Koti Blogi Sivu 1735

Turmion Kätilöt Nummirockissa: videokooste katsottavissa.

Turmion Kätilöt julkaisi behind the scenes –videon Nummirockin juhannuksesta. Kyseessä on toinen osa kesän Turmion Kätilöiden festaritunnelmia luotaavasta sarjasta.

Yhtye kertoo videosta seuraavaa:

Kesäisen dokumenttisarjamme toinen osa on juuri tullut uunista. Olkaa hyvät ja tirkistäkää verhojen taakse nyt kun siihen tarjotaan mahdollisuus!

Video
Edit: Elina Ylkänen
Camera: Petra Kalliomaa
Camera: Marianne Viljanen

Kuva: Raisa Krogerus ©Metalliluola

Kingdom Come palaa debyyttilevynsä 30-vuotisjuhlakiertueelle lähes alkuperäisessä kokoonpanossa

Vuonna 1988 ensimmäisellä albumillaan plagiointikohua herättänyt Kingdom Come on ollut telakalla parin vuoden ajan. Scorpionsista päihdeongelmien vuoksi poistunut rumpali James Kottak on nyt vahvistanut aiemmat paluuhuhut todeksi ja yhtye kasaa rivinsä debyyttilevynsä 30-vuotisjuhlakiertueen merkeissä ensi syksynä.

Kottakin lisäksi mukana ovat alkuperäiskokoonpanon kitaristit Danny Stag ja Rick Steier sekä basisti Johnny B. Franck. Keulamies Lenny Wolf on jättäytynyt pois kiertueelta, mutta tiedotteen mukaan on antanut siunauksensa paluulle. Hänen paikkansa yhtyeessä ottaa Keith St. John, joka on aiemmin vaikuttanut mm. Montrosen sekä Lynch Mobin laulajana.

Yhtyeen debyyttilevy ”Kingdom Come” herätti erityisesti Led Zeppelin -fanikunnassa ärtymystä soundin ja sovitusten lainatessa näennäisesti häpeämättömän suoraan 1970-luvun rock-jättiläisen materiaalia. Lenny Wolf väitti myöhemmin haastattelussa, ettei ollut koskaan kuullutkaan Led Zeppelinistä. Singlet ”Get It On”, ”What Love Can Be” sekä ”Loving You” saivat runsaasti soittoaikaa ja bändi vaikutti nousevan huipulle ennätysajassa. Kakkoslevy ”In Your Face” ei kuitenkaan vuonna 1989 saanut samaa suosiota ja koko yhtye hajosi sisäisiin ristiriitoihin. Wolf jatkoi myöhemmin korvaavan miehistön kanssa ja julkaisi seuraavien vuosikymmenien aikana lukuisia levyjä, joista viimeisin ”Outlier” ilmestyi vuonna 2013.

Kingdom Come suuntaa Amerikan kiertueelle syyskuussa 2018 ja aikoo jatkaa live-esiintymisiä vuoden 2019 läpi. Bändi soittaa pääesiintyjänä toimiessaan koko ”Kingdom Come” –levyn läpi. Lisäksi setissä on mukana poimintoja ”In Your Face” –albumilta.

Yhtye kommentoi paluuta:

We all love each other like brothers, get along, and laugh a lot. It’s like a miracle that this is finally happening! It was 30 years ago The Wolf recruited us, The Rock produced us, MTV aired us and Van Halen made us Monsters Of Rock. Grateful to rock another day!!!

Kingdom Come tositoimissa vuonna 1988:

Lähde: Blabbermouth

Seinäjokelainen i Helvete vie kuuntelijan umpikujan täydelliseen pimeyteen uudella singlellä

Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva tai kuvassa ilmoitettu valokuvaaja.

Tiedote 26.6.2018

Seinäjokelaisen i Helveten tänään ilmestynyt ”Pimeyden ytimessä / Umpikuja” on yhteensä 13,5 minuuttia kestävä tuplasinkku, joka on myös bändin debyyttijulkaisu.

i Helvete on Memoremains-kitaristi Aleksi Mäkelän projekti, jossa rummut on soittanut Judas Avengerin Teemu Koski. Kaikki soittimet ja laulut on äänitetty kevään aikana Teemun kotistudiolla. Hän toimi myös äänittäjänä. Miksauksesta on vastannut Atte O. Pohjonen ja masteroinnista Samu Oittinen. Orkestraatiot olivat Kosken ja Pohjosen käsialaa.

26.6 on myös Mäkelän syntymäpäivä ja tulee täyteen myös tasan kaksi vuotta siitä, kun hän päätti kuukauden kestäneen ja yli 800 km mittaisen pyhiinvaellusmatkansa Ranskan pyreneiltä Espanjan Santiago de Compostelaan. Julkaisun kansitaide ja sanoitukset ovatkin saaneet löyhästi inspiraationsa tuosta matkasta. Kansitaiteesta on vastannut Marjo Suvanto.

i Helvete kuljettaa musiikillaan kuuntelijan täydelliseen pimeyteen; ahdinkoon ja epätoivoon. Valosta ja väreistä on jäljellä enää vain haavekuvia ja usko parempaan on kuollut.

https://www.instagram.com/i_helvete/
https://www.facebook.com/iHelveteband/

Artwork: Marjo Suvanto

Joensuulaisyhtye Kolossus on uusinut miehistöään – debyyttialbumi on valmisteilla

Joensuulainen metalliyhtye Kolossus on pitänyt hiljaiseloa ja uusinut miehistöään. Bändiin uusina jäseninä ovat saapuneet Joni Laihosalo (kitara) sekä Juuso Härkönen (rummut). Bändi valmistelee parhaillaan debyyttialbumiaan.

Alta kuunteluun Kolossuksen kesäbiisi vuodelta 2016.

Petri Tarvainen – laulu, basso
Olli Karhu – kitara
Joni Laihosola – kitara
Juuso Härkönen – rummut

Solamnia julkaisi ensimmäisen singlen tulevalta albumiltaan

Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva tai kuvassa ilmoitettu valokuvaaja.

Kotimainen sinfonista ja eeppistä metallia soittava Solamnia on julkaisemassa toista albumiaan nimeltä ”Beyond”. Levyltä on nyt kuunneltavissa ensimmäinen single ”Fathers of Misery”.

Solamnia on perustettu vuonna 2012. Yhtye on julkaissut aiemmin  EP:n ”Those Of Honor” (2014) ja albumin ”The Legend Saga” (2016).

[bandcamp width=350 height=442 track=2485579453 size=large bgcol=ffffff linkcol=0687f5 tracklist=false]

Sonata Arctican Tommy Portimo esittää ”Closer To An Animal” -kappaleen Tampereen South Park-festareilla

Sonata Arctica esiintyi Tampereen South Park –festareilla 8.6.2018. Antti Kangasahon toimesta katsottavissa on Tommy Portimon suoritusta seuraava rumpukameravideo bändin viimeisimmältä ”The Ninth Hour” –levyltä löytyvästä kappaleesta ”Closer To An Animal”:

Lähde: Antti Kangasaho Productions
Kuva: Hannu Juutilainen ©Metalliluola

Leverage julkaisi uuden kappaleen ”Wheels From Hell” tulevalta EP:ltä

Kotimainen melodista heavy rockia soittava Leverage teki alkuvuodesta paluun uudella singlellä ”Red Moon Over Sonora”. Nyt seuraa jatkoa uuden kappaleen sekä yhtyeen rumpali Valtteri Revonkorven käsialaa olevan lyriikkavideon ”Wheels From Hell” muodossa. Biisi on nostettu yhtyeen 27.8.2018 Frontiers-levymerkin kautta ilmestyvältä ”The Devil’s Turn” -EP:ltä. Leveragen uusi kokoonpano tekee ensimmäisen live-esiintymisensä 21.7.2018 John Smith Rock Festivaaleilla.

Kitaristi Tuomas Heikkinen kommentoi tulevaa EP:tä sekä “Wheels From Hell” -kappaletta:

The songs on the EP were written over a period of several years, with ’Dead Man’s Hand’ being the oldest song and ’Children Of Skyfall’ the most recent. With those two and ’The Unicorn’ plus ’Wheels From Hell’, the EP covers a pretty wide range musically, but were chiseled into a sound and form we feel good about. It’s all heavy rock, not any form of power metal. Not that there’s anything wrong with prog metal or power metal or whatever, but right now we feel that we want to capture something that is recorded with a live feel, with no exaggerated choirs or orchestrations all over the place, etc., so that we can deliver the stuff live also without using background tapes, etc. and to be able to have some freedom too.

The way we’ve been writing with new guitarist Mikko (Salovaara) is that we’ll come up with a ”theme”, like let’s write a song about this or that. With “Wheels From Hell” we aimed to write a fast paced rock song about a herd that steamrolls over anything in its way. And also, we wanted it to be an old school band thing with double guitar solos and all that. It just started taking shape pretty fast. We had a great time with this one right from the get go, the thing’s got a great drive, and Kimmo nailed the vibe perfectly with the aggressive and somewhat over the top (in a good way) vocals. This song will be great live too.

Facebook: https://www.facebook.com/leverageofficial/

“The Devil’s Turn”:

1.Dead Man’s Hand
2.Wheels From Hell
3.The Unicorn
4.Children Of Skyfall

Leverage:
Kimmo Blom – laulu
Tuomas Heikkinen – kitara
Mikko Salovaara – kitara
Marko Niskala – koskettimet
Sami Norrbacka – basso
Valtteri Revonkorpi – rummut

Diskografia:
Fifteen Years / Marching to War –single, 2006
Tides, 2006
Follow Down That River –ep, 2007
Blind Fire, 2008
Circus Colossus, 2009
Red Moon Over Sonora -single, 2018
The Devil’s Turn EP, 2018

Lähde: Frontiers

Earthgrave:n debyytti ”First Snow of the Final Winter” julkaistaan tulevana lauantaina

Kotimainen melodeath-yhtye Earthgrave julkaisee ensimmäisen albuminsa nimeltään ”First Snow of the Final Winter” 30.6.2018.

Levy sisältää 8 kappaletta tyylipuhdasta melodista death metallia joka vie kuulijansa reilun puolentunnin matkalle keskelle ydintalven rajuimpia lumimyrskyjä.
Metalliluolan Miika Mannisen levyarvion voit lukea alta:
(9/10): http://metalliluola.fi/earthgrave-first-snow-of-the-final-winter/

Digipakin voit nyt ennakkotilata Levykauppa äx:stä, jonka lisäksi se tulee streamattavaksi kaikkiin yleisimpiin streamauspalveluihin, kuten Spotify:hin, Deezeriin, Tidaliin ja Apple Musiciin.

Tämän lisäksi sitä on saatavilla Earthgraven, Suotanan ja Khiralin yhteiskeikalta Bar Rock Bearissa 28.7.2018 (https://www.facebook.com/events/180443272674552/)

Bandcamp:

Candlemassin ”Nightfall”-show Wackenista 2017 katsottavissa kokonaisuudessaan

Doom metal –veteraani Candlemass toi ”Nightfall” –juhlakiertueensa Wackeniin elokuussa 2017. Kyseessä oli basisti Leif Edlingin ensimmäinen keikka bändin riveissä kolmeen vuoteen. Yhtyeen vuoden 1987 klassikkolevyn läpisoitto on nyt keikkajärjestäjien toimesta katsottavissa kokonaisuudessaan alta:

1. Intro (Gothic Stone)
2. Well Of Stones
3. Codex Gigas
4. At The Gallows End
5. Samarithan
6. Interlude (March Funebre)
7. Dark Are The Veils Of Death
8. Mourner’s Lament
9. Bewitched
10.Black Candles (Outro)

Candlemass julkaisee uuden studiolevyn loppuvuodesta 2018. Esimakua saatiin toukokuussa ”House Of Doom” EP:n muodossa.

Lähde: Wacken TV

Dyecrest – Are You Not Entertained? (2018)

Mikkeliläisen Dyecrestin historia on hyvin metalliväen tiedossa, eikä sitä tarvitse sen enempää kerrata. Edellisestä levystä on ehtinyt vierähtää jo peräti 13 vuotta, enkä rehellisyyden nimissä uskonut enää bändistä kuulevani.

”Are You Not Entertained?” on yhtyeen kolmas albumi ja se esittelee yhtä monetta kertaa uuden vokalistin. Tällä kertaa mikrofonin takaa löytyy myös Everfrostissa ja Northern Seerissa vaikuttava Mikael Salo, joka seuraa Kimmo Blomin sekä Janne Oksasen jalanjälkiä. Salo on hyvä kiinnitys, miehen äänestä löytyy laajaa skaalaa puhtaasta tulkinnasta karheampaan ilmaisuun ja parhaimmillaan mieleen tulee mm. Persuaderissa sekä Savage Circucsessa laulanut Jens Carlsson.

Edellinen levy ”This Is My World” (2005) ei onnistunut vakuuttamaan, eikä uutukaista kohtaan ollut suuria odotuksia, kun uutisia bändin paluusta levytysrintamalle alkoi tihkua. Olisiko kyseessä vain väsynyt yritys lähteä uuteen nousuun, vai onko nyt sellainen sudenhetki, jonka myötä Dyecrest tulee ja iskee puun takaa?

Levy alkaa lupaavasti ”Fading/Reaching””Red Alert” -kaksikon sylkiessä power metalia asteikon raskaimmasta päästä ja kumpikaan biiseistä ei ole huono. Mitään hittejä nämä tekeleet eivät ole, mutta ne sijoittuvat oman genrensä harmaan massan yläpuolelle ja pitävät mielenkiinnon yllä. Kolmantena kuultavan ”Stage Is Setin” pistäessä vieläkin paremmaksi, alkaa puseroon hiipiä väkisin pieni hyvän olon tunne. Seuraavassa kappaleessa lähdetään ojan puolelle, sillä ”No Fear” jää mieleen lähinnä ylipitkänä ja suhteellisen mitäänsanomattomana sävellyksenä, jota ei pelasta edes Piet Sielckin vierailu.

Tilanne korjautuu heti perään kohtuullisen hyvin tarttuvan ”First Born Angelin” myötä ja hetkeä myöhemmin Symphony X –henkinen ”Where The Light Was Born” rynnii kamppailemaan pääsystä levyn parhaimmistoon. Albumin loppupuoli on ilahduttavan vahva, eikä pahoja rimanalituksia tule vastaan. Parhaiten mieleen jäävät hetket ovat naislaululla vahvistettu surumielinen ”Nuku Vaan” sekä lopussa kuultava vahva slovari ”Winterblood”.

Albumi kärsii muutamasta asiasta, jotka rikkovat kokonaisuutta. Yhteensä 13 raitaa (joista toki kaksi on instrumentaali/välisoitto-kategoriaa) on liikaa, 8-9 biisiä tekisi kokonaisuudesta huomattavasti tiiviimmän. Nyt materiaalia on liikaa, vaikka tämä on ymmärrettävää pitkän levytystauon vuoksi. Toinen kompastuskivi on turhan pitkät biisit. Useammassa kappaleessa on hieman liikaa mittaa ja tämä syö sävellysten tehoa, lyhyempinä vaikutus olisi samanlainen kuin aiemmin mainitussa tilanteessa kappalemäärän suhteen.

Joskus miettii, mistä jäisikään paitsi, jos paiskoisi arvioita eetteriin kuunneltuaan levyjä vain kertaalleen. Tämä nimenomainen albumi kuulosti ensi pyöräytyksen jälkeen kankealta, väsyneeltä ja kehnolta. Levyä pyöriteltyä uudelleen ja uudelleen alkoivat biisit hengittää sekä kokonaisuus hahmottua. Klassikkoa tai oman genrensä merkkiteosta ”Are You Not Entertainedista” ei saa tekemälläkään, mutta hetkensä sillä on. Onko niin, että tässä on ”haasteiden kautta voittoon”-case kehitteillä? Dyecrestilla tuntuu olevan annettavaa ja mainituista puutteistaan huolimatta kyseessä on hyvä albumi. Seuraavaa julkaisua ei toivottavasti jouduta odottamaan 13 vuotta.

7/10

Miika Manninen

1. Fading/Reaching
2. Red Alert
3. The Stage Is Set
4. No Fear
5. First Born Angel
6. Breaking News
7. Are You Entertained?
8. Where The Light Was Born
9. For The Better (They Will Die)
10. Devil Dance
11. Nuku Vaan
12. Winterblood
13. The Time Has Come

Mainos

Viimeisimmät:

Hollywood Vampires – Hollywood Vampires (2015)

Lähtökohtaisesti on aina kiinnostavaa, kun joku legendaarinen pitkän uran tehnyt persoonallisen äänen omaava laulaja käy käsiksi muiden artistien tuotantoon. Hienoja esimerkkejä tästä ovat mm....

Seuraa

21,666FanitTykkää
2,794SeuraajatSeuraa
177SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa