Koti Blogi Sivu 62

Sabaton siirtyy Better Noise Musicille – Ensimmäinen single ”Templars” ulkona

Kuva: Riku Juutilainen

Tiedote 25.4.2025

Better Noise Music uutisoi jo aiemmin tällä viikolla Sabatonin siirtymisestä BNM:n perheeseen. Ensimmäinen uusi single Templars julkaistaan tänään, ja samalla myös bändin kiertuekalenteri täydentyy kiertueella Euroopassa loppuvuodesta.

Templars on samalla esimakua tulevasta yhtyeen järjestyksessään 11. studioalbumista. Biisi julkaistaan kesäkuun 27. päivänä myös 12-tuumaisena keräilyvinyylinä, jota painetaan maailmanlaajuisesti vain 1000 kappaletta.

”Templars on ensimmäinen biisi, jonka kirjoitimme tulevalle levylle, ja se tuo esiin Sabatonin teatraalisen puolen. Jo singlen ensimmäisistä askelista alkaen meille tuli virtanaan ideoita siitä miltä sen pitäisi näyttää livenä lavalla. Me emme halua vain soittaa sitä vaan myös esittää sen”, bastisti Pär Sundström kertoo.

Singlen elokuvallinen video kuvattiin Serbiassa kahdessa historiallisessa linnoituksessa, Belgradin linnoituksessa ja Smederevon linnoituksessa, ja siinä bändin jäsenet loikkaavat viimeisten temppeliritareiden rooliin suojellen salaisuutta, suuria uhrauksia kaihtamatta. Mukana videon projektissa oli myös joukko kokeneita elokuva-alan tekijöitä, joilla on kokemusta taistelukohtauksista. Kaksi kuumaa kuvauspäivää helteessä toi omat mausteensa taistelukohtauksiin.

Samalla bändi halusi luoda kahdeksan vuoden jälkeen bändin riveihin palanneelle Thobbe Englundille ainutlaatuisen paluun Sabatonin tantereille antamalla hänelle roolin viimeiseksi pystyssä olevana temppeliritarina, joka käy vielä sen yhden eeppisen taistelun.

”Alun perin suunnitelmana oli, että hän käyttäisi kypärää, jotta stunt-näyttelijä voisi tarvittaessa tuurata häntä vaativassa kohtauksessa. Stunt-koordinaattorilla oli kuitenkin toinen idea: hän päätti taistella itse Thobben rinnalla. Vaikka kohtaus oli tarkasti koreografioitu, improvisoidut hetket toivat siihen lisää intensiivisyyttä. Molemmat olivat pukeutuneet 40 kiloa painaviin haarniskoihin, ja heidän yhteenottonsa oli kuin maanjäristys. Lisähaastetta toi paahtava kesäkuumuus ja se, että Thobbella oli kohtauksen aikana kuume. Siitä huolimatta hän antoi esityksen, joka oli suorastaan legendaarinen – täydellinen tapa juhlistaa hänen voitokasta paluutaan Sabatoniin”, yhtye kertoo.


Sabaton on innoissaan myös uudesta luvustaan Better Noise Musicin suojissa ensin tutkailtuaan useita vaihtoehtoja tulevaksi levy-yhtiökumppaniksi.

”Better Noise tuntui täydelliseltä valinnalta. Itsensä riippumattomaksi levy-yhtiöksi määrittelevä Better Noise ei ole perinteisesti keskittynyt meidänlaiseemme heavy metal -tyyliin, mikä tekee yhteistyöstä erityisen jännittävää. Odotamme innolla, miten tämä kumppanuus kehittyy ja olemme varmoja, että he ovat valmiita tarttumaan haasteeseen yhtyeen kanssa, joka tuo heidän artistikattaukseensa uuden soundin”, Per jatkaa.

Better Noise Musicin A&R-johtaja Lexie Viklund on uudesta kiinnityksestä myös hyvin iloinen.

”Heidän vahva musiikkinsa ja kykynsä kertoa tarinoita on resononoinut faneissa ympäri maailman, ja olemme innolla rakentamassa heidän uraansa niin Yhdysvalloissa kuin jatkamassa bändin kansainvälistä menestystarinaa.”

Sabaton viettää aikaa tänä vuonna tien päällä. Ensimmäisenä on vuorossa kiertue Etelä-Amerikassa, ja kesän festivaalien jälkeen on aika suunnata katse Eurooppaan. Nyt julkaistut kiertuepäivät ovat:

Toukokuu:
3 São Paulo, BR – Bangers Open Air (Memorial da América Latina)
6 Buenos Aires, AR – El Teatro Flores (Wars and Wolves Metal Fest)
9 Bogota, CO – Royal Center
11 Santiago, CL – The Metal Fest (Movistar Arena)
13 San Jose, CR – Pepper Club
15 San Salvador, SV – Museo Marte
17 Guadalajara, MX – The MXMF Metal Fest
Kesäkuu:
7 Sölvesborg, SE – Sweden Rock Festival

Euroopan-kiertue:
Marraskuu:
14     Cologne, DE – Lanxess Arena
15     Berlin, DE – Mercedes Benz Arena
16     Ostrava, CZ – Ostravar Arena
18    Zurich, CH – Hallenstadion
20     Munich, DE – Olympiahalle
21     Vienna, AT – Stadthalle
22     Krakow, PL – Tauron Arena
24     Stuttgart, DE – Schleyerhalle
25     Frankfurt, DE – Festhalle
26     Esch Sur Alzette, LU – Rockhal
28     Paris, FR – Accor Arena
29     Lyon, FR – LDLC Arena
Joulukuu:
1     Amsterdam, NL – Ziggo Dome
2     Antwerp, BE – Sportpaleis
4     London, UK – The O2 Arena
5     Manchester, UK – Co-op Live
6     Nottingham, UK – Motorpoint Arena
8     Hannover, DE – ZAG Arena
9     Copenhagen, DK – Royal Arena
11     Oslo, NO – Unity Arena
12     Gothenburg, SE – Scandinavium
13     Stockholm, SE – 3Arena

Facebook | Instagram | Twitter | TikTok | YouTube

 

Lähde: Ginger Vine Management & PR

Uusi Sorin Aukion Kesäkeikat -kesätapahtuma Tampereelle

Tiedote 28.4.2025

Tampereen sydän saa tänä kesänä uuden tapahtuman, kun Sorin Aukion Kesäkeikat järjestetään 30.7.–2.8.2025. Neljä iltaa, kahdeksan artistia ja yksi uniikki paikka keskellä kaupunkia – tapahtuma tarjoaa intiimin mutta vaikuttavan konserttikokemuksen kesäillan tunnelmassa. Jokaisena iltana lavalle nousee kaksi artistia, jotka edustavat laajasti suomalaista musiikkikenttää – klassikoista uusiin lupauksiin.

Keskiviikkona 30.7. lavan valtaa suomalaisen poprockin ikisuosikki Egotrippi, jonka ajattomat kappaleet kuten “Matkustaja” ja “Älä koskaan ikinä” ovat jättäneet pysyvän jäljen koko kansan sydämiin. Illan aloittaa Jannika B, karismaattinen pop-artisti, jonka vahva ääni, tunteikkaat lyriikat ja lavakarisma yhdistyvät vaikuttavaksi kokonaisuudeksi.

Torstaina 31.7. nähdään todellinen kontrastien ilta: legandaarinen, hulvattoman anarkistinen Sleepy Sleepers tuo mukanaan huumoria, energiaa ja ikoniseksi muodostuneen asenteen. Illan avaa kotimaisen punkin ja uuden aallon tuore ääni Aino ja Hajonneet, jonka rehellinen ja rosoinen live-energia on nostanut bändin nopeasti kulttisuosioon.

Perjantaina 1.8. lavalle astuu lämmin ja tarinallinen Suurlähettiläät, jonka soundi tuo mieleen suven kääntyvän illan ja ajatuksella kirjoitetut lyriikat. Illan aloittaa modernin popin sielukas ja elektronisesti sävykäs tulkitsija IRA, joka hurmaa karismallaan ja vangitsee kuulijan herkillä sävyillään.

Lauantaina 2.8. päätöspäivän kruunaa äänen ja tunnetilan mestari Jarkko Ahola, jonka moniulotteinen tulkinta liikkuu rockin, oopperan ja klassisen musiikin rajapinnoilla. Häntä ennen lavalla nähdään Edu Kettunen DUO, jonka laulut ovat suomalaista lyriikkaa parhaimmillaan – lämpimiä, elämänmakuisia ja eletyn oloisia.

ESIINTYJÄKATTAUS:
Ke 30.7. – Egotrippi + Jannika B
To 31.7. – Sleepy Sleepers + Aino ja Hajonneet
Pe 1.8. – Suurlähettiläät + IRA
La 2.8. – Jarkko Ahola + Edu Kettunen DUO

Ovet avataan päivittäin klo 18.00, esiintymiset käynnistyvät klo 19.00 ja päättyvät klo 22.00.
Tapahtuma on K-18 ja tarjoaa asiakkailleen laadukkaat palvelut sekä viihtyisän kesäillan kattauksen.

Lipunmyynti käynnistyy tiistaina 29.4. klo 10.00 Lippupisteessä.
Päivälipun hinta: 39,90 €.

Tapahtuman verkkosivut: www.sorinaukio.fi.
Tapahtuman järjestää Tuhti Events Oy.

Sorin Aukion Kesäkeikat syntyi halusta tuoda laadukas, aikuiseen makuun suunnattu kulttuuritapahtuma Tampereen sydämeen. Luvassa on hyväntuulinen, intiimi ja musiikillisesti monipuolinen elämys – täydellinen tapa viettää heinäkuun viimeisiä iltoja ulkoilmassa.

Tervetuloa kokemaan kesän kauneimmat keikkaillat Sorin Aukiolle!

Lähde: Pink Moon MGMT & PR

Brother Firetribe julkaisi uuden EP:n ”Number One”

Kuva: Peter Saari

Tiedote 25.4.2025

Suomalainen melodisen hardrockin kulmakivi Brother Firetribe tekee näyttävän paluun uuden, energisen ja tyylikkäästi tuotetun EP-julkaisun myötä. ”Number One” -nimeä kantava levy ilmestyy Gramophone Recordsin kautta, jakelusta vastaa ADA Warner. Julkaisu on rohkea ja kunnianhimoinen katsaus yhtyeen tuoreimpaan tuotantoon – ja se tarjoaa faneille sekä tuttua rokkia että täysin uutta sisältöä.

EP:N KAPPALELISTA:
Number One
How Long Until Tomorrow
Just Another Night
Are You Ready
Man On A Mission
Thunder Rising
Bring On The Rain

EP:llä kuullaan kolme uunituoretta kappaletta, jotka edustavat Brother Firetriben parhaimmillaan: tarttuvia melodioita, kipinöivää kitaratyöskentelyä ja laulaja Pekka Heinon ikonista, sielukasta ääntä. Levyn avaava ja nimikkobiisi ”Number One” iskee täysillä – se on stadionluokan anthem, joka on tehty kuultavaksi kovalla volumella. ”How Long Until Tomorrow” tuo esiin yhtyeen herkempää, mutta yhä voimaa tihkuvaa puolta, kun taas levyn päättävässä ”Bring On The Rain” (akustinen versio) tunteet virtaavat vahvoina ja vilpittöminä.

Yhtyeen solisti Pekka Heino kertoo:
“Number One EP on eräänlainen välitilinpäätös, jossa halusimme nivoa yhteen korona-vuosista alkaen julkaistut sinkut yhdeksi solidiksi julkaisuksi ja lisätä päälle uutta materiaalia, josta olemme super-innostuneita! Hienoa päästä soittamaan ne kaikki livenä pian, jonka jälkeen pää edellä uuden levyn tekemisen kimppuun. Tribellä menee lujaa!”

BROTHER FIRETRIBEN KEVÄTKIERTUE 2025 – NÄE JA KOE YHTYE LIVENÄ!
Brother Firetribe lähtee kevätkiertueelle ympäri Suomen – luvassa on kuumia iltoja, tiukkaa live-energiaa ja karismaa, joka ei jätä kylmäksi.

La 26.04. – Krapin Paja, Tuusula
Pe 09.05. – Suistoklubi, Hämeenlinna
La 10.05. – Rytmikorjaamo, Seinäjoki
Pe 16.05. – Pato Areena, Kuusankoski
La 17.05. – Teatro, Logomo, Turku
Pe 23.05. – Sawohouse Underground, Kuopio
La 24.05. – Olympia-kortteli, Tampere
Pe 30.05. – Tavastia-klubi, Helsinki

Brother Firetribe on jälleen liekeissä – ”Number One” on kunnianosoitus vahvalle musiikilliselle visiolle, joka yhdistää 1980-luvun suuren melodian nykyaikaiseen, sähäkkään rock-ilmaisuun. Tämä on julkaisu, jota et halua ohittaa.

Kotisivut
Facebook
Instagram

Brother Firetribe on:
Pekka Heino – laulu
Roope Riihijärvi – kitara
Jason Flinck – basso
Hannes Pirilä – rummut
Tomi Nikulainen – kosketinsoittimet

 

Lähde: Pink Moon MGMT & PR

Legendaarista rockia ja punkia toukokuussa Skenesalilla

Tiedote 27.4.2025

Vantaan Elävän Musiikin Yhdistyksen (Velmu ry) pyörittämä Skenesali tarjoaa rockin ja punkin ystäville varsinaisia helmiä toukokuun toisena viikonloppuna. Perjantaina 9.5. lavalle nousee legendaarinen Terveet Kädet lämppärinään NO EI!. Lauantaina 10.5. paikallisten rock-aktiivien pyörittämällä Hella-klubilla esiintyy Marjo Leinosen kipparoima Balls.

Kokeneiden yhtyeiden lisäksi Vantaan Myyrmäessä nähdään kovia nuorempia tekijöitä. Modernin metallin vientilupaus Stoned Statues saapuu ensimmäistä kertaa Skenesaliin perjantaina 2.5. lämppärinään alternative rock -yhtye Moody. Klubeilla nähdään myös paikallista väriä lauantaina 3.5. Länsi-Vantaa goes PUNK -tapahtuman muodossa, sekä perjantaina 16.5. kun LUNK, Taskut & Mammuttipetäjä astelevat lauteille. Kaikki tulevat keikat sekä Velmu ry:n tapahtumat löydät täältä.

Skenesali on aivan Myyrmäen juna- ja bussiaseman vieressä sijaitseva monipuolinen tapahtumatila. Värikkään historian omaava 250-paikkainen musiikkiklubi tunnetaan erityisesti laadukkaasta äänentoistostaan ja lämpimästä tunnelmastaan. Skenesalin lyhyen historian aikana klubilla on esiintynyt mm. kahdesti loppuunmyynyt Arppa, rockin pioneerit Peer Günt ja Melrose, suomiräpin mystisin hahmo Eevil Stöö sekä paikallista väriä omaava Sir Elwood Duo. Rouheaa tilaa vuokrataan myös yksityis- ja yrityskäyttöön esimerkiksi kokouksia ja syntymäpäiviä varten.

Linkit:

Facebook Instagram TikTok Nettisivut Liput

Lähde: Velmu ry / Skenesali

Cirith Ungol julkaisi ”Relentless”-livevideon ”Live At The Roxy” -julkaisultaan

Kuva: Stephanie Cabral

Cirith Ungol on julkaissut ”Relentless”-livevideon yhtyeen Live At The Roxy -julkaisulta, joka julkaistiin 25. huhtikuuta Metal Blade Recordsin kautta.

Yksi maailman ikonisimmista keikkapaikoista – Sunset Stripillä sijaitseva Roxy Theatre – isännöi legendaarista vuoden 2024 keikkaa yhdeltä maailman ikonisimmista heavy metal -yhtyeistä. Ainutkertainen esiintyminen oli yhtyeen vuonna 2023 julkaistun Dark Parade -LP:n levynjulkaisukeikka. Se tallensi kokoonpanon parhaimmillaan, soittamassa Dark Paraden kokonaisuudessaan sekä joukon klassikkokappaleita, mukaan lukien ”Join The Legion,” ”Frost And Fire,” ”Black Machine,” ja ”Atom Smasher.”

”Relentless”-kappaleesta yksi perustajajäsenistä, rumpali Robert Garven, kommentoi: ”Egyptiläiset ja hindulaiset kitaraskaalat ovat aina kiehtoneet minua eksoottisella soundillaan, joten halusin kehittää uutta kappaletta varten eräänlaisen käärmeenlumoojamelodian. Ensin keksin rytmin, joka muistuttaa One Foot In Hell -albumin ’The Fire’ -kappaletta. Seuraavaksi siihen päälle tuli kuuluva tunnusomainen liidikitaraosuus. Se sopi hyvin ja jäi käyttöön, joten rakensimme kappaleen siitä eteenpäin luoden yksinkertaiset, suoraviivaiset, rokkaavat säkeistöt, kertosäkeet, sillat ja soolo-osuudet. Olen tyytyväinen lopputulokseen. Säälimätön, musertava, ikuisesti musta… Monet ja petolliset demonimme estämässä jokaisen yrityksemme pysyä järjissämme hullussa painajaisessa. Rukoukset? Todellisuus? Kenelle ja miksi? Kieroutunut polku väistämättömään tuhoomme, huolimatta heikoista yrityksistä välttää se. Tulevaisuus ei johda minnekään? Tällä hetkellä se vaikuttaa todennäköiseltä, Ikuinen ja Musta.”

Roxy oli CIRITH UNGOLille ainoa vaihtoehto tämän livekokoelman äänittämiseen. ”Sen omistaa Hollywoodin musiikkilegenda Lou Adler,” Garven huomauttaa, ”ja se sijaitsee kuuluisan Rainbow Bar And Grillin vieressä. Se on Hollywoodin maamerkkiklubi, samaan historialliseen joukkoon kuuluvat Whisky [a Go Go] ja [jo lopettanut] Starwood, joten joka kerta kun soitimme jossain näistä historiallisista paikoista, se oli erityinen tilaisuus. Oli hienoa nähdä keikalla monia ystäviämme ja fanejamme ympäri maailmaa.”

Live At The Roxy biisit:
01. Velocity (S.E.P.)
02. Relentless
03. Sailor On The Seas Of Fate
04. Sacrifice
05. Looking Glass
06. Dark Parade
07. Distant Shadows
08. Down Below
09. Atom Smasher
10. I’m Alive
11. Frost And Fire
12. Black Machine
13. Blood And Iron
14. Chaos Descends
15. The Frost Monstreme
16. Fire
17. Death Of The Sun
18. Master Of The Pit
19. King Of The Dead
20. Join The Legion

Katso aiempi video ”Down Below”:

CIRITH UNGOL – Live At The Roxy -kokoonpano:
Tim Baker – vocals
Greg Lindstrom – guitar
Robert Garven – drummer
Armand John Anthony – guitar
Jarvis Leatherby – bass

https://www.facebook.com/cirithungolofficial
https://www.instagram.com/cirithungolband

Lähde: Metal Blade Records

I Am Your Godin kolmoslevy △ (Trinity) nyt julkaistu

Kuva: Sofia Douska

Tiedote 25.4.2025

Melodisen metallin sanansaattaja I Am Your God on jo etukäteen tempaissut erinomaisia levyarvioita △-nimeä kantavasta levystään, jota myös Trinityksi kutsutaan. Nyt yhtyeen kolmas pitkäsoitto on julkaistu Out of Line -levy-yhtiön kautta, ja bändi on tuotokseen erittäin tyytyväinen.

”Albumi itsessään on meidän toistaiseksi ehjin kokonaisuus, ja samaan aikaan se puskee rajoja yhä leveämmälle. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita löytyy kuin myös rauhoittumisen hetkiä. Suosittelemmekin jokaista kuuntelemaan albumin alusta loppuun, jotta koko kokemus tulee käytyä läpi. Ota levy haltuun!” yhtye kehottaa.

Katso Pyre of Fears -kappaleen musiikkivideo:

”Pyre of Fears syntyi ensimmäisten joukossa edellisen levymme valmistumisen jälkeen ja vahvistaa selkeästi soundimme kehityskaarta. Biisissä on paljon leikitteleviä melodioita sekä laulettuna että instrumentein, ja se on yksi tarttuvimmista kokonaisuuksista tällä levyllä. Sanoitukset kertovat siitä, kuinka itselleen on helppoa saada päänsisäinen noitajahti aikaiseksi, ja kuinka myös jokainen voi itse polttaa omat pelkonsa roviolla. Ohjat omiin käsiin siis jälleen, kuten albumin lyriikkakonseptista voi monesta kohtaa aistia – vaikka siellä niissä syvissä ja hyytävissä vesissä uidaankin.”

I Am Your God juhlistaa albumin julkaisua keikoilla ympäri Suomea seuraavasti:

2.5. Tiivistämö, Helsinki (levynjulkkarikeikka)
3.5. Street Food Factory, Kotka
16.5. Kantakrouvi, Oulu
17.5. Rytmikorjaamo, Seinäjoki

I Am Your God on:

Julius Vetämäjärvi – Laulu
Matti Hietala – Kitara
Joonas Erkkonen – Kitara
Joonas Roivainen – Basso
Atte Autio – Rummut
Linkit:

FACEBOOK | INSTAGRAM | WEBSITE

Lähde: Ginger Vine Management & PR

Kotimainen heavy rock -yhtye Crisis Mode julkaisi ”Foundry”-nimeä kantavan debyytti-EP:nsä

Kuva: Eero Ihaksinen

Tiedote 25.4.2025

Kotimainen heavy rock -yhtye Crisis Mode julkaisi ”Foundry” -nimeä kantavan debyytti-EP:nsä.

Kokonaisuus sisältää kahden jo julkaistun singlen lisäksi kaksi uutta kappaletta.

Kaksi EP:n kappaleista (”Bite The Hand” ja ”Sinking Ship”) julkaistiin musiikkivideoineen singleinä jo aiemmin tänä vuonna, joiden lisäksi Foundry sisältää kappaleet ”Northern Noir” sekä ”Red To White & Blue”. Northern Noir on satiirisella vivahteella höystetty oodi suomalaisille tyypilliselle synkistelylle, kun taas Red To White & Blue inspiroitui viime vuoden kahdesta hyvin poikkeuksellisesta ampuma-asetapauksesta Suomessa.

”Bändi perustettiin vuonna 2023 Helsingissä, ja jo ensimmäisistä treeneistä lähtien fokus on ollut vahvasti oman materiaalin kirjoittamisessa. Nyt julkaistu debyytti-EP sisältää neljä melko erilaista kappaletta, jotka kuvastavat hyvin bändin soundin kehittymistä tähän mennessä, raivaten tietä myös tuleville julkaisuille. EP:n tekeminen oli opettavainen kokemus, sillä kaikki tehtiin itse miksausta ja masterointia lukuun ottamatta. Niistä vastasi Saksassa operoivan Bricktown Studiosin Willie Plischke.”

Kuuntele Foundry -EP:

Bite The Hand -musiikkivideo:

Sinking Ship -musiikkivideo:

Crisis Mode on:

Juho Pohjola – Laulu
Julius Rautio – Kitara
Rilo Messer – Kitara
Eero Nykänen – Basso
Mikko Jaakola – Rummut

Linkit:
Lähde: Crisis Mode

Messiah Paratroops – Legions Of Tomorrow (2025)

Kuopiosta tuleva Messiah Paratroops on täyspitkien osalta debytantti, mutta mikään nuori porukka ei siitä huolimatta ole kyseessä. Thrash-vaikutteista death metallia soittava yhtye nimittäin perustettiin jo 1989. Tuolloin syntyi usea demo ja yksi EP, mutta täyspitkään asti ei vielä päästy. Lopulta bändi vaipui horrokseen, kunnes aktivoitui jälleen viime vuosikymmenen puolella.

Tänä keväänä päivänvalon näki viimein myös ensimmäinen albumi ”Legions Of Tomorrow”. Kuten aiemmin tuli ilmi, on bändin musiikkityyli death metal, jossa kunnioitetaan kasarin lopun ja ysärin vaikutteita kyseisestä genrestä.

Materiaali on jämäkästi toteutettua, eikä näillä raidoilla turhia kysellä ja varoituslaukaukset ammutaan surutta suoraan kropasta läpi. Armoa ei tunneta ja bändi selkeästi tietää mitä on tekemässä. Biisejä on hiottu huolella vuosien aikana ja tämä myös kuuluu. Turha hätiköinti on jätetty kauas menneisyyteen ja tällä albumilla soittaa oppirahansa maksanut porukka.

Kokonaisuutena ”Legions Of Tomorrow” on vahva, toimiva ja kaikin puolin hyvä death metal -albumi. Sitä, tuleeko tästä esimerkiksi genrensä kotimaista klassikkoa on vaikea sanoa, mutta hemmetin hyvin yhtyeen rouhea meno saa niskaan liikettä. Tämä kannattaa ehdottomasti ottaa haltuun, mikäli death metal uppoaa ja jämäkkäotteinen reilun puolen tunnin mittainen turpasauna kiinnostaa.

8/10

Miika Manninen

1. Out Of Reality
2. Rats In The Walls
3. Messiah Paratroops
4. Morbid Prayer
5. Repulsion
6. Bloodlust
7. Legions Of Tomorrow
8. Murders Of The Lake
9. Painful Sleep

Ghost on juuri julkaissut odotetun kuudennen studioalbuminsa ”Skeletá”

Kuva: Iitu Purhonen

Ruotsalainen rock-sensaatio Ghost on juuri julkaissut odotetun kuudennen studioalbuminsa Skeletá. Kehutun levyn kaksi ensimmäistä singleä Satanized ja Lachryma nousivat suoraan Suomen Spotifyn top 50 -listalle ja ensimmäisenä mainittu myös laajaan radiosoittoon. Uusi vastustamaton single Peacefield toimii sekä levyn että kiertueen avausraitana. Kokonaisuus vahvistaa Ghostin asemaa maailmanluokan rock-yhtyeenä.

Teatraalinen, pilke silmäkulmassa paholaisen kanssa flirttaileva yhtye nauttii suurta suosiota Suomessa, jossa bändin musiikkia on striimattu yli 110 miljoonaa kertaa. Ghost hemmottelee suomalaisfanejaan esiintymällä 20. toukokuuta loppuunmyydyllä Nokia Arenalla osana massiivista maailmankiertuettaan, joka käynnistyi Iso-Britanniasta viime viikolla. Yhtye on komeillut hiljattain Suomen Spotifyn kärkisijoilla, kun heidän vuonna 2019 julkaistu kappaleensa Mary On A Cross nautti valtavasta viraalisuosiosta kolme vuotta julkaisunsa jälkeen. Parhaimmillaan Suomen Spotify-listan neljänneksi noussut kappale on ylittänyt täällä kolminkertaisen platinarajan.

Vuonna 2010 debyyttialbuminsa Opus Eponymous julkaissut Ghost on noussut nopeasti aikamme kiinnostavimpien rockyhtyeiden joukkoon. Grammy-palkittu ruotsalaisyhtye nousi maailmanlaajuiseen suosioon viimeistään kahdella viimeisimmällä levyllään Prequelle (2018) ja Impera (2022), jotka keräsivät ylistystä kriitikoilta ja nousivat listoille ympäri maailmaa. Albumien kappaleet, kuten Dance Macabre ja Grammy-ehdokkuuden saanut Call Me Little Sunshine, ovat tehneet Ghostista yhden rock-maailman kirkkaimmista tähdistä. Bändi on saavuttanut Suomen albumilistan kärkisijan peräti viidellä eri julkaisullaan.

1. Ghost – Peacefield 05:41
2. Ghost – Lachryma 04:36
3. Ghost – Satanized 03:57
4. Ghost – Guiding Lights 03:24
5. Ghost – De Profundis Borealis 04:33
6. Ghost – Cenotaph 04:18
7. Ghost – Missilia Amori 04:32
8. Ghost – Marks Of The Evil One 04:15
9. Ghost – Umbra 05:32
10. Ghost – Excelsis 06:01

 

Lähde: Universal Music Group

Within Temptation: The Invisible Force -dokumentti julkaistaan 6. toukokuuta – Dokumentti vie katsojat yhtyeen matkaan Ukrainaan sodan keskelle

Tiedote 24.4.2025

Within Temptation julkaisee 6. toukokuuta dokumentin, joka on hieno kuvaus sinnikkyydestä, peräänantamattomuudesta ja musiikin voimasta synkimpinä aikoina. Yksinoikeudellla YouTubessa julkaistava Within Temptation: The Invisible Force tarjoaa intiimin ja tunteikkaan katsauksen hollantilaisen sinfonisen metalliyhtyeen elämään ratkaisevassa hetkessä – niin yhtyeen uralla kuin koko maailman tilanteessa.

Pääosassa ovat Within Temptationin perustajat Sharon den Adel ja Robert Westerholt ja miten heidän tukensa Ukrainan sodassa kasvaa etäisestä solidaarisuudesta suoraksi toiminnaksi lavalla ja sen ulkopuolella. Päättäessään viedä tukensa sanoja pidemmälle, Sharon matkustaa Kiovaan tapaamaan faneja ja tuomaan heille toivon viestin esiintyen ukrainalaisen GOSOrchestran ja kuoron kanssa Atlas Festivalissa aivan sodan keskellä.

Tämän vierailun aikana Sharoniin tutustunut ukrainalainen nuori yhtye BLIND8 ja Within Temptation nähtiin viime vuonna samoilla lavoilla Within Temptationin suurella kiertueella. Dokumentissa seurataan myös niitä haasteita, joita BLIND8 ja koko kiertueorganisaatio joutuvat käymään läpi ukrainalaisartistien mahdollisen pakollisen asepalvelukseen astumisen myötä. Sharon oli myös mukana viime vuoden puolella julkaistulla Labyrinth-biisillä, jonka musiikkivideo on katsottavissa täällä.

Dokumentti paljastaa, kuinka sota vaikuttaa paitsi ukrainalaisiin, myös siihen, miten taiteilijat ympäri maailmaa määrittävät uudelleen luovuutensa ja moraalinsa suunnan. Kuinka pitkälle yhtye voi mennä pysyäkseen ihanteidensa takan, ja mitä tapahtuu, kun musiikki muuttuu aktivismiksi?

Within Temptation julkaisee 16. toukokuuta dokumenttiin liittyvän Sing Like A Siren -singlen, jolla on mukana Jerry Heil, joka tuli kansainvälisesti tunnetuksi Ukrainan Euroviisuedustajana Malmössä viime vuonna.

WEBSITE | INSTAGRAM | FACEBOOK | YOUTUBE | SPOTIFY

 

Lähde: Ginger Vine Management & PR

Mainos

Viimeisimmät:

Seuraa

21,666FanitTykkää
2,794SeuraajatSeuraa
177SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa