Yhteisötaideteos Asdama Hel poltettiin Helsingissä yössä

Tuska Art & Designin yhteisötaideteos ASDAMA HEL paloi Suvilahdessa viime yönä pimeiden ajatusten kollektiivisen käsittelemisen merkiksi. Konseptin toivotaan saavan jatkoa muualla Suomessa.

Kuva: Jesse Kämäräinen | haje.fi

Tiedote 24.5.2020

ASDAMA HEL -taideteos poltettiin viime yönä kunnianosoituksena elämän herkkyydelle ja asioiden hetkelliselle luonteelle. Katso videolta, kuinka teos paloi Helsingin yössä.

Lähes kuukauden ajan rakentunut teos muodostui ihmisten tekemistä taide- ja käsityöesineistä, joiden kautta käsiteltiin pimeitä ajatuksia: yksinäisyyttä, pelkoa, turhautumista ja tuskaa. ASDAMA HEL -nimi on lyhenne sanoista Assembly of Dark Matter – Helsinki. 

Käsitöihin ohjeistettiin ja kannustettiin videosarjalla, ja Suvilahteen rovion sytykkeeksi kertyikin sadoittain mitä kekseliäämpiä teoksia. Projektista innostuttiin myös Helsingin ulkopuolella. Esimerkiksi Lahden kaupungin nuorisopalvelut järjestivät kerrallaan muutaman hengen taiteilutuokioita ja toivat syntyneet teokset osaksi ASDAMA HEL -monumenttia juuri ennen polttohetkeä.

Tuska-festivaalin työryhmä oli paikalla valvomassa pimeän aineksen ja ajatusten palamista. ASDAMA sytytettiin klo 3.00 kaikessa hiljaisuudessa kaupunkilaisten vielä nukkuessa, ja tuli sammutettiin ennen aamunkoittoa.

“Poltto oli rauhallinen ja meille teoksen tekijöille äärettömän merkityksellinen. Nyt siirrymme eteenpäin ja kohdistamme katseet kohti kesää 2021, jossa siintää seuraava Tuska-festivaali. Matkamme jatkuu puhtaalta pöydältä”, Tuska Art & Designin ja Tuska-festivaalin pääsuunnittelija Jenni Kääriäinen kertoo.

ASDAMA-konseptin toteuttamisesta muualla Suomessa käydään parhaillaan keskusteluja.

“Lahti toimi inspiroivana esimerkkinä kaupunkien yhteistyöstä! Olisi hienoa nähdä pimeiden ajatusten palavan pois koko Suomessa Hangosta Nuorgamiin”, Tuskan festivaalijohtaja Eeka Mäkynen sanoo.

Helsingin kaupungin kanssa yhteistyössä toteutettu ASDAMA HEL oli konseptuaaliseen suunnitteluun sekä vaikuttavuus- ja vastuullisuusstrategioihin keskittyvän Tuska Art & Designin ensimmäinen suurtuotanto. Tuska Art & Design kuuluu samaan perheeseen Tuska-festivaalin ja TuskaLive-konserttitoimiston kanssa.

Linkit
ASDAMA HEL / Facebook-event
FME:n verkkosivut

*

Lähde: Tuska
Kuvat: Jesse Kämäräinen

 

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän