Vuonna 2010 perustetun Valonkantajien ura on edennyt kolmanteen täyspitkään albumiin. Edellinen levy ”Pimentola” julkaistiin vuonna 2014 ja tämän jälkeen bändissä tapahtui pari kokoonpanomuutosta. Alusta asti mukana ollut kitaristi Ville Saloranta vaihtui Alexander Kuoppalaan ja basisti Jukka Hjelmin tilalle kiinnitettiin Ilari Kauppi.
Musiikkityylinsä puolesta raskaan rockin sekä melodisen metallin välimaastoon sijoittuva yhtye tarjoilee ”Vastavirtaan”-albumilla yhdeksän uutta biisiä ja syöksyy kohti ”vaikean kolmoslevyn” tarjoamaa haastetta. ”Loppusuora”-sävellys käynnistää teoksen ja biisin rivakka sekä melodinen alku raskaan särökitaran tukemana vie hienosti mukanaan. Kappale kuuluu levyn onnistuneimpien joukkoon. Avauspuoliskolta maininnan ansaitsee myös vakuuttava levyn nimibiisi, jossa raskaus, melodisuus sekä tarttuva kertosäe paiskaavat kättä.
Loppupuolelta edukseen esiintyvät tuskaisesta elämän päättymisestä kertova ”Valmis Lähtemään” sekä ”Ruosteinen Kuu”, joka kiilaa levyn parhaan biisin paikalle tarttuvien melodioidensa ja hienon kertosäkeensä johdolla. Bändi on lyönyt paljon pelimerkkejä kertosäkeisiin, sillä useammassa biisissä juuri ne ovat tekijä, joka kannattelee sävellyksiä pitäen ne pinnalla.
”Vastavirtaan” on pätevä näyttö Valonkantajien nykykunnosta, sekä taidosta tehdä edelleen hyvää musiikkia, mutta mestariteos se ei ole. Levyltä löytyy hienoja sävellyksiä, mutta harmittavasti myös useammassa kohdassa jäädään tyhjäkäynnille ja kokonaisuutena harmaan massan puolelle.
7+/10
Miika Manninen
1. Loppusuora
2. Katso maailmaa, se palaa
3. Vastavirtaan
4. Se mitä luulit onnen vastineeksi
5. Kylmyys
6. Valmis lähtemään
7. Ruosteinen kuu
8. Pelon valtakunta
9. Sumujen harso
Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.
 Metalliluolan arvio, Miika Manninen.){kind=link}