Kotimainen muusikko Vesa Pitkänen on julkaissut ensimmäisen pitkäsoittonsa artistinimellä VD Pitkänen. 12 kappaletta sisältävä kokonaisuus ”Pitkä kuljetus unohdetusta menneisyydestä” jättää ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen ”mitä v*ttua mä just kuuntelin?” -fiiliksen.
Käsillä on kotimaan murteella tulkittua sangen taiteellista punkin, rockin ja metallin yhdistelmää. VD Pitkänen pohtii albumillaan omaa menneisyyttään ja tunnelukkoja. Se miten tosissaan tässä ollaan, jää kysymysmerkiksi.
Pikkuhiljaa kasatuista demoista on syntynyt levyllinen erikoista materiaalia, jolle varmasti löytyy oma marginaalinen kohderyhmänsä. Paketti avautunee vain harvoille ensimmäisellä kuuntelukerralla, mutta koukuttanee omaksuvimmat kuulijansa loppupeleissä.
Levyn hienoimmat hetket koetaan jopa eeppiset mitat saavuttavalla ”Ei kenenkään psalmi” -kappaleella. Hulvaton ”Ahven” ja albumin päättävä melodinen ”Kuravesi” avautuivat myös allekirjoittaneelle parhaiten.
Albumi on kuin hämähäkki. Se hirvittää ja kiehtoo samaan aikaan. Tapettuasi sen sitä on pakko katsella ja varmistaa, että tuo kahdeksanjalkainen kammotus on kuollut. Samalla kadut omaa julmuuttasi ja toivot, että se heräisi jälleen eloon.
VD Pitkäsen musiikilliseen antiin on vaikea antaa mitään vinkkiä tai ehostettavaa, sen verran omilla poluilla herra musiikkiaan toteuttaa. Sen sijaan albumin kansitaiteiluun kannattaa panostaa jatkossa enemmän. Olkoonkin taiteellista punk/rockia/metallia, mutta jos 90% kansitaiteen teksteistä on täysin lukukelvotonta, menee painokustannukset täysin hukkaan ja albumin olisi voinut julkaista pelkästään digitaalisena. Suunnittelijan sieluuni tuli vakavia lommoja.
PS. Metalliluola ei kannata hämähäkkien tai muiden elävien olentojen tappamista.
6/10
http://mikseri.net/artists/vdpitkanen.157898.php
https://www.facebook.com/vdpitkanen
Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.