Koti Blogi Sivu 2213

MGLA julkaisi livevideon ”Exercises in Futility”-albumin kappaleesta VI.

Helmikuussa Suomessakin Turku Saatanalle – tapahtumassa esiintynyt Puolalainen MGLA on julkaissut livevideon viimeisimmäin ”Exercises in Futility” – albumin päätösraidasta ”VI”. Video on kuvattu Nidrosian Black Mass Aftermath – kiertueen aikana joulukuussa 2015.

MGLA:n ”Exercises in Futility” julkaistiin syyskuun 4.päivä ja levy nähtiin loppuvuodesta monien eri medioiden ”vuoden levyt” – listoilla. Metalliluolan Tore Pedersenin arvion voit lukea tästä. 

 

mgla

Suomeen saapuva Udo Dirkschneider julkaisee DVD:n Accept-kiertueelta

dirkschneider1

Ensi viikolla Suomessa esiintyvä Udo Dirkschneider on ilmoittanut kuvaavansa DVD:n Accept-kiertueensa tulevasta Saksan konsertista Memmingenista 2.4.2016. Keikka julkaistaan vielä tämän vuoden aikana myös CD-muodossa. Käynnissä olevalla kiertueella Dirkschneider esittää ainoastaan Accept-klassikoita omien sanojensa mukaan viimeistä kertaa. Settilistassa on peräti 24 kappaletta.

Dirkschneider esiintyy Helsingissä, Tavastia-klubilla tiistaina 1.3.2016, Joensuussa, Ravintola Kerubissa torstaina 3.3.2016,  Jyväskylässä, Lutakossa perjantaina 4.3.2016 sekä Vaasassa Rantasipissä lauantaina 5.3.2016. Helsingin ja Jyväskylän keikat on loppuunmyyty. Lämmittelijänä toimii Kanadan metallilegenda Anvil.

Lisää aiheesta.

Kai Hansen julkaisemassa 30-vuotisjuhlalevyn tänä vuonna

kaihansen2

Gamma Ray-keulamies Kai Hansen on julkaissut FB-sivuillaan uusia kuvia Chameleon-studiosta Hampurista, jossa mies valmistelee 30-vuotista metalliuraansa juhlistavaa levyä ”Kai Hansen & Friends – XXX Years in Metal”-nimikkeen alla. Mukana projektissa ovat tuottaja Eike Freese, Carcass-rumpali Daniel Wilding sekä Heaven Shall Burn-kitaristi Alexander Dietz. Levyllä uskotaan esiintyvän muitakin tunnettuja hevimuusikoita. Hansenin mukaan albumille on valmisteltu 13 kappaletta, jotka edustavat tyyliltään klassista heavy metallia. Biiseissä käydään läpi tapahtumia ja kokemuksia miehen pitkän uran varrelta. Levyltä löytyy kappale nimeltä ”Fire And Ice,” jossa Kai ruotii ajoittain vaikeaa suhdettaan entiseen Helloween-kollega Michael Weikathiin. Hansen laulaa suurimman osan materiaalista, mutta vierailemassa on myös muita toistaiseksi nimeämättömiä vokalisteja.

Gamma Ray julkaisi viime syksynä uudelleen kaksi ensimmäistä levyään ”Heading For Tomorrow” sekä ”Sigh No More” tupla-CD versioina ja 11.3.2016 ovat vuorossa ”Insanity & Genius” ja ”Lust For Live”- albumien vastaavat julkaisut.

Katso alta video studiosta musiikkinäytteineen:

Julkaissut Kai Hansen Torstaina 25. helmikuuta 2016

Heavy metal lisää tieteellistä ajattelua ja ongelmanratkaisutaitoja

Kuva: Jutun yhteydessä mainitun yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva

ghost yleisö

Kanadalainen psykologian professori Rodney M. Schmaltz on tuoreessa tieteellisessä artikkelissaan suositellut heavy metal-musiikin tuomista vahvemmin mukaan opetustilanteisiin. Professorin mukaan metallilla on pitkä historia ja vahvat yhteydet psykologiaan ja nostaa esiin tunnetut oikeuskiistat mm. Judas Priestin ja Slayerin kappaleista sekä PMRC:n syytökset metallia vastaan. Näiden tapausten käsittely ja musiikin psyykeeseen aikaan saaman vaikutuksen tutkiminen auttavat Schmaltzin mukaan ymmärtämään paremmin taustoja ja syitä rikosten takana. Opiskelijat oppivat tätä kautta tieteellistä ajattelua ja heidän ongelmanratkaisutaitonsa vahvistuvat.

Lue koko artikkeli linkistä.

Katso alta video Judas Priestin vuoden 1990 oikeustaistelusta, jossa yhtyeen syytettiin piilottaneen viestejä kappaleeseen ”Better By You, Better Than Me”:

Candlemass julkaisee ”Death Thy Lover” EP:n kesäkuussa

candlemass2015

Doom-legenda Candlemass julkaisee uutta musiikkia muutaman vuoden tauon jälkeen ensi kesänä. Bändin 30-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi ilmestyvä EP ”Death Thy Lover” sisältää neljä uutta kappaletta ja julkaisupäiväksi on asetettu 3.6.2016. Digipack CD-version lisäksi LP tulee myös saataville. Levyllä laulaa viime syksynä bändin vakinaiseksi jäseneksi kiinnitetty Mats Levén. Myös bändistä hetken sairaslomaa pitänyt basisti ja säveltäjä Leif Edling on jälleen mukana menossa. Candlemass soittaa kuluvan vuoden ensimmäiset keikkansa huhtikuussa Meksikossa.

EP:n kansi ja kappalelista alla:

candlemassdeaththylover

1. Death Thy Lover
2. Sleeping Giant
3. Sinister N Sweet
4. The Goose

Katso alta yhtyeen viime vuoden esitys klassikosta ”At The Gallows End”:

Entombed A.D. – Dead Dawn (2016)

Kuva: Yhtyeen/artistin promomateriaali tai lehdistökuva ja/tai levy-yhtiön jakama tiedotekuva
Kuva: Yhtyeen/artistin promomateriaali tai lehdistökuva ja/tai levy-yhtiön jakama tiedotekuva

LG Petrov palaa joukkoineen yllättävän pian edellisen levyn ”Back To The Front” jälkeen, kyseinen teos julkaistiin syksyllä 2014 ja välissä on ehtinyt ilmestyä Firespawnin ”Shadow Realms” albumi, jossa kuultiin myös LG:n vokaaleja. Entombedin raunioille perustetun A.D. lisäkkeen verukkeella ei ole muutosta vanhan yhtyeen soundiin haettu, vaan tutuista rakennuspalikoista lähdetään tätä raskaan perustuksen omaavaa taloa pystyttämään.

On jossain määrin ironista, että levyn kompastuskiveksi kuten edellisellä kerralla koituu ainoan alkuperäisen Entombed-miehen esitys. LG:n vuosi vuodelta monotonisemmaksi ja yksiulotteisemmaksi käyvä vokaalityyli torpedoi ajoittaiset hyvät ideat tehokkaasti. Mies karjuu ja murisee biisit läpi identtisellä otteella, joka on kulutettu täysin puhki jo avauskappaleen jälkeen. Parhaat hetket levyllä ovat ylipäätänsä ne kohdat kun mies ei suutaan avaa ja niiden osalta ei hurraa huutoja juuri saada aikaan.

Musiikillisesti liikutaan edellisen levyn maisemissa eli tyylilajina ”Dead Dawnilla” on rouhiva death’n’roll. Vaikka Entombed on tämän suunnan pioneeri ansaitusti, tuntuu kuin pelimerkit ovat jo taskusta valuneet ajat sitten. Soundissa haetaan vanhakantaisen death metallin pölyisyyttä, mutta jo muutaman ensimmäisen biisin jälkeen kuulija on niin puuduksissa, että verenkierto kuuloelimissä on täysin lamaantunut. Materiaalissa ja esityksissä ei välity vaaran tai minkään mukaan tunteen olemus bändin kulkiessa suurimman osan ajasta automaattipilotilla.

On hämmästyttävää miten yhtyeellä ei tunnu olevan lainkaan tarvetta uudistaa ilmettään. Nico Elgstrand tarjoilee kyllä muutaman kerran kohtalaisesti maistuvia kitarakuvioita, jotka vain kaipaisivat ympärilleen erilaisen musiikillisen taustan ja ennen kaikkea toisen vokalistin. Jotkut yhtyeet tekevät tästä toistosta taidetta, mutta Entombed A.D. ei tähän joukkoon yllä vaikka miten yrittäisi. Boksiversiolla on mukana kasetti, jolla kuullaan demoja levyn biiseistä. Niiden tarpeellisuudesta voi heittää vaikka noppaa jos on pelituulella. ”It’s only rock’n’roll” karjuu LG Petrov masentavasti nimetyssä kappaleessa ”Total Death.” Näin on ja selvästi parempaa on tehty.

5½/10

Ville Krannila

1.Midas In Reverse
2.Dead Dawn
3.Down To Mars To Ride
4.As The World Fell
5.Total Death
6.The Winner Has Lost
7.Silent Assassin
8.Hubris Fall
9.Black Survival
10.Not What It Seems

Tuska Open Air julkistanut lisää esiintyjiä

Tuska

TUSKA 2016 – LITRAKAUPALLA UUTTA VERTA PAKKIIN

Nyt kun kevätauringon ensimmäiset säteet vihdoin tunkeutuvat loputtomalta tuntuneen pilvimassan läpi, niin voi alkaa jo miettimään kesän suunnitelmia. Yhdeksättätoista kertaa järjestettävä Tuska tarjoilee takuulla kesän tanakimman tykittelypaketin.

BODOMIA JA DOOMIA
Sunnuntain pääesiintyjäksi on vahvistunut se ainoa oikea viikatemiesryhmä, Children Of Bodom. Bodomit julkaisivat viime vuoden lopulla kovaa hehkutusta osakseen saaneen ”I Worship Chaos”-albumin, jonka tiimoilta bändi kiertää parhaillaan Amerikan mannerta. Kuten tavaksi on tullut, Bodomien Tuska-keikka ei tälläkään kertaa tule olemaan pelkkää vertaansa vailla olevan soittotaidon esittelyä. Viimeksi oli grillibileet lavalla, mitä tällä kertaa saadaan – aika näyttää.

Suvilahden kesäseuroihin on vahvistunut myös englantilainen doomia ja stoneria työstävä With The Dead. Yhtyeen riveissä nähdään mm. Cathedralin ja Bolt Throwerin entisiä jäseniä, joten näissä hommissa ei siis olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.

UUTTA JA ERILAISTA
Kautta Tuskan historian Suvilahdessa, on kolmoslavalla perinteisesti nähty viitteitä tulevista suuruuksista sekä marginaalisempaa raskaan musiikin edustusta. Niin tälläkin kertaa. Ohjelmaan on lisätty melodisen metallin kirkkaimpiin lupauksiin kuuluvat Beast In Black ja Crimson Sun, teknistä brutaaliutta esittelevät Mörbid Vomit ja Whorion, ja vaihtoehtoisemmasta laidasta huolehtivat synkästi rokkaava Mørket ja Suomen kiukkuisimpiin bändeihin lukeutuva grindcorea ja sludgea sekoittava Fuck-Ushima. Rättö-Lehtisalo-parivaljakon härörykmentti Circle, joka seikkailee krautin, progen, psykedelian ja post-rockin välimaastossa on vihdoin viimein kiinnitetty Tuskan esiintyjäkaartiin. Kansainvälistä tunnelmaa ensi kesän Tuskaan lisää Beirutista ponnistava Blaakyum.

Legendan paluuta päästään todistamaan ensi kesän Tuskassa, kun mm. HIM, Corporal Punishment ja Bury Me Deep -yhteyksistä tutut soittajat palaavat kehiin tauolla olleen Bendover-yhtyeensä kanssa. Näitä poikia ei punnita neuvolassa.

VAHVISTUNEET TUSKA 2016 -BÄNDIT

Pe 1.7.
Avantasia, Testament, Behemoth, Lordi, Delain, Cattle Decapitation, Mantar, Beast In Black, Bendover, Whorion, Blaakyum

La. 2.7.
Ghost, Anthrax, Stam1na, Primordial, With The Dead, Havok, Tsjuder, Circle, Crimson Sun, Mørket, Fuck-Ushima

Su 3.7.
Children Of Bodom, Katatonia, Gojira, Diablo, Myrkur, Mörbid Vomit

Lisää esiintyjiä julkistetaan kevään kuluessa. Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.

LIPUT MYYNNISSÄ
Tuska 2016 -lipunhinnat 1.1.2016 alkaen:
(sisältäen lippukaupan halvimman palvelumaksun)
1 pv alk. 70 €
2 pv alk.100 €
3 pv alk. 125 €

TURBO VIP-LIPUT (K-18)
VIP 3pv alk. 255 €
VIP 1pv alk. 155 €

ALAIKÄISTEN LIPUT
Tuska haluaa tukea alaikäisten konserteissa käyntiä ja kasvattaa samalla uutta live-musiikista nauttivaa hevisukupolvea tarjoamalla alaikäisille metallidiggareille halvemmat yhden sekä kolmen päivän liput. Ikä tarkistetaan festivaalialueelle tultaessa tai rannekkeen vaihdon yhteydessä.

Alaikäisten lipunhinnat:
1 pv alk. 60 €
3 pv alk. 115 €

Tuska-liput myy Tiketti, Lippupalvelu ja Lippupiste.

LISÄTIEDOT
facebook.com/TuskaOpenAir
twitter.com/tuskafestival
instagram.com/tuskafestival

Sabaton ja The Raven Age toimivat Iron Maidenin lämppäreinä

iron maiden kantola

 

Kaikkien aikojen suurimpiin metallibändeihin lukeutuva Iron Maiden valtaa Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuiston keskiviikkona 29. kesäkuuta osana laajamittaista The Book Of Souls -maailmankiertuettaan. Nyt on varmistunut, että illan avaavat Ruotsin kiinnostavimpiin metalliyhtyeisiin kuuluva Sabaton sekä brittiläinen The Raven Age. Konsertin lipunmyynti on parhaillaan käynnissä Ticketmasterissa.

Sabaton nousi viime vuonna myös Suomessa areenatason bändiksi keväisellä kiertueellaan ja myi vuonna 2014 julkaistulla Heroes-albumillaan kultaa.

Melodista metallia soittava The Raven Age on ehtinyt kiertää Eurooppaa mm. Mastodonin, Gojiran, Wolfin, British Lionin ja suomalaisen Santa Cruzin kanssa. Yhtyeen nimeä kantava debyytti-EP vuodelta 2014 nousi suoraan Amazonin Hot New Releases Chartin ykköseksi.

29.6.2016 Hämeenlinna, Kantolan tapahtumapuisto

Iron Maiden (UK)
Sabaton (SWE)
The Raven Age (UK)
Liput 82,50 €

 

Convulse tarjoaa tuulahduksen kuolemasta uudella lyriikkavideollaan

Convulse

Suomen pitkäaikaisempiin death metal – yhtyeisiin lukeutuva Convulse on julkaisemassa Svart Recordsin kautta uutta albumiaan nimeltä  “Cycle Of Revenge”. Nyt levyltä on lohkaistu lyriikkavideo kappaleesta ”God Is You”. Albumin julkaisu tulee tapahtumaaan maaliskuun 18.pvä.

 

 

01. Cycle Of Revenge
02. God Is You
03. Pangaea
04. Fractured Pieces
05. Nature Of Humankind
06. Ever Flowing Stream
07. War
08. Into The Void

Judas Priestin ”Breaking The Law” tulevalta DVD:ltä katsottavissa

judas_priest

Judas Priest julkaisee viime elokuun Wacken Open Air-esiintymisensä ”Battle Cry” DVD:llä maaliskuussa. Nyt bändi tarjoilee näytteeksi klassikkonsa ”Breaking The Law,” joka katsottavissa alta. ”Battle Cry” saapuu kauppojen hyllylle BluRay/DVD/CD-formaateissa 25.3.2016. Lisätiedot levystä saat katsottua tästä.

judaspriestbattlecrycover
Mainos

Viimeisimmät:

Pineland Moor julkaisi toisen singlensä ”Floating on Unknown”

Tiedote 23.10.2025 Lahtelainen melodisen metallin kvartetti Pineland Moor julkaisi tulevalta EP:ltään toisen singlen ”Floating on Unknown”. Pakonomaisista ajatuksista inspiraatiota saaneella kappaleella yhtye syventää soundiaan ja...

Seuraa

21,666FanitTykkää
2,794SeuraajatSeuraa
177SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa