Kuka olisi uskonut, että maanantait voivat olla hyviä? Whitesnake soitti 6. kesäkuuta Helsingin jäähallissa viimeisen keikkansa ikinä Suomessa ja vähän yli 7000 ihmistä oli katsomassa keikkaa, vaikka kyseessä olikin maanantai päivä. Pihalla oli jo itseassa vähintään 100 metrin jono puoli tuntia ennen ovien avautumista.
Ovet avautuivat ajallaan ja legendaarinen ruotsalainen hard-rock bändi Europe aloitti keikkansa hieman aikatulusta jäljessä 19:45. Mielestäni bändi oli täydellinen valinta lämmittelemään Whitesnakea. Europe on erittäin aliarvostettu bändi sillä moni tietää heidät vain klassikkoalbumin ”The Final Countdown” ansiosta, eivätkä ole vaivautuneet kuuntelemaan muuta tuotantoa.
Melkein tunnin kestävä setti toki koostuikin heidän hittikappaleista ja yleisö näytti nauttivan niistä erittäin paljon. Keikka kuitenkin alkoi ”Walk The Earth” kappaleella joka löytyy vuoden 2017 samannimiseltä albumilta. Tämä, ”War of Kings” sekä ”Last Look At Eden” olivat 12 kappaleen settilistalta ainoat kappaleet, jotka on julkaistu vuoden 1989 jälkeen. Iästään huolimatta 58-vuotias Joey Tempest osoitti edelleen olevansa loistava laulaja ja keulahahmo mahtavalla äänellään ja lava presensillään. Keikan aikana Tempest oli erittäin aktiivinen ja jopa imitoi David Coverdalen liikkeitä mikrofonitelineen kanssa. Myöhemmin Tempest kertoikin saaneensa aikanaan inspiraatiota Coverdalesta ja antoi kollegalleen arvostusta sanoen, että tämä on legendaarinen ja korvaamaton keulahahmo. Bändin kitaristi John Norum kuulosti myös olevan hyvässä vedossa soittaen mutkattomasti kaikki kappaleet ja soolot. Suurin osa Europen esittämistä kappaleista oli 80-luvun loppupuolen tuotantoa, kuten ”Carrie”, ”Rock The Night”, ”Cherokee” ja ”Superstitious”. Onneksi yleisölle tarjottiin myös Europen raskaampaa osastoa kappaleella ”Scream of Anger” joka on heidän toiselta albumiltaan ”Wings of Tomorrow” vuodelta 1984.
Tottakai on vaikea olla myöntämättä, että keikan kohokohta oli lähes täydelle Helsingin jäähallille esitetty ”The Final Countdown” kappale. Suurin osa ihmisistä lauloi kappaleen mukana ja hyppivät ylös alas muodostaen mahtavan tunnelman jäähalliin. Kaiken kaikkiaan koko bändi (basisti John Levén, kosketinsoittaja Mic Michaeli ja rumpali Ian Haugland) kuulosti erinomaiselta ja osoitti, että vaikka kilometrejä on runsaasti takana ja yhdessä on soitettu jo 80-luvulta alkaen niin soitto sujuu edelleen. Henkilökohtaisesti olisin toivonut kappaleen tai pari vuoden 1991 albumilta ”Prisioners In Paradise”, mutta huomioiden faktan, että Europe ei ollut pääesiintyjän roolissa, on ymmärrettävää, että settilistan piti olla typistetty. Loppujen lopuksi settilista oli hyvä ja esitys fantastinen, joten he olivat täydellinen lämmittelybändi Whitesnakelle.
Kappalelista:
1. Walk The Earth
2. Rock The Night
3. Scream of Anger
4.Carrie
5.Last Look at Eden
6. Sign of the Times
7. Heart of stone
8. War of Kings
9. Ready or Not
10. Superstitious
11. Cherokee
12. Final Countdown
Kuvat:
Pian Europen keikan jälkeen lavaa alettiin valmistamaan Whitesnaken keikkaa varten ja noin 21.10 alkoikin Whitesnaken intronauha soimaan. Legendaarinen rumpali Tommy Aldridge oli ensimmäinen joka ilmestui lavalle rumpusettinsä taakse. Myöhemmin lavalla saapui bändin tämänhetkinen ja mitä luultavammin viimeinen kokoonpano joka koostuu soittajista: Michele Luppi (kosketinsoittimet ja taustalaulu), Dino Jelusić (kosketinsoittimet ja taustalaulu), Tanya O’Callaghan (basso), Joel Hoekstra (kitara) ja Reb Beach (kitara). Lopulta David Coverdale asteli lavalle yllään valkoisella Suomen lipulla koristetulla Whitesnake takkillaan ja näytti olevan iloinen ja valmis rokkaamaan.
Intronauhan jälkeen keikka alkoi ”Bad Boys” kappaleella ja show starttasi toden teolla. Coverdale näytti olevan hyvässä kunnossa ja yritti innostaa yleisöä liikkeillään ja eleillään. Hänen lauluäänensä ei ollut enään aivan entisen luokkaa ja siksi monissa kohdissa taustalaulajat Luppi ja Jelusić paikkasivatkin häntä. Vaikkakin taustalaulajat lauloivat suurimmaksi osaksi kappaleiden kertosäkeitä, se ei poistanut faktaa, että Coverdale ei ole menettänyt laulutaitojaan. Ottaen huomioon hänen ikänsä (70), hänestä huomasi, että hän antoi kaikkensa lavalla ja taustalaulajien käyttö vaikutti hyvältä päätökseltä. Taustalaulajien ansiosta koko show toimi ja kuulosti erinomaiselta. Hatunnoston arvoinen suoritus bändille siitä, että taustanauhoja ei käytetty, vaan oikeat muusikot paikkasivat Coverdalea ja legenda itse yritti parhaansa mukaan rokata niin hyvin kuin pystyy viimeisellä kiertuellaan. Yleisö näytti myös nauttivan tästä päätöksestä.
Keikka kesti suunnilleen puolitoista tuntia ja se oli käytännössä täytetty Whitesnaken parhaimmilla hiteillä. Kappaleet ”Here I Go Again”, ”Give Me All Your Love”, ”Fool For Your Loving” ja ”Is This Love” olivat erityisen viihdyttäviä ja yleisö lauloi näissä railakkaasti mukana. Keikan edetessä ei jäänyt epäselväksi, että Whitesnaken nykyinen kokoonpano koostui erittäin lahjakkaista muusikoista ja yhteissoitto sujui mutkattomasti.
Pienet välishowt kappaleiden välissä toivat mukavaa lisäarvoa keikalle, kuten kitarasoolot Joel Hoekstralta ja Reb Beachilta (joka on pisimpään bändissä pysynyt muusikko nykyisessä kokoonpanossa) ennen ”Cryin’ In The Rain” kappaletta. Kyseisen kappaleen jälkeen oli vuorossa rumpusoolo, joka mielestäni oli keikan yksi parhaimmista kohokohdista ellei jopa paras. Tommy Aldridge pääsi näyttämään kuinka uskomattoman hyvä rumpali hän on ja sai yleisöltä lämpimät kunnianosoitukset. Soolon loppupuolella hän heiti rumpukapulat yleisöön ja jatkoi rumpujen paukuttamista käsillään. Harvoin nähty tapahtuma vangitsi yleisön täysin. Muutkin muusikot pääsivät näyttämään taitojaan omilla soolo-osioilla, kuten Dino Jelusićin keytar soolollaan ja Tanya O’Callaghan nopealla bassosoolollaan ja näitä oli ilo katsoa ja kuunnella.
Mainitsemisen arvoinen asia on myös se, että O’Callaghan on ensimmäinen naismuusikko, joka on ikinä soittanut Whitesnaken riveissä. Muusikoiden sooloesitykset toimivat myös uskoakseni hyvänä taukona Coverdalelle hengähtää kappaleiden välissä ja pysyä hyvässä vedossa koko keikan ajan, sekä olla kunnossa koko pitkän kiertueen. Pieni ”encoremainen” hetki tapahtui keikan loppupuolella ennen kuin Whitesnake esitti kaksi viimeistä kappalettaan ”Sill Of The Night” sekä fanien onneksi ”Burn” kappaleen Coverdalen Deep Purple -ajoilta. Viimeisen kappaleen jälkeen koko yhtye kokoontui lavan eteen ja sai jäähallilta suuret seisten annetut applodit ja kunnian osoitukset. Coverdale oli selkeästi liikuttunut eleestä ja kiittikin kaikkia tuesta hänen melkein 50-vuotta kestävästä urasta ja poistui lavalta sanoin ”Don’t let anyone make you afraid” (Älä anna kenenkään saada sinua pelkäämään). Whitesnaken jäähyväiskeikka oli kaiken kaikkiaan fantastinen kokemus.
Bändi kuulosti tiukalta ja energiaa ei puuttunut lavalta, samalla kun legendaarinen keulahahmo toimitti mahtavan esityksen ja suoriutui keikasta kiitettävästi. Coverdale ansaitsee erityis kiitokset siitä, että ei ole sortunut muiden samanikäluokan (ja vähän nuorempienkin) laulajien toimintaan ja käytä valmiiksi nauhoitettuja lauluraitoja, koska eivät yksinkertaisesti pysty laulamaan kappaleitaan nuotilleen keikoilla. Coverdale sen sijaan antoi kaikkensa lavalla ja pystyi siihen vielä mainiosti ja sitä oli ilo kuunnella. Kuitenkin tämä 2022 jäähyväiskiertue saattaa olla oikea valinta Coverdalelta lopettaa keikkailu ja laittaa pillit pussiin, nyt kun vielä laulu sujuu, esitys on aitoa ja yleisö pystyy nauttimaan kappaleista.
Kappalelista:
1. Intro
2. Bad boys
3. Slide it in
4. Love ain´t no stranger
5. Hey you
6. Slow n easy
7. Aint´no love
8. Fool for your lovin´
9. Crying in the rain
10. Is this love
11. Give me all your love
12. Here I go again
13. Still of the night
14. Burn
Kuvat:
Tunnelma Helsingin jäähallissa oli koko tapahtuman ajan lämmin ja molemmat bändit kuulostivat mahtavilta ja esiintyminen oli maailmanluokan tasoa. Europe ja Whitesnake täyttivät kaikki odotukset, kuten myös tapahtuman järjestäjät (Live Nation) ja muu henkilökunta. Tämän ansiosta yleisö sai todistaa mahtavan rock’n’roll-illan, jota he tulevat varmasti muistelemaan ilolla ja hymyissä suin.
Teksti: Matti Meri-Huhti, Sofia Douska
Kuvat: Sofia Douska
Sofia Douska
