Deep Purplen ensimmäinen albumi kitaristi Steve Morsen kanssa, ”Purpendicular” täyttää tänään 20 vuotta.
17.2.1996 Euroopassa julkaistulla levyllä yhtye oli suuren haasteen edessä. Bändin perustaja Ritchie Blackmore oli lopulta jättänyt yhtyeen loppuvuodesta 1993 ylipääsemättömien erimielisyyksien saattelemana. Ian Gillanin mukaan Blackmoren poistuminen merkitsi ”auringon ilmestymistä mustien pilvien takaa.” Purple yllätti silti monet jatkamalla uraansa rekrytoiden ensin Joe Satrianin väliaikaiseksi korvaajaksi ja vuonna 1994 Steve Morsen pysyvästi riveihinsä. Amerikkalainen Morse oli jonkin verran nuorempi kuin muu yhtye, mutta kokenut muusikko. Mies oli omien soololevyjensä lisäksi tehnyt töitä Kansasin ja Dixie Dregsin kanssa ja kuului rock-maailman arvostetuimpiin soittajiin. Kitaristin taustalta löytyi niin fuusiota, jazz rockia, funkia kuin suorempaa hard rock-materiaalia, joten potentiaalia riitti Deep Purplen musiikin uudistamiseen.
Morsen tulo piristi yhtyeen henkistä mielentilaa ja bändi jatkoi aktiivista keikkailua läpi ”Purpendicular”-levytyssessioiden. Levyn kappaleet ”Vavoom: Ted The Mechanic,” ”Soon Forgotten” sekä ”The Purpendicular Waltz” debytoitiin jo maaliskuun 1995 kiertueella. Uuden kiekon nimi juontui sanasta ”perpendicular,” joka kuvasi kahden viivan kohtaamista kohtisuorassa linjassa.
Levy taltioitiin esiintymisjakson välissä vuoden 1995 aikana. Bändin itsensä tuottama teos toi ajoittain tutun raskaamman hard rock-Purplen lisäksi sävykkäämpää ja juurevampaa otetta yhtyeen musiikkiin. Morsen mukaantulo kuului luonnollisesti selvimmin levyn kitarasoundissa, mutta myös sävellyspuolelle mies toi selkeän panoksensa. Albumin tunnetuin kappale ja singlejulkaisu ”Sometimes I Feel Like Screaming” sisältää lohduttomuudessaan ja kauneudessaan ainutlaatuisen Morsen kitaramelodian ja vokalisti Ian Gillan tekee biisissä hienon tumman sävytteisen suorituksen.
”The Aviator” on puolestaan hyvin erilainen kappale folk-tunnelmaltaan, Jon Lordin soittaessa mielenkiintoisia kosketinkuvioita, joita Blackmoren aikana tuskin olisi kuultu. Toisaalta ”Cascades: I’m Not Your Lover” on hyvin perinteisen kuuloista Deep Purplea nimenomaan hyvässä mielessä. Raskaammalta osastolta ”Somebody Stole My Guitar” on Deep Purplea parhaimmillaan. Levyltä nousevat esiin myös välittömästi Morsen tunnistettavalla kitarakuviolla alkava avausraita ”Vavoom: Ted The Mechanic” sekä hieno ”Loosen My Strings,” joissa Purplen nerokkuus yhdistellä hyvin erilaisia sovituksia ja tarttuvia melodioita tulee jälleen kerran todistettua. ”Loosen My Strings” vie edelleen kuulijansa toiseen maailmaan ja toimisi mainiosti komeita maisemia esittelevän elokuvan soundtrackilla. ”Ted The Mechanic” oli tositarina miehestä, jonka Ian Gillan tapasi strippiklubissa 1980-luvulla. Kaveri kertoi Ianille elämäntarinansa, jonka Gillan raapusti nenäliinaan. 10 vuotta myöhemmin biisi oli valmis.
Kuten usein oli tapana albumin Japanin ja USA:n versio sisälsi bonusraidan ”Don’t Hold Your Breath.” Vuonna 2014 levy julkaistiin uudelleen saatesanojen kera, mutta ilman varsinaista remasterointia. Mukana oli nyt tuo bonuskappale sekä ”Sometimes I Feel Like Screaming”-biisin single edit.
Grungen valtakaudella ”Purpendicular” sai yllättävän hyvät arvostelut ja yhtye oli hyvässä nosteessa siirtyessään kiertueelle. Uutta materiaalia päätyi settiin poikkeuksellisen runsas määrä ja lisäksi mukana oli mielenkiintoisia harvinaisuuksia 1970-luvulta. Rundilta saatiin myös ulos Purplelle tyypilliseen tapaan livelevy, Pariisissa kesäkuussa 1996 nauhoitettu ”Live At The Olympia ’96.” Bändi nähtiin tuolloin Suomessakin, Kauhajoen Nummirockissa soittaen keikan kaatosateessa.
”Purpendicular” on edelleen Morsen aikakauden vahvimpia esityksiä ja toisin kuin selvästi rauhallisemmat ja jamittelupohjalta rakennetut uusimmat levyt, vuonna 1996 Purple oli vielä ajoittain raskaasti rockaava yhtye, joka kykeni Blackmoren lähdön jälkeen hämmästyttävän moni-ilmeiseen suoritukseen. Se oliko Deep Purple enää Deep Purple, on tietenkin ainainen kiistan aihe fanien keskuudessa, mutta ”Purpendicularin” arvoa hienona hard rock-levynä se ei vähennä.
Teksti: Ville Krannila
Metalliluola kokosi alle levyn parhaita esityksiä alkaen ”Don’t Hold Your Breath” bonusvedosta:
