Waltari palaa lavoille alkuperäiskokoonpanollaan

MAINOS:




Tiedote 21.4.2023

90-luvun crossover-metalbändi Waltari palaa syyskussa lavoille alkuperäiskokoonpanossaan viiden ekslusiivisen keikan verran bändin Torcha-levyn täyttäessä 30 vuotta. Lauteilla nähdään tuolloin Kreatorin kanssa ahkerasti maailmaa kiertävä Sami Yli-Sirniö (kitara), Ensiferumin Janne Parviainen (rummut), Jariot Lehtinen (kitara) sekä Waltarin keulahahmo Kärtsy Hatakka (laulu, basso).
Waltarin tarina ja kokoonpano on poikkeuksellinen. Bändi raivasi pioneerin lailla tietä ulkomaille 90-luvulla määrätietoisesti, asuen mm. useamman kuukauden Berliinissä ja on toiminut inspiraationa usealle nykypäivänä metallia ja konemusiikkia yhdistelevälle bändille. Waltari ei myöskään koskaan ole lopettanut – ja miksi olisikaan? Bändi palasi juuri Tsekeistä missä se esiintyi täysille saleille.
Juhlavuoden kunniaksi on luvassa kaikenlaista muutakin herkkua: Torcha-levystä on tulossa Svart Recordsin kautta vinyylipainos ja bändi julkaisee myös yhden tuon aikakauden CD-sinkun B-puolen ensi kertaa striimauspalveluihin.
Antaakseen mahdollisuuksia uuden aallon bändeille ja juhlistaakseen itsekin usein toteuttamaansa musiikillista crossoveria, Waltari julkistaa myös Waltari song cover – kisan, jossa kolmelle bändille avautuu mahdollisuus päästä lämppäämään Waltaria näille klassikkokeikoille.
Liput klassikkokeikoille löytyvät sekä Waltarin kotisivuilta ja keikkapaikkojen lipunmyyntipalveluista. Jokaiselle klassikkokeikalle on ensimmäisille ennakkolipun ostajille luvassa juhlavuoden merchandise-lahjasetti.
Waltari esiintyy alkuperäiskokoonpanossaan syyskuussa seuraavilla paikkakunnilla:
8.9. Tampere, Tullikamarin Klubi
9.9. Helsinki, G Livelab
15.9. Turku, Apollo Live Club
29.9. Kuopio, Maxim
30.9. Oulu, Kantakrouvi

Lähde: Mamageri

Profiili | + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.