Valkeat-yhtyeen ”Vana”-singlellä sinfoniametalli taittuu jälleen suomeksi

Tuore single ja lyriikkavideo pohjustavat pian julkaistavaa pitkäsoittoa.

MAINOS:




Tiedote 4.8.2023

Folk metallin uudeksi tulemiseksi ristitty Valkeat vaihtoi kielensä tulevalle albumilleen suomesta englantiin – mutta ei kokonaan. Tuore single Vana lauletaan selkeällä suomella, ja kappale kuljettaa kuulijan kohti uusia alkuja.

”Vana on ensimmäinen suomenkielinen single Fireborn-albumilta. Se kertoo seikkailusta ja kaiken vanhan ja tutun jättämisestä taakse. Toivomme, että kappale inspiroi ihmisiä omiin seikkailuihinsa”, bändistä todetaan.

Kappaleen lyriikkavideo on katsottavissa alla. Valkeiden Fireborn-pitkäsoitto ilmestyy 18. elokuuta, ja yhtye on julkistanut myös kaksi making of -videota tulevasta levystä. Ensimmäisessä videossa kuullaan muun muassa yhteen kanteleensoittajia, ja toisessa videossa mennään vielä syvemmälle instrumentteihin ja soundeihin.

Valkeat soittaa levynjulkaisukeikan albumin ilmestymispäivänä Saksassa Summer Breeze Open Air -festareilla. Fireborn-levyltä on jo aiemmin lohkaistu singlet Tribe sekä My Crown.

”Fireborn”biisilista:
1 My Crown
2 Tribe
3 Swan Song (Lemminkäinen)
4 Ukko
5 Moraš
6 Fireborn
7 Karjalan Kunnailla
8 Summer Nights
9 Iku
10 Tule Kokko
11 Thunderbird
12 Vana
13 Kuolematon
14 Land of Falling Leaves – Song up the Skies

Yhtye on:

Miikka Virtapuro – laulu
Aleksi Kulmala – kitara
Juho Aarnio – basso
Eppu Puhjo – kantele
Iida-Maria Kuronen – kantele
Vesa Laamanen – rummut

FACEBOOK | INSTAGRAM 


Lähde: Ginger Vine Management & PR

Profiili |  + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.