Koti Blogi Sivu 401

Noumena 25 vuotta & Kypck:n viimeinen kiertue – Co-headlining keikka On The Rocksissa tammikuussa

Kuva: Noumena

Tiedote 19.12.2023

Melodisen death metalin konkari Noumena soittaa 25-vuotisjuhlakeikkansa On The Rocksissa tammikuussa. Illan toisena pääesiintyjänä on viimeiselle kiertueelleen lähtevä KYPCK (Kursk). Liput ovat nyt ennakkomyynnissä Tiketissä.

Ähtäriläislähtöinen Noumena juhlistaa neljännesvuosisadan mittaista uraansa erikoiskeikalla. Ilta tarjoaa kattavan läpileikkauksen yhtyeen pitkään uraan ja laajaan tuotantoon yllätyksiä unohtamatta. Juhlakeikan yhteydessä on myynnissä myös Noumenan eksklusiivinen 25-vuotisjuhlapaita, jota voi tilata ennakkoon Haunted Zoo Productionsin verkkokaupasta, paikan päällä paitaa on saatavissa vain rajoitettu erä!

Noumena on julkaissut uransa aikana kuusi täyspitkää albumia, digi-EP:n ja useita sinkkuja. Bändi on esiintynyt Euroopan lisäksi myös Japanissa ja Kiinassa. Vuonna 1998 perustetun Noumenan alkuperäisviisikon lisäksi kokoonpanoon kuuluvat nykyään ähtäriläislähtöiset muusikot Suvi Uura ja Markus Hirvonen. Bändi on tällä hetkellä elämänsä iskussa, joten tule juhlimaan yhtyeen pitkää uraa tammikuussa! Juhlakonsertin jälkeen Noumena keskittyy uuden levyn äänittämiseen ja palaa keikoille vasta loppuvuodesta 2024 uuden levyn myötä.

Viimeiselle kiertueelleen suuntaava Kypck, länsimaalaisittain Kursk, on suomalainen raskasmetalliyhtye. Bändi julkaisi elokuussa viidennen levynsä ”Prestupleniya protiv chelovechestva (Crimes Against Humanity)”, joka meni toista kertaa bändin historiassa suoraan listaykköseksi Suomen virallisella listalla fyysisten albumien myynnissä. Albumi jää myös venäjäksi laulavan yhtyeen viimeiseksi. Kypck on vuosien varrella kiertänyt idässä aina Siperiaa myöten ja on tullut tunnetuksi paitsi ruosteisesta soundistaan, myös näyttävästä live-showstaan ja omalaatuisista soittimistaan. Viimeisen levyn myötä nähdään myös Kypckin viimeiset keikat.
Noumena & KYPCK

Pe 12.1.2024

On The Rocks, Helsinki

Liput ennakkoon 20 euroa, ovelta 22 euroa (jos jäljellä)

Linkit:


Lähde: Inverse Records
Kuva: Noumena

Wrongler julkaisi uuden ”Me Nothing” -singlen

Kansitaide: Wrongler

Tiedote 19.12.2023

Oulusta tuleva viisihenkinen melodista metallia soittava Wrongler julkaisi kolmannen sinkkunsa tälle vuodelle.
 
”Me Nothing”  on julkaistu kaikissa suurimmissa digikanavissa.
Bändin kitaristi säveltäjä Jyrki Ahtonen kommentoi biisiä seuraavasti:
”Halusin tehdä pitkästä aikaa mahdollisimman melodisen kappaleen, joten jokainen kappaleen osa on suunniteltu melodia edellä. Aluksi melodia ja sitten taustat. Tähän kappaleeseen halusin myös uusia elementtejä joita ei ollut Wronglerin aikaisemassa tuotannossa käytetty, mikä on kuultavissa kappaleen C-osassa.”
Bändin laulaja Henri Siika-aho kommentoi biisiä seuraavasti:

”Minä huomiseksi mietin. Oon samoilla silmillä ollut aamupalaverissa ja päissään ku pöllö”

Kappale on äänitetty ja miksattu omatoimisesti.
Miksauksesta on vastannut bändin rumpali Harri Nissinen.
Kappaleen on masteroinut Marvin Tide Studio Londonissa.
  • ”Me Nothing” Kappaleen voi kuunnella tästä.
Aiemmin tälle vuodelle julkaistut singlet:
Wrathfull, jonka voi kuunnella tästä.
My Surrender, jonka voi kuunnella tästä.
Bändin kotisivut
Wrongler:
Henri – Laulu
Jyrki – Kitara
Matias – Kitara
Juho – Basso
Harri – Rummut
Lähde: Wrongler

Infected Rain julkaisi uuden singlen ja videon ”Because I Let You”

Kuva: Hannu Juutilainen

Infected Rain julkaisee 9.2.2024 uuden albumin ”Time”. Yhtye julkaisi levyltä uuden singlen ja musiikkivideon ”Because I Let You”.

”In ’BECAUSE I LET YOU’, we delve into the paradox of love’s pain, exploring how our deepest affections can lead to our greatest wounds. It’s a raw reflection on the vulnerability we expose in love, and how sometimes those we trust most can wield our secrets and fears against us. This song isn’t just about the struggles in relationships; it’s a mirror to the courage it takes to acknowledge and voice this complex reality.”

Yhtye julkaisi aiemmin singlen ja videon ”Never To Return”:

Yhtye kertoo levystä:

TIME is not just an album, it’s a journey, a testament to our evolution as INFECTED RAIN.

Time isn’t just a measure; it’s an ever-flowing river, a constant reminder of our fleeting moments and enduring legacies.

This subject resonates deeply throughout the record, offering to you a chance to reflect on the past, embrace the present, and dream of the future.

With TIME, we invite you to experience the phenomena of time with us, in all its haunting beauty and raw power.”

TIME biisit:
1. BECAUSE I LET YOU
2. DYING LIGHT
3. NEVER TO RETURN
4. LIGHTHOUSE
5. THE ANSWER IS YOU
6. VIVARIUM
7. PANDEMONIUM
8. ENMITY
9. UNPREDICTABLE
10. GAME OF BLAME
11. PAURA
12. A SECOND OR A THOUSAND YEARS

INFECTED RAIN:

  • Lena Scissorhands – Vocals
  • Vidick – Guitar
  • Alice Lane – Bass
  • Eugeniu Voluta – Drums

INFECTED RAIN online:


Lähde: All Noir
Kuva: Hannu Juutilainen

Maaliskuun Musta Messu järjestetään 9.3.2024

Black March Events 2024 Banner Teppo Ristola

Tiedote 15.12.2023

MAALISKUUN MUSTA MESSU 2024

Maaliskuun Musta Messu järjestetään 09.03.2024 Lahden Finlandia-klubilla.
Kuudetta Messua isännöi Black March Events:

  • Tapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Finlandia-klubilla.
    Aikaisemmin Messu on koettu Ravintola Torvessa ja Sammiosalissa.
    Alkuperäinen haave siitä, että tapahtuma nähtäisiin Finlandia-klubilla toteutui yllättävien käännösten jälkeen. Tapahtuma on ensimmäistä kertaa mahdollista toteuttaa kahdella lavalla ja niin että myös alaikäiset pääsevät mukaan, kertoo Black March Eventsin Teppo Ristola.
  • On huippua saada tämänlainen ilta meidän klubille. Kyseessä ei ole perinteinen parin bändin keikka, vaan oma erikoislaatuinen tapahtuma, jolla on oma vakiintunut kävijäkuntansa ja todella laadukas esiintyjäkattaus. Tämä rikastuttaa entisestään Finlandia-klubin tarjontaa ja klubilla tapahtuma saa toivottavasti myös uusia ystäviä. Matti Pöllänen, Finlandia-klubi

Tapahtuman pääesiintyjänä nähdään WOLFHEART.
Kyseessä on heidän ainoa keikkansa Suomessa keväällä.

Lisäksi Maaliskuun Mustassa Messussa nähdään:
Torture Killer
Azaghal
Bob Malmström
Where’s My Bible
Kallomäki
The Gallows Dance
Lahti Burlesque


Liput 46€

Facebook event:
https://fb.me/e/3ZSQDn5Q0

Black March Events 2024 Teppo Ristola

Lähde: Black March Events

Tom Keifer – The Way Life Goes (2013)

1980–90-lukujen taitteessa kolme menestyksekästä ja yhden flopanneen levyn julkaisseen Cinderellan nokkamies sekä biisintekijä Tom Keifer palasi levytysuralle 2013 ensimmäisen soololevynsä ”The Way Life Goes” myötä.

Mikäli Cinderalla ei soita kelloja, kuulijan muisti voi palautua hittibiisien ”Shake Me”, ”Nobody’s Fool”, ”Heartbreak Station”, ”Gypsy Road” ja ”Don’t Know What You Got (’Till It’s Gone)” myötä. Näiden kappaleiden voimalla bändi myi kolmella ensimmäisellä pitkäsoitollaan pelkästään USA:ssa yli 10 miljoonaa levyä.

Keifer kärsi myöhempinä vuosina pahoista ääniongelmista ja miehen uran luultiin olevan jo ohi, mutta kuin ihmeen kautta komea raspi saatiin pelastettua useamman kirurgisen toimenpiteen ansiosta. Hyvä näin, sillä sen verran hienoa kuunneltavaa on tämä 10 vuotta sitten ilmestynyt debyytti sooloartistina.

Jo Cinderella liikkui urallaan tukkahevi-debyytistään tasaisesti kohti 1970-luvun Aerosmith/Rolling Stones -koulukuntaa ja tämä liike päätyy maaliinsa ”The Way Life Goesin” myötä. Heti levyn avaavasta ”Solid Groundista” lähtien on selvää, että Keifer tekee nyt ajatonta rock-musiikkia, mikä ei halua asettaa itseään sen tarkempaan lokeroon.

Tämä on yksinkertaisesti perinteitä kunnioittavaa rockia, joka on rakennettu likaisten bluespohjaisten riffien sekä vastapainoksi kauniiden melodioiden varaan. Koko ajan on selvää, että näiden bileiden päällikkö on Keifer ja hänen mahtava äänensä.

Lienee selkeä valinta, että levyn ensimmäinen vokaalisuoritus ”Solid Groundissa” on räkäinen rääkäisy, kuin muistutuksena laulajan ääniongelmista ja niiden selättämisestä. Kyseisestä biisistä lähtee liikkeelle mainio rock-levy, joka on selkeästi suunnattu varttuneemmille kuulijoille.

Tarjolla on komeaa Aerosmith/Rolling Stones -vaikutteista materiaalia (”It’s Not Enough”, ”Solid Ground”, ”Cold Day In Hell”) sekä selkeästi 2000-luvun Bon Jovin mieleen tuovaa aikuisempaa musiikkia (”A Different Light”) ja tietysti majesteettisia balladeja (”Thick And Thin”).

Shown tähti on koko ajan Tom Keifer. Vaikka musiikin tyylisuunnissa maalataan laajalla skaalalla, herran biisintekotaitoa ei voi kuin arvostaa. Pakko myös tunnustaa, että levyä kuunnellessa muistuu mieleen, kuinka upeaa vanhan liiton rock-musiikki on ja kuinka paljon allekirjoittanut kaipasi Keiferin elämää suurempaa raspiääntä.

”The Way Life Goes” oli komea debyytti. Keifer julkaisi vuonna 2019 toisen soololevynsä ”Rise”, joka jatkaa tämän albumin jalanjäljillä ja myös sitä voi suositella jokaiselle Rolling Stones- ja Aerosmith-fanille. Ajatonta ja yksinkertaisesti laadukasta rock-musiikkia. Toivottavasti kuulemme vielä jatkossa tätä lisää.

8+/10

Ilkka Järvenpää

1. Solid Ground
2. A Different Light
3. It’s Not Enough
4. Cold Day In Hell
5. Thick And Thin
6. Ask Me Yesterday
7. Fools Paradise
8. The Flower Song
9. Mood Elevator
10. Welcome To My Mind
11. You Showed Me
12. Ain’t That A Bitch
13. The Way Life Goes
14. Babylon

Amon Amarth julkaisi uuden musiikkivideon ”Saxons and Vikings”

Kuva: Tomas Gidén

Amon Amarth on julkistanut uuden musiikkivideon ”Saxons and Vikings” yhtyeen tuoreimmalta albumilta ”The Great Heathen Army”. Videolla on mukana myös Saxon-yhtyeen vokalisti Biff Byford, Paul Quinn ja Doug Scarratt.

Johan Hegg kertoo: ”Recording this song with the legends from SAXON was amazing. It was such an honor to have them on this track, and to shoot a video with them was so much fun. I think the video came out great, really epic. It captures the essence of the song perfectly and the fight scenes are awesome!”

Biff Byford: ”Doing the ’Saxons and Vikings’ video was good fun, the fight scenes were epic and the song is cool.”

 

Linkkejä:

https://www.amonamarth.com
https://www.facebook.com/amonamarth
https://www.instagram.com/amonamarth
https://twitter.com/amonamarthband
https://www.metalblade.com
https://www.facebook.com/metalbladerecords
https://www.instagram.com/metalbladerecords
https://twitter.com/MetalBlade
https://www.metalblade.com/museum


Lähde: Metal Blade Records
Kuva: Tomas Gidén

Rage julkaisee tupla-albumin maaliskuussa 2024

Kuva: Oliver Bob

Pitkän uran tehnyt saksalainen Rage julkaisee 29.3.2024 uuden tupla-albumin ”Afterlifelines”. 

Peavy Wagner: “The first album is called ‘Afterlife’ and comprises songs that we recorded as a trio, while the material on the second album ‘Lifelines’ also includes classical orchestral arrangements.”

CD1
1. In The Beginning 1:31
2. End Of Illusions 3:48
3. Under A Black Crown 4:00
4. Afterlife 3:45
5. Dead Man’s Eyes 3:24
6. Mortal 4:04
7. Toxic Waves 3:36
8. Waterwar 3:42
9. Justice Will be Mine 4:35
10. Shadow World 3:22
11. Life Among The Ruins 4:06
CD2
01. Cold Desire 3.59
02. Root Of Our Evil 4:02
03. Curse The Night 3:34
04. One World 4:24
05. It’s All Too Much 5:11
06. Dying To Live 4:51
07. The Flood 3:56
08. Lifelines 9:54
09. Interlude 2:43
10. In The End 3:23

Linkit:


Lähde: SPV/Steamhammer
Kuva: Oliver Bob

Korpiklaani julkaisi tulevan albuminsa nimen ja julkaisupäivän

Kuva: Ossi Nejonen

Tiedote 18.12.2023

Suomalaisen folk metalin isoimpiin tekijöihin kuuluva Korpiklaani ilmoitti julkaisevansa 12. täyspitkän studioalbuminsa Rankarumpu huhtikuun 5. päivä. Julkaisijana toimii Nuclear Blast Records. Yhtye kertoo luvassa olevan jälleen täysi laidallinen folk metalia kaikkine sävyineen, mutta vihjailee mukana olevan uudenlaisia mausteita. Ehkäpä ilontäyteisen musiikin muinaiset jumalat ovat päättäneet siunata poikiaan uusilla ihmeellisillä uutteillaan?

”Aina kun alan kirjoittamaan jotain uutta, materiaali löytää oman polkunsa ilman pakottamista. Kappale vain nousee jostain syvältä sisältäni täysin luonnollisesti”, Jonne Järvelä kertoo ja jatkaa:

”Kuitenkin, kun Rankarumpu-albumin materiaalit alkoivat muodostumaan, asetin itselleni tavoitteen. Pari aikaisempaa levyämme, erityisesti Kulkija (2018), olivat kokonaisuutena hitaampia. Tällä kertaa halusin hyödyntää pykälän verran nopeampia tempoja – vähän kuin vanhan Korpiklaanin tapaan!”

Ja tässä onkin se, mistä Rankarumpu-levyllä on kyse. Tapansa mukaan, yhtye vierailee myös synkemmissä vesissä sekä vakavien tunteiden äärellä, mutta lopputuloksena luvassa on mitä luultavimmin yhtyeen tähänastisen tuotannon tarttuvin levy, joka polkee eteenpäin reippaalla tahdilla!

Yhtenä levyn hienoimpina ominaisuuksina on sen suhde perinteisempiin folk-instrumentteihin. Mukana olevat yhtyeen uuden vakijäsenet, viulisti Olli Vänskä sekä Haitaria soittava Sami Perttula tuovat sekoitukseen omat mausteensa, ja myös yhtyeen vannoutuneimmat fanit pääsevät yllättymään.

Samalla yhtye julkisti huiman määrän keikkapäivämääriä alkavalle vuodelle. Helmi- ja maaliskuun taitteessa yhtye esiintyy Iso-Britanniassa 16 keikan verran Alestormin ja Heidevolkin kanssa. Sen jälkeen luvassa on albumin julkaisukeikat Mexicossa, josta yhtye jatkaa Pohjois-Amerikan headline-kiertueelleen. Kiertuekaravaanissa mukana ovat Visions Of Atlantis sekä Illumishade. Kesän festarikeikkojen jälkeen loppuvuodesta luvassa on Euroopan-kiertue, jolla mukana ovat In Extremo sekä Rauhbein. Kattavan listauksen kiertuepäivämääristä näet täältä.

KORPIKLAANI | INSTAGRAM | FACEBOOK | YOUTUBE | SPOTIFY


Lähde:Ginger Vine Management & PR
Kuva: Ossi Nejonen

Crystal Gates – Torment & Wonder: The Ways Of The Lonely Ones (2022)

Uruguayn Montevideossa 10 vuotta sitten perustettu Crystal Gates sai pitkän odotuksen jälkeen debyyttialbuminsa ”Torment & Wonder: The Ways Of The Lonely Ones” ulos viime vuoden puolella. Bändi ehti julkaista ”A Quest For Life” -EP:n vuonna 2015 ja tuo julkaisu jätti odottamaan bändin seuraavia liikkeitä suurella mielenkiinnolla.

Sinfonisen power metallin genressä operoivalla yhtyeellä oli jo tuolloin kyky luoda tarttuvaa sekä mahtipontista musiikkia. Uruguaylaiset välttivät suurimmat sudenkuopat ja onnistuivat siinä missä niin moni saman tyylisuunnan edustaja on ajanut karille: luomaan sielukasta sekä mieleenpainuvaa metallia.

Albumia saatiin odottaa yllättävän pitkään, mutta kliseinen ”hyvää kannattaa odottaa” -fraasi pätee myös tässä tapauksessa. ”Torment & Wonder” oli kaiken tämän vaivan arvoinen ja se on juuri niin hyvä levy, kuin toivoa saattoi.

Bändi on luonut biiseihinsä hienoja ja jylhiä melodioita, tarttuvia koukkuja sekä ennen kaikkea ehjän kokonaisuuden. Muutaman biisin kohdalla taso hieman heittelee, mutta suuressa kuvassa tämä ei haittaa. Myös tuotanto on onnistunut, eikä kappaleita ole pumpattu liian täyteen, jolloin sielukkuus katoaisi ja kuuntelukokemuksesta voisi muotoutua työläs.

Kappaleista parhaiten maaliinsa osuvat ennakkomaistiaisena julkaistu ”Moonshine & Sorrow” sekä ansaitusti debyytti-EP:n materiaalista albumille mukaan otettu ”Soul Of Rain”. Bändi kokeilee myös kunnianhimoisesti rajojaan päätösraita ”Torment & Wonderilla”, joka kellottaa 12 minuuttia. Biisi kestää suhteellisen hyvin kasassa koko kestonsa ja on hyvä päätös onnistuneelle albumille.

”Torment & Wonder: The Ways Of The Lonely Ones” on mainio debyyttilevy ja paras tämän tyylisuunnan pelinavaus pieneen hetkeen. Levyltä löytyy useampi pientä hittipotentiaalia sisältävä raita ja kokoonpanon osaaminen on hyvällä tasolla. Tällä julkaisulla Crystal Gates tulee varmasti valloittamaan itselleen jalansijaa myös eurooppalaisella maaperällä.

8+/10

Miika Manninen

1. The Ways Of The Lonely Ones
2. My Glorious Fall
3. Alive For The Journey
4. A Lonely Dreamer´s Wish
5. The Stars Temple
6. Moonshine & Sorrow
7. Winter Ghost
8. Nightmares
9. Soul Of Rain
10. Torment & Wonder

 

De La Rocka julkaisi uuden singlen ja videon ”Invasion of the Robots”

kuvakaappaus

De La Rocka on julkaissut uuden singlen ja videon ”Invasion of the Robots”.

Uusin single ”Invasion of the Robots” maalaa pelottavan kuvan tulevaisuudesta, jossa tekoälylle on annettu liikaa valtaa ihmisen laiskistuessa. Kappaleessa vierailee lauluissa amerikkalainen Vic Victor (tunnettu Underground-piireissä erittäin suositusta Koffin Kats-yhtyeestä.). De La Rockan kokopitkä levy ilmestyy ensi vuonna Saksalaisen Bad Billy Recordsin kautta.

Musiikkivideo YouTubessa:

Spotify-linkki:
https://open.spotify.com/track/7hkU0GZ0sUifd94EHspPZ7?si=4fa7a6a85ad2415a


Lähde: De La Rocka

Mainos

Viimeisimmät:

Seuraa

21,666FanitTykkää
2,794SeuraajatSeuraa
177SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa