Zerostreet – Come Alive EP (2019)

MAINOS:




Zerostreet on tuore joensuulaisnelikko, joka julkaisi ”Come Alive”-nimisen EP:n elokuun alkupuolella. Bändin musiikki on melodioihin ja tarttuviin kertosäkeisiin nojaavaa metallia ja mm. Sentenced, Avenged Sevenfold sekä Trivium mainitaan vaikuttajiksi. Yhtäläisyyksiä mainittuihin löytyy, mutta myös esimerkiksi 1990-luvun Metallicaa on selkeästi kuunneltu.

Yhtyeen itsensä tuottama ”Come Alive” sisältää viisi kappaletta ja nelikko on värkännyt kasaan vakuuttavan parikymmenminuuttisen. Biiseissä on mukavasti tarttuvuutta ja hyviä melodioita, jotka herättävät takuuvarmasti kiinnostuksen. Oli kyseessä sitten hienosti rullaava ”If Tomorrow Never Comes” tai tunnelmoivampi ”What I´ve Become”, on jälki laadukasta.

Zerostreet on saanut kasaan kypsän ja valmiin äänitteen, joka todistaa bändin kykenevän tekemään hyvää musiikkia. Kappaleista löytyy pientä korvamatopotentiaalia ja sävellysten osalta rima on jo nyt hilattu korkealle. Todellinen naaman sulattava ässähitti jää vielä odottamaan itseään, mutta näillä näytöillä sellaisen tekeminen ei ole utopiaa. Zerostreetin nimi kannattaa laittaa muistiin, näistä äijistä kuullaan vielä.

3½/5

Miika Manninen

1.Injection
2.Not Our Time
3.Bad Seed
4.If Tomorrow Never Comes
5.What I´ve Become

+ artikkelit

Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.