Wöyh! “Ukemi Tatami Totemi Tatami” – mukana Stam1nan Antti Hyyrynen

Jotain erilaista tarjolla...

Kuva: Ruutukaappaus
MAINOS:



Tiedote 16.12.2020

Progekokoonpano Wöyh!in uusi video Ukemi Tatami Totemi Tatami on huikea yhdistelmä progea, discoa ja ulkoavaruudellista miekkailua. Videon voi katsoa oheisesta linkistä ja sen voi jakaa eri medioissa.



”Olemme notkeampia kuin koskaan, lanteemme vatkaavat planeettojen kiertoratojen tahtiin”, kuvailee kappaleen säveltäjä Jussi Hyyrynen.
 Oheisessa kuvassa Wöyh! ottaa yhteyttä ulkoavaruuteen omalla avaruusaluksellaan.

Ukemi Tatami Totemi Tatami on ensimmäinen single yhtyeen neljänneltä studiolevyltä IV, joka julkaistaan 29.1.2021. Levy julkaistaan Kaskelotti Records -levymerkillä. Uutuusvideon on ohjannut Tuomas Petsalo ja se on tuotettu Medialouhoksen ja mielenterveys- ja päihdekuntoutujien Kulttuurilla osallisuutta -hankkeen yhteistyönä.

Antti ja Jussi Hyyrysen vuonna 2011 perustama progressiivisen rockin kokoonpano on saavuttanut vankan fanikunnan rockyleisön keskuudessa yli genrerajojen. Korkean teknisen ja taiteellisen tason lisäksi perimmäinen suosion syy on wöyhömäisessä asenteessa, minkä vuoksi musiikki ei ole kotoisin tältä planeetalta, vaan absurdista wöyhöavaruudesta. Uuden levyn kappaleet ovat Jussi ja Antti Hyyrysen sävellyksiä ja osa kappaleista perustuu Antti Hyyrysen ensimmäisiin demoihin vuodelta 1995.

Wöyh!issä soittavat Jussi Hyyrysen (laulu, kitara) ja Antti Hyyrysen (basso, laulu) lisäksi Anssi Nykänen (rummut) ja Antti Pitkäjärvi (koskettimet). Uudella levyllä vierailee myös saksofonisti Timo Lassy. Nykänen ja Pitkäjärvi ovat arvostettuja sessiomuusikoita, Antti Hyyrynen on Stam1nan laulaja-kitaristi ja Jussi Hyyrynen muistetaan YUPin kitaristina. Nykyään hän työskentelee päivystyslääkärinä.

IV-albumi julkaistaan upeana boksina, joka sisältää triplefolder-vinyylin ja cd-levyn. Levy julkaistaan myös digitaalisesti.

https://www.facebook.com/WOYHWOYH
https://www.instagram.com/woyhofficial/?hl=fi


Lähde: Helsinki Calling
Kuva: Ruutukaappaus

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.