä tai tappavinta riffiä sisältävää tappovetoa. Sen sijaan kokonaisuus on tasapainossa ja jaksaa kantaa alusta loppuun. Kitarariffit ovat tiukkoja ja erittäin suuressa roolissa useimmissa kappaleissa, kuten Anthrax-biiseissä kuuluukin olla. Sävellysten sisäiset tempojen vaihtelut kuuluvat asiaan, samoin huudot sekä mullikuorot kertseissä. Tämä on Anthrax.
Tasapainoisesta paketista erikseen mainittakoon muutama kappale. Albumin avaava ”You Gotta Believe” erottuu vahvalla riffillään ja erittäin anthraxmaisella kertosäkeellään. Nimibiisi ”For All Kingsissä” on tarttuva kertosäemelodia, jolla itse biisi myös alkaa. ”Breathing Lightning” käynnistyy rauhallisella kitaranäppäilyllä, josta sovitus kasvaa perus-anthraxmaiseen laulusäkeistöön. Kertosäkeessä jysähtää pommi, sillä bändi lyö liinat kiinni ja kertosäkeen laululinja kulkee moniäänisessä duurissa. Erittäin ennalta-arvaamaton veto, joka osoittaa, ettei yhtye karsasta laajentaa repertuaariaan vaan ennakkoluulottomasti ja onnistuneesti poistuu vanhoilta mukavuusalueiltaan. ”Evil Twin” rässää räväkästi ”Among The Living” -albumin hengessä ja tämän biisin myötä kuulija pääsee autenttisimmin aikamatkalle Anthraxin kultaiselle 1980-luvulle. ”Blood Eagle Wingsiä” kuunnellessa ei tee mieli pukea päälleen bermudashortseja ja Havaiji-paitaa, siksi synkissä vesissä uidaan ja tämä on tavallaan uutta bändin aikaisempi ilmaisu tuntien.
Kuten jo aiemmin tuli mainittua, materiaali kantaa läpi levyn ja jokaisessa biisissä on tarttumapintaa sekä kuunneltavaa mielenkiinnon ylläpitämiseksi. ”For All Kings” toimii parhaiten nimenomaan koko albumin mitassa arvioitavana ja kuunneltavana. SE yksittäinen varsinainen tajunnan räjäyttävä keihäänkärki levyltä tosiaan puuttuu, mutta sitä on turha alkaa murehtia. Anthrax on onnistunut naulaamaan albumille kovan kokonaisuuden, mikä on kuitenkin rutkasti parempi lopputulos kuin jos vaihtoehtona olis yksi killeri ja kymmenen filleriä.
”For All Kingsin” soundit ovat erinomaiset. Äänimaisemassa erottuu vanha 1980-luvun Anthrax kuivine pelkistettyine soundeineen, mutta tuotantovaiheessa soppaan on sekoitettu moderni ripaus 2000-lukua ja tämä on erittäin toimiva konsepti. Bändi jyrää tanakasti mutta selkeästi. Myös tässä kohtaa Anthrax kunnioittaa juuriaan, mutta samalla näyttää, ettei halua pyllistää tälle päivälle. Menneisyys ja nykyisyys paiskaavat kättä sulassa sovussa. Sama sopusointuisuus pätee myös biisimateriaaliin.
Anthrax on Anthrax, vaikka tervassa uittaisi ja höyhenissä pyöräyttelisi, mutta ”For All Kings” esittelee siitä tuoreen ja päivitetyn version. Näin toimii bändi, jolla on edelleen kunnianhimoa ja halua tehdä uutta musiikkia. Näin kovan levyn julkaisemisen jälkeen oli hyvä lähteä esittelemään livekuntoaan maailman turuille ja toreille.
Suomessa Anthrax on ollut ilahduttavan säännöllinen vierailija. Yhtyeen keikkoja voi suositella kaikille, joita kiinnostaa thrash, melodinen hevimetalli, tiukka livebändi ja ennen kaikkea hyvät biisit. Lavalla on silloin Anthrax. Se on se bändi, joka 1980-luvulla soitti keikkansa bermudasortseissa. 1990-luvun puolivälin paikkeilla se oli vähän hukassa. Sitten oli aikoja, kun koko yhtyettä ei tainnut olla edes olemassa. Vuonna 2016 se julkaisi ”For All Kings” -nimeä kantavan albumin, jolla esitteli 11 kovaa biisiä. Olkoon ne kuulijasta riippuen thrashia, heviä, speediä tai vaikka humppaa. Genremääritteellä ei ole mitään väliä. Myös sen humpan Anthrax varmasti saisi kuulostaaman itseltään.
8½/10
Teemu Kuosmanen
1.You Gotta Believe
2.Monster At The End
3.For All Kings
4.Breathing Lightning
5.Suzerain
6.Evil Twin
7.Blood Eagle Wings
8.Defend Avenge
9.All Of Them Thieves
10.This Battle Chose Us
11.Zero Tolerance
40 ja plus vanhan liiton metallimies Kajaanista. Musiikkimaku juminut metallin osalta perinneheviin ja stadionkertseihin, mutta vanhemmiten korvaa alkanut miellyttää myös muunlainen musiikki. Pääasia, että kuulostaa hyvältä niin kuin esimerkiksi Popeda ja E-Type. Perheenisän velvollisuuksien lisäksi aikaa vievät kitaransoitto bänditouhuineen sekä intohimoinen suhde maailman kovimpaan metallibändiin ja maailman kovimpaan jalkapallojoukkueeseen. Scream for me Liverpool!
 Metalliluolan levyarvio. Teemu Kuosmanen.){kind=link}