Uudessa Australialaiselle theMusic-sivustolle antamassaan haastattelussa Black Sabbath-legenda Tony Iommi kertoo kaavailevansa uusia levytyksiä yhtyeen entisen laulajan Tony Martinin kanssa. Yhteistyö tapahtuisi odotettujen ”Headless Cross” (1989) sekä ”Tyr” (1990) levyjen uudelleen julkaisuille, joille mukaan tulisi uusia kappaleita. Myös kahden myöhemmin ilmestyneen Martin-vetoisen Black Sabbath-albumin ”Cross Purposes” (1994) sekä ”Forbidden” (1995) päivitetyt versiot ovat työn alla. Julkaisut ovat viivästyneet Sabbathin käynnissä olevan ”The End”-kiertueen vuoksi, mutta Iommi vahvistaa niiden ehdottomasti olevan edelleen ohjelmassa. Tony Martin kertoitammikuussakeskustelleensa Iommin kanssa ensimmäistä kertaa 15 vuoteen Cozy Powellin muistolaatan julkistustilaisuudessa ja yhteistyön olevan suunnitteilla.
Denveristä ensi kesän Tuska-festivaaleille saapuva thrash-nelikko Havok on julkaissut joulukuussa 2015 kuvatun livevideon uudesta kappaleestaan ”Claiming Certainty.” Biisi ilmestyy myöhemmin tänä vuonna yhtyeen neljännellä studioalbumilla ja ensimmäisellä julkaisulla Century Median kautta. Havok on parasta aikaa Amerikan kiertueella yhdessä Megadethin ja Children Of Bodomin kanssa. Yhtye esiintyy Tuskassa lauantaina 2.7.2016.
Judas Priest on julkaissut toisen näytteen pian ilmestyvältä ”Battle Cry” DVD:ltä. Biisi on ”British Steel”-albumin klassikko ”Metal Gods”. Wacken Open Air-festivaaleilla viime kesänä kuvatun DVD:n saa haltuun 25.3.2016.
Tänään tulee kuluneeksi päivälleen 30 vuotta (3.3.1986) Metallican klassikkoalbumi ”Master Of Puppetsin” julkaisusta. Levyä voidaan pitää yhtenä kaikkien aikojen suurimpana raskaamman musiikin julkaisuna, joka on aina ilmestymisestään asti raivannut tilaa uusille yhtyeille sekä muokannut ihmisten käsityksiä metallimusiikista.
Metallican vuonna 1984 ilmestynyt ”Ride The Lightning” teki pyörremyrskyn lailla tilaa thrash metal – genrelle sekä itse Metallicalle. Yhtye oli noussut undergroundista yhä suureneviin parrasvaloihin ja albumin tiimoilta tapahtuneet mittavat kiertueet kasvattivat yhtyeen jäseniä muusiikoina aina vain suurempiin saappaisiin. Etenkin laulaja / kitaristi James Hetfield oli kehittynyt sävellys- ja sovitustaidoiltaan siihen pisteeseen, että suurimmalta osin hänen ansiostaan seuraavaa albumia ”Master Of Puppetsia” voidaan pitää yhtyeen kirkkaimpana taidonnäytteenä sekä yhtyeen uran kulminaatiopisteenä.
Metallica siirtyi studioon nauhoittamaan Master Of Puppetsia syyskuun alussa 1985. Albumin valmisteluun kului nauhoituksineen ja jälkivaiheineen ennennäkemättöman pitkä aika. Jos yhtyeen kaksi edellistä albumia purkitettiin kasaan muutamassa viikossa, niin nyt yhtyeen studioaika kasvoi neljään kuukauteen. Vaikka bändin jäsenet olivatkin nuoria, päälle parikymppisiä kiertuelämään karistuneita, alkoholilla mielensä sumentaneita muusikoita, niin musiikillisesti osaamistaito oli korkealla ja täydellisyyden tavoittelu näkyi joka jäsenestä albumin sävellys- ja valmistusvaiheissa. Mitään asiaa ei jätetty puolitiehen ja otoksia otettiin kyllästymiseen asti saaden kaikki osa-alueet toimimaan täydellisellä ja halutulla tavalla. Studiovaiheessa ”Alkoholica” -nimelläkin tunnettu nelikko ei väkijuomiin koskenut, vaan työskentely tapahtui selvinpäin ja täydellä antaumuksella. Vaikka palaset loksahtivatkin kaikilta osin paikoilleen, niin bändi ei osannut kuvitella kuinka suuresti albumi ja sen kappaleet vaikuttivat raskaampaan musiikkiin ja koko populaarikulttuuriin.
Albumin tuottajana jatkoi edellisellä levyllä laadukasta jälkeä tehnyt tanskalainen Flemming Rasmussen. Tätä monesti pidetään itsestään selvyytenä, että Metallica lähti automaattisesti valmistelemaan albumia Tanskaan tuttuun Sweet Silence – studioon, missä Ride the Lightning oli myös nauhoitettu. Todellisuudessa Metallica kiersi etsimässä sopivia studioita Yhdysvalloissa jossa myös tuottaja Rasmussen oli konsulttina mukana. Rasmussen ei ollut halukas työskentelemään jenkkien puolella ja Metallica kaavaili albumilleen tuottajaksi Iron Maidenin kanssa hienoa jälkeä tehnyt Martin Birchiä. Lopulta Metallica ja Rasmusseen päättivät jatkaa hyvin toiminutta yhteistyötä ja syyskuussa 1985 äänitykset alkoivat Kööpenhaminassa. Studioon siirryttäessä sävellykset olivat valmiita lukuunottamatta kappaleita ”Orion” sekä ”The Thing That Should not Be”. Nauhoitukset saatiin bändin osalta päätökseen 27 päivä joulukuuta. Lopullisen miksauksen suoritti Michael Wagener Los Angelissa tammikuussa 1986.
Master Of Puppets julkaistiin virallisesti 3. päivä maaliskuuta 1986 ja nousi huhtikuussa Billboardin virallisella listalle sijalle 29. Vaikka tänä päivänä albumin maine pelkkänä thrash -levynä onkin kyseenalainen, niin vuonna 1986 sitä pidettiin juuri thrash-albumina jonka ainoa varteenotettava kilpailija oli samana vuonna ilmestynyt Slayerin ”Reign in Blood”. Albumin vastaanotto oli pääasiassa erittäin positiivista, mutta soraääniäkin kuului jotka kohdistuivat erityisesti kappaleiden monimutkaisempiin ja proggressiivisimpiin osiohin. Levy kumminkin ajan saatossa sai kyynisimmätkin fanit puolelleen ja tänä päivänäkään hyvin harva uskaltaa kieltää albumin loistokkuutta. Keväällä 1986 Metallican suosio kasvoi entisestään ja yhtye valittiin Ozzy Osbournen Yhdysvaltojen kiertueen lämppäriksi. Jälkikäteen asiaa tarkasteltuna kiertue Ozzyn kanssa olikin yhtyeen uran käännekohta, jonka jälkeen Metallican voisi sanoa astuneen ulos keskisarjasta.
Vaikka Metallicalla oli isompi koneisto takana kuin aikaisemmin, niin levyltä ei julkaistu ainuttakaan singleä eikä musiikkivideota. Suunnitteilla oli kumminkin julkaista nimibiisistä ”Master of Puppetsista” single, jonka b-puolelle nauhoitettasiin kokonaan uusi kappale. Asia kumminkin kariutui aikataulullisiin ongelmiin, Jamesin murtuneeseen käteen eivätkä uudet biisiaihiotkaan tuntuneet lähtevän haluttuun suuntaan.
Loistokkaan Ozzy-kiertueen jälkeen oli vuorossa Eurooppa. Briteissä thrash-hysteria sai aivan uudet piirteet kun Metallica ja Anthrax jyrisytteli musiikillaan faneja kymmenen konsertin voimin. Tämän jälkeen suuntana oli Pohjoismaat. Tässä vaiheessa James Hetfield oli saanut kipsinsä pois kädestä ja pääsi jälleen osoittamaan voimansa kitaransa kanssa. Metallica oli uransa varmasti parhaimmassa iskussa kunnes kohtalo puuttui peliin traagisin seurauksin. Tukholman konsertin jälkeen (26.9.1986) suuntana oli Larsin kotikaupunki Kööpenhamina. Tämä matka jäi yhtyeen basisti Cliff Burtonin viimeiseksi yhtyeen bussin luisuttua tieltä ulos kohtalokkain seurauksin. Burton lensi ulos ikkunasta jääden bussin alle ja menettäen henkensä välittömästi. Cliff kuoli aamuyöllä 27.päivä syyskuuta 1986.
Vaikka Master Of Puppetsin tarina päättyikin bändin jäsenien kohdalla pahimmalla mahdollisella tavalla, niin musiikki elää edelleen voimakkaana. Levyllä kuultavat melodiat ja riffit ovat luuytimissä ja kappaleet ovat ajattomia klassikoita joiden parissa moni metallifani on kasvanut ja elänyt nuoruuttaan. Metalliluolan toimitus ja toivottavasti myös arvoisat lukijamme kunnioittavat juhlapäivää kuuntelemalla albumin läpi ja palaamaan ajassa taaksepäin, siihen hetkeen milloin levy kosketti ensi kerran – raskaalla, mutta kauniilla otteellaan.
Metalliluolan toimittajat kommentoivat ”Master Of Puppetsia” seuraavasti:
”Kuuntelin albumin ensi kertaa vasta vuosia ilmestymisen jälkeen. Yhtyeen löysin 90-luvulla mustan albumin sekä Loadin kautta. Se ei suinkaan vähennä levyn arvoa minulle ollenkaan. Aivan uskomattoman kova lätty, jonka biisit on tullut keikoillakin kuultua moneen kertaan. Jos joku käskisi nostaa yhden levyn biiseistä muiden edelle, tehtävä olisi aika haastava, mutta ehkä se olisi kuitenkin The Thing That Should Not Be”.
– Marko Leppinen
”Loistava levy aina vaan! Tähän ei kyllästy ikinä!”
– Tomi Nousiainen – Gunnar
”Varsilenkkarit, mustat kireät farkut, bändipaidat ja Metallican Master of Puppets! Kultaisen 80-luvun hienoimpia musiikillisia muistoja. Kasetti soi taukoamatta – yötä päivää. Sormet verillä opeteltiin riffejä. Hetfield oli Jumala. Levyssä yhdistyvät uskomattomat voimat: nopeus, raskaus ja melodiat, jotka puskevat vielä tänäkin päivänä kauittimista ulos myrskyisällä tavalla. Tämä tulee olemaan minulle se yksi suurimmista…ikuisesti!”
– Juha Karvonen
”Puppets oli ilmestyessään kova juttu ja ensikosketukseni Metallicaan, Thrash Metalliin ja raskaampaan metalliin ylipäänsä. Puppets oli jotain uutta ja erilaista verrattuna Iron Maideniin, Judas Priestiin, Twisted Sisteriin, Waspiin, Dioon, Kissiin ym. sen aikaisiin suosikkeihini. Nykyäänkin albumia kuunnellessa mieleen tulvivat muistot noilta ajoilta ja ihmisistä, joiden kanssa Puppetsia luukutettiin. Kyseessä on ehdottomasti yksi mieleenpainuvimmista albumeista koko 80-luvulla ja yksi tuon ajan eniten kuuntelemistani levyistä.”
-Tomi Väänänen
”Löysin Metallican Ride The Lightningin avulla. Jostain kumman syystä Puppets tuntui aikoinaan pieneltä pettymykseltä. Myöhemmin kyseinen levy nousi omaksi suosikikseni orkesterin tuotannosta. Levyn ainoa ”vika” on siinä, että sitä tuli aikoinaan kuunneltua helvetisti, minkä seurauksena tätä klassikkoa tulee nyt melko harvoin kuunneltua. Silti: aivan loistava levy.”
– Ilkka Järvenpää
”Master of Puppetsilla Kirk Hammet soittaa minun mielestä parasta kitarointiaan. Hienoja melodisia sooloja eikä pelkästään nykyaikana tavaramerkikseen muodostunutta wahwah-sontaa. Melodiat muutenkin suuressa roolissa ja kappalemateriaali kovaa tasoa. Ride the Lightningin ohella se toinen tärkeä Metallica-albumi.”
– Teemu Kuosmanen
”Tavallaan tykkään Master of Puppetsista Metallican albumeista eniten. En ole ihan varma että tykkäsinkö silloin, kun siihen tutustuin. Olin silloin ehkä 14 ja vähän fani, että näkemys oli ehkä myös melko värittynyt. Albumina se on minusta yhtenäisempi ja tasaisempi kokonaisuus kuin aikaisemmat, tai ne myöhemmät mitä olen kuunnellut. Hetfieldin ääni vetää vielä kivan poikamaisen raikkaana. Semmonen kiva muisto tulee mieleen, että teinivuosien bestis pisti yhtäkkiä useamman vuoden yhteydenpitotauon jälkeen aikanaan tekstarin: ”Welcome home (Sanitarium) soi. Tulit mieleen.” Tuli aikanaan ehkä yhdessä kuunneltua.”
– Raisa Krogerus
Master Of Puppets” kuuluu itseoikeutetusti metallin historian kulmakiviteoksiin. Lapsuuden soundtrackina tutuksi tulivat erityisesti avauskaksikko ”Battery” sekä nimikappale, jotka kuulostivat joltain ainutlaatuiselta jo silloin. Myöhemmin levyltä ovat itselleni nousseet esiin nerokas ”Welcome Home (Sanitarium)” ja ”Orion,” jotka osoittivat musiikillisesti Metallican olleen aikaansa edellä. Sovitukset ja levyn tuotanto ottivat suuren harppauksen ohi kaiken muun vuonna 1986 julkaistuun materiaalin, ja Metallica itsekin oli kuin eri bändi verrattuna vain kolme vuotta aiemmin julkaistuun debyyttiin. Thrash metallista ei enää voitu puhua vaan levy on moniulotteinen ja jopa progressiivinen kokonaisuus. Sen arvo nousee entisestään kun muistaa soittajien olleen alle 25-vuotiaita albumia tehdessään. Sanoitukset olivat yhtäaikaa henkilökohtaisia, poliittisia ja kantaaottavia ja mielestäni James Hetfieldin parhaat lyriikat löytyvätkin tältä levyltä ja seuranneelta ”And Justice For All”-kiekolta. Paljon onnea Master Of Puppets!”
– Ville Krannila
Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva
Helsinkiläinen folk metal -yhtye Vetten Äpärät on saanut debyyttialbuminsa valmiiksi.
Syntyi Talven Kyynelistä -niminen levy julkaistaan Suomessa fyysisenä kopiona ja digitaalisesti 1. huhtikuuta. Kansainvälinen julkaisupäivä on 13. toukokuuta.
Albumin tuotannosta ovat vastanneet Viktor Gullichsen ja Antti Nieminen. Äänityksiä on toteutettu muun muassa Suomenlinnan Studiolla ja masteroinnista on vastannut Mika Jussila Finnvoxin Studiolla.
Levyn julkaisusta ja jakelusta vastaa levy-yhtiö Inverse Records.
Vetten Äpärät juhlistaa levyn julkaisua keikalla 7.4. On the Rocks -baarissa Helsingissä.
Anthrax on julkaissut uuden videon viime viikolla ilmestyneen ”For All Kings”-albumin 8-minuuttisesta eeppisestä kappaleesta ”Blood Eagle Wings.” Vanhaa viikinkien teloitustapaa kuvaavan nimensä mukaisesti video ei sovi herkimmille, ja sisältää väkivaltaisia kidutusta esitteleviä kohtia. Mukana menossa on myös tähtivieraita. Kitaristi Scott Ianin mukaan biisi on yhtyeen mestariteos, ja hienoin kappale jonka he ovat koskaan säveltäneet. Anthrax esiintyy ensi kesänä Suomessa Tuska- ja Jalometalli-festivaaleilla.
Ensi kesänä Suomeen, Tuska Open Air Festivaaleille saapuva Puolan kuolemanlähettiläs Behemoth on jälleen julkaisemassa uutta olutta. Tällä kertaa suonista virtaa vahvempaa mallasjuomaa:”Russian Imperial Stoutia”. Vahvuus on kunnioitettavat 11,6%. Panimon mukaan olut tulee olemaan saatavilla vain Puolassa.
Jälleen kerran voimme kaivaa ”Blow Your Trumpets Gabriel” – kappaletta mukaillen torvet esiin ja puhaltaa niin paljon kuin keuhkoista lähtee. Tuskaan Behemoth – olutta perkele!!!
Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva
Vuonna 2013 Jyväskylässä perustettu Among The Prey koostuu neljästä jäsenestä. Laulusta vastaa Iiro Kuntsi (myös kitara), rummuista Atte Palokangas, kitarasta Joni Laine ja bassosta Toni Keskinen. Laineella ja Palokankaalla on yhteistä historiaa Agonizer-bändistä ja Palokangas on tuttu myös Before The Dawn-, sekä Thunderstone-yhtyeistä.
“Only For The Blinded Eyes” on Among The Preyn debyyttialbumi ja se julkaistiin 19.2.2016. Aiemmin yhtyeeltä on ilmestynyt ”My Demons”-niminen demo vuonna 2014. Kokopitkä debyytti on saanut nimensä kokoonpanon kaikkien aikojen ensimmäisestä sävellyksestä. Bändin musiikkityyli on lähinnä melodista death metallia ja biiseissä on kuultavissa jotain samaa kuin suuntauksen kotimaisen konkarin Diablon tuotannossa.
Levyn avausraita ”Smile” alkaa heti kovalla tykityksellä. Alusta alkaen on selvää, että tällä levyllä ei tulla jarruttelemaan. Kuntsin örinälaulu on juuri sopivan aggressiivista ja kaikki muutkin bändin jäsenet ovat tehtävänsä tasalla. Sama tahti jatkuu myös kakkosbiisi ”Beyond Repairissa.” Albumin nimikkoralli ”Only For The Blinded Eyes” kuullaan kolmantena ja vaikka sen alun tahti onkin vähän rauhallisempi, vauhtiin päästään tässäkin raidassa hyvin nopeasti. ”Burning Down In Hell” on yksi albumin parhaista kappaleista. Varsinkin kertosäe jää välittömästi soimaan päähän ja positiivisessa mielessä. Lyriikat ovat myös vakuuttavat: ”Why did I do this to myself? Why can’t I make it go away? Over and over again. I’m burning down in hell.” Oma henkilökohtainen suosikkini levyltä on kuitenkin viidentenä soimaan pärähtävä ”Pieces,” joka on tempoltaan muita levyn biisejä vähän rauhallisempi. Tämä tuo kuitenkin hyvää vaihtelua muuten räväkkään ja suoraviivaiseen mättöön. Kitarasoundit pääsevät paremmin esiin ja aggressiivista tyyliä ei missään nimessä unohdeta tässäkään kappaleessa, jonka lyriikat ovat tunteita täynnä.
Albumin loput neljä vetoa ovat nekin todella miellyttävää kuunneltavaa. ”In Your Face” on näistä ehkä parhaiten mieleenpainuva, kun taas päätöksenä soiva ”Dancing On Our Graves” ei saa kovin hyvin huomiota aiempiiin vauhtirallatteluihin verrattaessa ja jää väistämättä niiden varjoon.
Among The Prey on tehnyt hienon debyyttilevyn. Yhtyeen soundi on todella ammattimainen ja valmis. Biiseissä on juuri sopiva määrä aggressiota ja samalla myös melodiaa sekä tunnetta erityisesti lyriikoiden muodossa. Bändin jäsenillä on selkeästi tyylilaji hallussa ja tämä on saatu välittymään albumin jokaiseen raitaan. Yksi iso haaste on kuitenkin saada oma musiikki nousemaan ihmisten huulille ja pysymään siellä. Silloin pelkkä ”mättöä suoraan naamalle” ei ehkä riitä, vaan mukana pitää olla jokin sanoma tai soundi, mikä saa kuuntelijan muistamaan bändin ja biisin vielä seuraavana päivänäkin. Tällä levyllä omalta kohdaltani tätä osastoa on yleisesti hyvästä tunnelmasta huolimatta kuitenkin vain muutaman kappaleen verran. Biisien muistettavuus ja miten hyvin bändi saa sanomansa mahdollisimman monen tämän musatyylin diggaajan korviin, ratkeaa vasta ajan kanssa. Alku on joka tapauksessa yhtyeeltä hyvin lupaava.
8/10
Marko Leppinen
1. Smile
2. Beyond Repair
3. Only For The Blinded Eyes
4. Burning Down In Hell
5. Pieces
6. Wake Up
7. In Your Face
8. Two Worlds Colliding
9. Dancing On Our Graves
STEEL PANTHER TAMPEREELLE JA HELSINKIIN SYYSKUUSSA
80-luvun lopun tukkahevi-ilmiöstä parodiaa autuaasti ammentava yhdysvaltalaisbändi Steel Panther saapuu syksyllä Suomeen. Riettaan rock’n’rollin ja rellestämisen nimeen vannova yhtye keikkailee keskiviikkona 14. syyskuuta Tampereen Pakkahuoneella ja torstaina 15. syyskuuta Helsingissä, The Circuksessa. Lipunmyynti keikoille käynnistyy perjantaina 4. maaliskuuta.
Steel Panther julkaisi viime viikolla ensimmäisen täyspitkän elokuvansa ”Live From Lexxi’s Mom’s Garage”, joka sisältää kymmenen kappaleen akustisen live-konsertin höystettynä hauskoilla sketsipätkillä yhtyeen irstailuista ja jekkuiluista. Tunnin mittainen DVD kuvattiin Los Angelesissa viime syksynä satapäisen naisyleisön edessä. Bändin suosituimmista kappaleista, kuten ”Party Like Tomorrow Is The End Of The World” ja “Community Property”, päästään kuulemaan ainutlaatuiset akustiset versiot. Mukana on myös uusi kappale ”That’s When You Came In”.
Mötley Crüen ja Poisonin suuntaan hyväntuulisesti kumartava Steel Panther on saavuttanut valtavan suosion ympäri maailmaa, eikä suotta. Bändi on noussut maailmalla areenakokoluokkaan ja Ison-Britannian kiertueosuus onkin täynnä isoja areenoja. Yhtyeen keulakuva Michael Starr on laulanut aikoinaan L.A. Gunsissa ja kitaristi Satchell tunnetaan myös Rob Halfordin Fight-kokoonpanosta. Vaikka retkue eteneekin kieli visusti poskessa, on bändin musiikki ja habitus loppuun asti hiottu paketti.
Live From Lexxi’s Mom’s Garage -videotrailer:
KEIKAT:
Steel Panther (USA)
Ke 14.9.2016 Pakkahuone, Tampere
Ovet klo 19, ikäraja K-18
Liput palvelumaksuineen alkaen 40 euroa Lippupisteestä ja Tiketistä
To 15.9.2016 The Circus, Helsinki
Ovet klo 19, ikäraja K-18
Liput palvelumaksuineen alkaen 40 euroa Ticketmasterista
Saksan Mob Rules tarjoilee voimametallin juhlaa uudella kappaleellaan ”On The Edge.” Biisi löytyy yhtyeen maaliskuussa julkaisunsa saavalta ”Tales From Beyond”-albumilta. Levy julkaistaan ylimääräisen kappaleen sisältävän CD:n lisäksi valkoisena LP-painoksena ja iTunes-versiona, jossa mukana toinen bonusraita ”Ghost Town.”
Katso lyriikkavideo ”On The Edge” alta:
18.3.2016 ilmestyvän ”Tales From Beyondin” kansi ja kappalelista alla:
Dykemaster’s Tale
Somerled
Signs
On The Edge
My Kingdom Come
The Healer
Dust Of Vengeance
A Tale From Beyond (Part 1: Through The Eye Of The Storm)
A Tale From Beyond (Part 2: A Mirror Inside)
A Tale From Beyond (Part 3: Science Save Me!)
Outer Space (Digipak bonus track)
Tiedote 23.10.2025
Kuopiolainen vuonna 2009 perustettu death metal -bändi Funeral Home julkaisee debyyttialbuminsa "Your Funeral" 16.1.2026 Inverse Recordsin kautta.
Albumin ensimmäinen single "You Failed My Trust" on...