Wacken Metal Battle -voittaja Awake Againilta jälleen uusi biisi

Look Around -singlen taustalla myös Grammy-ehdokas Jacob Hansen.

Kuva: Kuhaphotography

Tiedote 30.10.2020

Syyskuussa edellisen Into Two -singlensä julkaissut vaihtoehtometalliyhtye Awake Again ei ole jäänyt tuleen lepäilemään, vaan laittaa heti perään lisää musiikkia pihalle nälkäiselle kansalle. Spotifyn Metallia Suomesta -listan kannestakin löytyvä Look Around esittelee jälleen kerran uuden puolen bändistä, ja single on samalla toinen neljän biisin sarjasta, joka julkaistaan tämän talven aikana.

”Look Around on suurien kitaravallien ja herkkien pianojen synkkä mutta toiveikas yhdistelmä. Kappale on aiemmassa muodossaan ollut osa yhtyeen keikkasettiä jo vuosien ajan. Tuottaja Lauri Hämäläisen avulla biisi vakiintui lopulliseen muotoonsa ja sai nimekseen Look Around”, bändi kertoo.

Biisin taustajoukkoihin lukeutuu myös Grammy-ehdokkaanakin nähty Look Aroundin miksannut Jacob Hansen, joka on tunnettu aikaisemmasta työstään sekä miksaanaja että tuottajana esimerkiksi Amaranthen, Volbeatin sekä Epican kanssa. Hansen on muodostunut myös Awake Againin luottomiksaajaksi lyhyessä ajassa.

”Look Around kuulostaa samaan aikaan valtavalta, vivahteikkaalta sekä ahdistavalta, mutta kuitenkin vapauttavalta. Look Around on voimabiisi Awake Againin tyyliin”.

Uusia mausteita on ripoteltu mukaan, mutta maltilla:

“Look Around on tunnelmaltaan täysin erilainen kappale mitä meiltä on aiemmin totuttu kuulemaan. Erilaisuudestaan huolimatta se tuntuu kuitenkin täydellisesti meidän biisiltä ja onkin hienoa päästä esittelemään uusia puolia musiikistamme”, turkulaiset toteavat.

Awake Again on:
Matti Österman – Laulu
Markus Puranen – Rummut
Kasper Hellström – Kitara & Koskettimet
Ville Loukola – Basso

facebook.com/awakeagainband
instagram.com/awakeagainofficial
twitter.com/AgainAwake
Youtube
Spotify


Lähde: Ginger Vine Management & PR
Kuva: Kuhaphotography

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here