Koti Blogi Sivu 133

Yhteisöllisyyden puolesta liputtava rock-yhtye Flush julkaisi kakkosalbuminsa ”Noises”

Tiedote 29.11.2024

Punk-juurensa vaihtoehtorockiin, grungeen sekä metalliin levittänyt Flush julkaisi tänään toisen täyspitkän studioalbuminsa Noises. Julkaisijana toimii italialainen Wornholedeath Records. Flushin aineksista on kasvanut omintakeinen kokonaisuus yhteisörockiksi kutsuttua musiikillista visiota, jota on höystetty filosofialla flirttailevilla oivaltavilla sanoituksilla. Kappaleissa korostuvat kriittinen ajattelu ja yhteisöllisyys, jota välitetään aidosti ja rehellisesti henkilökohtaisten tarinoiden kautta.

Noises-levyn kantavana teemana on ahdistuksen käsitteleminen – niin henkilökohtaisesti kuin yhteisön tasolla, ja albumin kärkisingle We’re Not Yet Alright iskee suoraan tämän teeman sydämeen. Kappale saa seurakseen myös lyriikkavideon, jonka myötä tärkeä sanoma nousee huomion keskipisteeseen.

”Kyseessä on luontainen jatkumo Flushin yhteisöllisyyttä korostavalle ja baarielämää suosivalle filosofialle, jota aiemmilla levyillä ovat edustaneet biisit kuten Cheap Beer ja Entertainment. Puhtaasta juomalaulusta ei kuitenkaan ole kyse, vaan muistutus siitä, että me kaikki kaipaamme yhteisöä johon kuulua – etenkin silloin kun maailman paine pusertaa meitä liian kovaa”, yhtyeen laulaja-kitaristi Lasse Girs muistuttaa, ja jatkaa:

”Biisin lopun ”We’re all fucked, so let’s be fucked together” -yhteislaulun takana on ajatus, että kaikilla meillä on omat tarinamme ja murheemme jaettavana. Me kaikki kaipaamme aitoa hymyä keskellä pahinta ankeutta. Tähän yhteislauluhokemaan voivat onnekkaimmat törmätä myös helsinkiläisissä rock-baareissa esiintyvissä lasinalusissa!”

Flushin edelliset julkaisut It Began as a Mistake -albumi (2020) sekä Conspiracies, Threats and Chaos -EP (2022) tavoittivat kuulijoita laajalti myös ulkomailla, ja bändin levittämää yhteisöllisyyttä on todistettu keikoilla niin Suomessa kuin Baltian mailla. Tulevaa albumia juhlitaan Helsingissä Bar Loosessa huomenna lauantaina 30.11. Lisää tietoa tapahtumasta löydät täältä.

Flush on:
Lasse Girs – laulu, kitara
Janne Kontiokorpi – kitara, taustalaulu
Eero Luukkonen – basso
Börje Stén – rummut

WEBSITE | INSTAGRAM | FACEBOOK | SPOTIFY

Lähde: Ginger Vine Management & PR

Melodista metallia sellolla höystettynä – Ice Exiled julkaisi debyyttialbuminsa

Promokuva Sasu Norha, editointi Miika Matilainen

Tiedote 3.12.2024

Melodista metallia soittava helsinkiläinen Ice Exiled julkaisi viime perjantaina debyyttialbuminsa ”Reset The Sky”.

Kuuntele albumi suoratoistopalveluissa: https://push.fm/fl/ice-exiled-album

”Albumia tehtiin pitkään, kaiken muun ohella. Albumin kappaleet ovat keskenään melko erilaisia, mutta muodostavat selkeän draaman kaareen. Mukana on niin suoraviivaisempaa runttausta kuin herkempääkin tunnelmointia, progevaikutteita unohtamatta. Erilaisista kappaleista huolimatta yhteinen nimittäjä kappaleissa on tarttuvat melodiat ja kertosäkeet. Halusimme kehittää soundiamme edellisestä The Curse Of Valor EP-levystämme  (2020) hieman raskaammaksi, ja tuoda esiin bändin omaa soundia”, yhtye kertoo.

Aiemmin levyltä julkaistiin singlet ”Civilization Zero” ja ”Anthropocentrum (Set Me Free)”

Ice Exiled – Reset The Sky) (Album 2024)
Biisilista:
1. Open Fire
2. Civilization Zero
3. Bloodfeud
4. Chained and Bound
5. Reapers Feast
6. Face the Night
7. Anthropocentrum
8. The Satellite (We Call Home)

Kokoonpano:
Miika Matilainen – Laulu
Oskari Kilpi – Kitara & koskettimet
Veikko Sajaniemi – Sello & laulu
Roger Gottleben – Basso
Juha Savolainen – Rummut (live)
Ville Nummisalo – Rummut (albumilla)

https://www.facebook.com/IceExiled
https://www.instagram.com/iceexiled
https://www.tiktok.com/@iceexiledband
https://www.youtube.com/@IceExiledBand
https://iceexiled.bandcamp.com


Kuva: Sasu Norha, editointi: Miika Matilainen
Lähde: Inverse Music Group

Varjokoodi julkaisi synkän musiikkivideon lähisuhdeväkivallasta

Kuva: Anna-Maija Sjöholm

Tiedote 3.12.2024

Melankolista suomirokkia soittava Varjokoodi julkaisi musiikkivideon kappaleelleen ”Kuninkaallinen”. Video nostaa esiin tärkeän sanoman; lähisuhdeväkivalta ei koskaan ole hyväksyttävää.

Yhtyeen neljäs musiikkivideo kertoo tarinan väkivallan uhrin näkökulmasta, keskittyen kuitenkin hänen rohkeuteensa astua sivuun väkivallan kierteestä. Mukana videolla on myös Ensi- ja turvakotien liitto, joka tarjoaa matalan kynnyksen apua väkivaltaa kokeneille.

Varjokoodi tarjoaa kuulijoilleen melankolista suomirokkia, jonka tummasävyinen soundi ja syvällinen sanoma menee ihon alle. Yhtyeen rosoa ja tarttuvia melodioita yhdistävässä musiikissa kuullaan vaikutteita aina metallista iskelmään. Bändi on tunnettu yleisöön jäljen jättävien live-esiintymistensä lisäksi mm. lokakuussa ensi-iltansa saaneesta ”Vares X” -elokuvasta.

Tulevat keikat:

  • 12.12. On The Rocks, Helsinki
  • 9.1. Bar Loose, Helsinki
  • 1.2. Pub Hukka, Forssa

Varjokoodin jäsenet:

  • Eemeli Kelokorpi – laulu, kitara
  • Maiju Mäki – rummut
  • Jukka Salin – kitara
  • Jere Kämäräinen – basso

Musiikkivideon näyttelijät: Suvi Tynkkynen, Vili Auvinen

Musiikkivideon työryhmä: Eemeli Kelokorpi, Teemu Haataja, Irene Taurinen, Jere Kämäräinen, Maiju Mäki, Jukka Salin

https://www.instagram.com/varjokoodi/
https://www.facebook.com/varjokoodi


Kuva ja lähde: Varjokoodi

Adamantra – Act III: Pareidolia Of Depravity (2024)

Jo yli 20 vuotta toiminut Adamantra ei ehkä ole aktiivisin levyjen julkaisija, mutta silloin kun albumi on ilmestynyt, se on ollut laadukas. Myös tällä kertaa ei olla lähdetty hätiköimään, sillä uutta ”Act III: Pareidolia of Depravity” -tekelettä saatiin odotella miltei 10 vuotta.

Musiikillisesti Adamantra tähtää Symphony X -henkisiin sfääreihin progressiivisen ja jylhän melodisen metallinsa kera. Yhtyeen edelliset albumit ”Revival” (2009) sekä ”Act II: Silent Narratives” (2014) ovat molemmat olleet omassa genressään täysin kilpailukykyisiä julkaisuja isojen nimien teoksiin verratessa. Uutukaista kohtaan kohdistuu siis paljon odotuksia.

Heti alkuun täytyy sanoa, ettei ”Act III” ole helppo levy, ei lähimain. Biiseissä on paljon sisäistettävää ja kuuntelukertoja tarvitaan useita, jotta juonenkäänteisiin pääsee toden teolla kiinni. Joskus tämänkaltaiset levyt jäävät avautumatta, eikä punaista lankaa saa käsiinsä, mutta tässä tapauksessa kärsivällisempi tutustuminen kannattaa.

Taidokkaasti rakennellut biisirakenteet heräävät hienosti eloon ja levyn syvin olemus tulee esiin luoden vaikuttavia äänimaisemia. Hienot instrumentaaliosiot tuovat kohtuullisen syvissä vesissä uiville lyriikoille ilmavaa vastapainoa ja kokonaisuus soi ehjän toimivana.

”Act III: Pareidolia Of Depravity” jatkaa hienosti siitä, mihin bändi edellisellä levyllään jäi ja tekee sen tyylillä. Albumilta ei löydy heikkoja lenkkejä ja tuotoksesta saavat varmasti vielä enemmän irti ne, jotka nauttivat progressiivisemmasta lähestymistavasta. Liian koukeroiseksi Adamantra ei silti materiaaliaan vie ja tätä voi suositella myös suoraviivaisemman melodisen metallin ystäville.

8/10

Miika Manninen

1. Treacherous Valour
2. Charade Of Cruelty
3. Hypocrites
4. Of Beasts And Angels
5. Morpheme
6. An Unfinished Tale
7. False Illusions
8. Paradise Epilogue

Jinjerin ”Green Serpent” -singlen video katsottavissa – Bändi Suomeen kesäkuussa

Kuva: Iitu Purhonen

Tiedote 27.11.2024

Yksi aikamme mielenkiintoisimmista uusista metallibändeistä, Jinjer, julkaisee uuden Duél-albuminsa Napalm Recordsin kautta 7. helmikuuta. Aiemmalla ja laajalti kiitellyllä Wallflowers-albumillaan (2021) maailmanmaineeseen kasvanut bändi nähdään jälleen ensi kesänä suurimmilla metallifestivaaleilla, näiden joukossa Rockfestin keikka 13. kesäkuuta. Bändi saa matkata jo ennen festarikauttakin ahkerasti ympäri maailmaa; seuraava kiertue alkaa tämän viikon perjantaina Brasiliasta.

Tulevalta albumilta on tiputettu jo muutamia paloja, joista viimeisin Green Serpent -single jatkaa bändille ominasta, useiden tyylilajien yhdistelmää, josta on muodostunut Jinjerin tavaramerkki. Green Serpent -singlen video on nyt katsottavissa täältä.

Duél vie Jinjerin myös entistä aggressiivisempaan suuntaan. Voidaan sanoa, että kyseessä on Jinjerin tähänastisen tuotannon raivokkain kokonaisuus. Bändi jatkaa albumilla yhteistyötä tuottaja Max Mortonin kanssa, joka on ollut mukana toisena tuottajana, miksaajana ja masteroijana.

Jinjerin basisti Eugene Abdukhanov on iloinen siitä, että bändillä löytyy edelleen valtavaa luomisvoimaa, jonka lopputulos kiteytyi tulevalle albumille.

”Ensinnäkin on vaikea uskoa, että julkaisemme pian viidennen täyspitkän albumimme! Olemme erittäin ylpeitä siitä, että bändin luovuus ja inspiraatio ovat vieläkin voimissaan, ja juuri itsemme haastaminen jokaisen levyn yhteydessä pitää Jinjerin liikkeessä. Tulevan albumin biisintekoprosessi oli pisin mitä meillä on koskaan ollut, siihen meni melkein kaksi vuotta”, basisti Eugene Abdukhanov kertoo ja viittaa bändin hurjaan kiertuetahtiin, jolloin jokainen vapaa minuutti käytettiin uuden albumin työstämiseen.

Kaikki nyt julkaistut keikkapäivät ovat:

LATIN AMERICA TOUR 2024
w/ Heaven Shall Burn
30.11.24 BR – Porto Alegre / Opiniao
01.12.24 BR – Curitiba / Tork And Roll
03.12.24 BR – Belo Horizonte / Mister Rock
05.12.24 BR – Brasilia / Toinha
07.12.24 BR – Rio De Janeiro / Circo Voador
08.12.24 BR – Sao Paulo / Terra SP
10.12.24 AR – Buenos Aires / Teatro Flores
12.12.24 CL – Santiago / Teatro Caupolican
14.12.24 CO – Bogota / Calle 13
15.12.24 CR – San Jose / Pepper’s Club
18.12.24 MX – Guadalajara / C4*
19.12.24 MX – San Luis Potosí / Centro de las Artes*
20.12.24 MX – Mexiko City / Circo Volador*

MUUT KIERTUEPÄIVÄT 2025
19.-25.01.25 US – Miami (FL) / Shiprocked
06.02.25 AE – Dubai / P7 Arena
08.02.25 IN – Bangalore Bangalore Open Air
10.02.25 TH – Bangkok / The Street Hall
12.02.25 JP – Tokyo / ReNY Alpha
13.02.25 JP – Osaka / Meta Valley
14.02.25 JP – Aichi / ReNY Limited
15.02.25 KR – Seoul / Musinsa Garage
16.02.25 TW – Taipei / Legacy
18.02.25 PH – Manila / SM Sky Dome
21.02.25 AU – Brisbane / Fortitude Music Hall **
23.02.25 AU – Sydney / Hordern Pavillon **
25.02.25 AU – Melbourne / Festival Hall **
26.02.25 AU – Adelaide / Hindley St Music Hall **
28.02.25 AU – Fremantle / Metropolis Fremantle **
02.03.25 NZ – Wellington / San Fran
03.03.25 NZ – Auckland / Powerstation
** plus support: KITTIE

FESTIVAALIT 2025
05.05.25 US – Columbus (OH) / Sonic Temple
16.05.25 US – Daytona (FL) / Welcome To Rockville
06.06.25 PL – Gdansk / Mytic Festival
07.06.25 DE – Nuerburg / Rock Am Ring
08.06.25 DE – Nuremberg / Rock Im Park
12.06.25 AT – Vienna / Nova Rock Festival
13.06.25 FI – Hyvinkää / Rock Fest
14.06.25 CH – Interlaken / Freenfield Festival
15.06.25 UK – Donington / Download Festival
26.06.25 NL – Ysselstein / Jera On Air
28.06.25 NO – Oslo / Tons Of Rock

DUÉL-biisilista:
1. Tantrum
2. Hedonist
3. Rogue
4. Tumbleweed
5. Green Serpent
6. Kafka
7. Dark Bile
8. Fast Draw
9. Someone’s Daughter
10. A Tongue So Sly
11. Duél

Jinjer on:
Tatiana Shmayluk – Laulu
Roman Ibramkhalilov – Kitara
Eugene Abdukhanov – Basso
Vlad Ulasevich – Rummut
FACEBOOK
X
INSTAGRAM
HOMEPAGE
NAPALM RECORDS

Duél on saatavilla myös lukuisina erilaisina erikoispaketteina ja -vinyyleinä. Katso kaikki vaihtoehdot ja tilaa albumi jo ennakkoon täältä.

 

Lähde: Ginger Vine Management & PR

Kuvagalleria: Kilpi & Artkills @Bar Loose, Helsinki 16.11.2024.

Yksi suomalaisen heavy metallin järeimmistä aseista Kilpi oli marraskuisena iltana Bar Loosessa iskussa ja helsinkiläislähtöinen, modernia metallia soittava Artkills tarjosi alkutahdit.

Artkills on vuonna 2020 perustettu helsinkiläislähtöinen, modernia metallia soittava yhtye.

Musiikissa yhdistyy niin raskaan musiikin teknisyys, kuin myös tarttuvat ja mukaansatempaavat laulumelodiat. Bändi tarjosi energisen ja riehakkaan esityksen, ja laulaja Olli Hyvösen look muistutti paljon Rob Halfordia.

Kilpi perustettiin kesällä 2002 ja on yksi suomalaisen heavy metallin järeimmistä aseista. Kilpi nousi kotimaisen metallimusiikin kartalle tammikuussa 2003 julkaistuaan singlen “Nerokasta ikävää”, joka nousi välittömästi radiosoittoon. Debyyttialbumi “Sähkönsinistä sinfoniaa” ilmestyi toukokuussa 2003 kolmen singlen jälkeen, yltäen Suomen viralliselle albumilistalle.

Vuonna 2004 julkaistu single “Sielut iskee tulta” vahvisti edelleen yhtyeen asemaa kotimaisen metallin kentällä ja samassa yhteydessä Kilpi teki myös ensimmäisen maanlaajuisen kiertueensa. Samana vuonna bändi julkaisi toisen albuminsa “II Taso”, joka vakiinnutti yhtyeen aseman suomalaisessa metallikentässä, nousten niin ikään maamme viralliselle listalle.

Vuonna 2024 “II Tason” julkaisusta tulee kuluneeksi 20 vuotta ja albumin remasteroitu versio löytyy suoratoistopalveluista. Kilpi on sittemmin julkaissut neljä albumia: “Kaaoksen kuningas” (2006), “IV” (2008), “Pirun merta” (2009) sekä “Juggernautti” (2015). Yli kaksikymmenvuotisen uransa aikana yhtye on kolunnut lavoja pienistä klubeista aina isoille festivaaleille asti ja bändi osallistui myös Euroviisukarsintoihin 2006.

Turkulaiskokoonpano teki hiljattain paluun keikkalavoille muutamien vuosien hiljaiselon jälkeen ja Kilpi nauttii edelleen vahvan fanikuntansa suosiota. Musiikissa on helposti kuultavissa NWOBHM-vaikutteet Iron Maidenin ja Judas Priestin tyyliin. Varhaisilla keikoilla kuultiin Iron Maiden –covereita. Nyt covereille ei ollut tilaa, vaan keikalla kuultiin kattava läpileikkaus yhtyeen tuotannosta.

Kilpi tunnetaan erityisesti suomenkielisistä sanoituksistaan, joissa käsitellään henkilökohtaisia teemoja, kuten elämää, kuolemaa ja ihmissuhteita. Kilven musiikki on saanut kiitosta energisestä kitarariffien ja laulun yhdistelmästä, joka on tarkasti soitettua ja voimakasta.

Erityisesti kitaristi Petteri Kilven ja hevitenori Taage Laihon luotsaama ryhmä oli todella hyvässä iskussa. Kilven voi todistaa keikkalavalla seuraavaksi ainakin Turun ensi kesän Rockfestissä, kotikentällään.

Ohessa Bar Loosen illan kuvagalleria.

Artkills

Kilpi

Kuvat: Riku Juutilainen © Metalliluola

Metal Mayhem Mariehamn 28.12.2024 – Maarianhaminaan uusi metallifestivaali

Tiedote 26.11.2024

Ahvenanmaa toivottaa metallimusiikin ystävät tervetulleiksi ensimmäiseen Metal Mayhem Maarianhamn -festivaaliin, joka järjestetään lauantaina 28. joulukuuta 2024. Festivaalin pääesiintyjänä nähdään aggressiivisella ja energisellä tyylillään mainetta niittänyt Concrete Winds, joka on esiintynyt Euroopassa mm. Watainin kanssa.

Lavan ottavat haltuun myös muut vaikuttavat esiintyjät:

  • Unpure – black/thrash-yhtye, joka on jättänyt pysyvän jäljen metalliskenessä.
  • Torp – Ahvenanmaan oma thrash-metalliylpeys.
  • Wrecking the Quiet – tarjoilee tulkintoja Slayerin, Panteran ja muiden thrash-klassikoista.
  • Trashcan Dance – helsinkiläinen energiapakkaus, tuttu näky keikkapaikoilta ympäri Suomen, ja laulaja Lasse Grönroos tunnetaan myös YLEn musiikkiohjelmista.

Festivaalialue sijaitsee kätevästi Maarianhaminan keskustassa, jossa kaikki tapahtumapaikat ovat lähekkäin. Illan pääkonsertti pidetään Kino Maarianhaminassa, ja etkot järjestetään Dinos Rockbarissa, jossa nautitaan hyvästä ruoasta ja juomasta rennossa tunnelmassa.

Matka Maarianhaminaan on helppoa ja edullista:

  • Viking Glory lähtee Turusta lauantaina klo 08:45 ja saapuu Maarianhaminaan klo 14:10.
  • Festivaalivieraille on järjestetty majoitus hotelli Arkipelagissa, aivan tapahtumapaikkojen läheisyydessä.
  • Sunnuntaina Viking Grace palaa Maarianhaminasta klo 14:25, ja matka päättyy Turkuun klo 19:50 – täydellinen tilaisuus hyödyntää tax-free-ostokset.

Voit saapua jo perjantaina, jolloin Dinos Rockbarin karaokeillassa pääsee virittäytymään tunnelmaan.

Laiva-hotellipaketit alkaen vain 79 euroa!

Lisätietoa ja liput:
www.metalmayhem.fi
www.facebook.com/metalmariehamn

Festivaaliliput 39€ https://bok.ax/produkt/mayhem/

 

Lähde: Metal Mayhem Maarianhamn

 

Black .44 palaa yhdeksän vuoden jälkeen julkaisukantaan ”Again” -singlellään – kakkosalbumi kaupoissa helmikuussa

Promokuva: Riku Turunen

Tiedote 26.11.2024

Black .44 on palannut yhdeksän vuoden jälkeen. Yhtye julkaisee toisen studioalbuminsa Bloodlines helmikuun 7. päivä 2025 Inverse Recordsin kautta. Bändin debyyttialbumi ”No Blanks” nousi Suomen virallisen albumilistan sijalle 19. vuonna 2015. Tulevalta albumilta otettu ensimmäinen single ”Again” julkaistiin tänään musiikkivideon kera ja se on katsottavissa täällä: https://youtu.be/DwIsnKw7bCk

Bändi kommentoi:

“Kappaleessa käsitellään mielen heikkouksia ja vahvuuksia yksilön näkökulmasta. Mielenterveys heilahtelee kaikkiin ilmansuuntiin, mutta loppujen lopuksi yksilön vahvuus vie voittoon ja valoon. Yhtye kuvailee tätä voimakkaiden lyriikoiden kautta. Musiikissa vaihtelevat voimakkaat ja synkät teemat kauniiden melodioiden tuodessa valoa tilanteeseen. Mielen vuoristorata on vuorotellen synkkä ja valoisa, ja lopulta yksilön henkinen vahvuus ja elämänhalu nostaa hänet jälleen jaloilleen.”

KUUNTELE ’Again’ single: https://push.fm/fl/black44-again 

 

Black .44 – Bloodlines (albumi 2025)
Biisilista:
1. Intolerance
2. Bloodlines
3. The Kingdom
4. Again
5. The Motherfucker Song
6. Vril
7. Will The Real Jesus Christ Please Stand Up?
8. Angst
9. Aftermath
Albumin kansi: Riku Turunen

Rajoitettu CD-versio ennakkotilattavissa  TÄÄLTÄ

 

Kokoonpano:

 

Lähde: Inverse Records

Scythrow julkaisi kolmannen pitkäsoittonsa

Kuva: Scythrow

Tiedote 1.12.2024

Lappeenrantalainen, vuonna 2020 perustettu death metal -yhtye Scythrow julkaisi 29.11 kolmannen kokopitkän levynsä nimeltä ’’Blameless Severed Extremities”. CD:t julkaisee kiinalainen Awakening Records ja kasetit tulevat myöhemmin Tape Eater Recordsin kautta.

https://linktr.ee/Scythrow

Levy nauhoitettiin Lappeenrannassa, pommisuojassa kesällä 2024 ja sen on tuottanut yhtyeen kitaristi Arttu Muukkonen. Kansitaiteesta vastaa Apostle Ink.

Yhtyeen voi nähdä vielä tänä vuonna levyjulkkarikeikoilla Lappeenrannassa ja Helsingissä, joidenka jälkeen yhtye jatkaa keikkailua seuraavana vuonna kesään asti.

13.12. Uus Hoi Sie, Lappeenranta
Mukana Devil’s Vomit ja Whisper

14.12. Lepakkomies, Helsinki
Mukana Galvanizer, Scumripper ja Devil’s Vomit

Kokoonpano:
Markus Erling – Laulu, kitara
Arttu Muukkonen – Taustalaulu, kitara, syntikka
Nuutti Myllynen – Basso, syntikka
Benjamin Niemelä – Rummut

https://www.facebook.com/profile.php?id=100083778333109
https://www.instagram.com/scythrow/
https://scythrow.bandcamp.com/
https://open.spotify.com/artist/1oLWWCSPSPvcoKzLPieGP6
https://www.youtube.com/@scythrow


Kuva ja lähde: Scythrow

Aarnivalkea julkaisi debyyttisinglensä ”Mearra”

Kuva: Aarnivalkea

Tiedote 1.12.2024

”Mearra” on Aarnivalkea-yhtyeen ensimmäinen sinkku tulevalta ”- 1 -” -EP:ltä joka julkaistaan 2025 alkuvuodesta. Mearra on pohjoissaamea ja tarkoittaa merta. Kappale on kannanotto ihmiskunnan ajattelemattomuutta luontoa kohtaan ja kutsuu sanoituksissaan merta pyyhkimään päältä tuo kansa, joka pimeyden keskellä vaeltaa.

Kappale avaa hienosti tulevan EP:n tematiikkaa jossa yhdistyy luonnon kautta muinaisen Suomen mytologiat ja synkät aiheet.

Aarnivalkea on kolmihenkinen yhtye joka on aloittanut kappaleiden tekemisen jo vuonna 2021 ja tulevalla EP:llä tullaan kuulemaan esimerkiksi vierailijana Tony Kaikkosta (Red Eleven, Sons of Aeon).

Aarnivalkean musiikkia voisi kuvata suomenkieliseksi coreksi ja kitarat ovat venytetty alataajuuksille.

Tulevan omakustanne EP:n on miksannut ja tuottanut yhtyeen rumpali Patrik Oksanen (Comet Sound Studios).

– AARNIVALKEA –

Henri Rahm – Kitara ja Laulu
Sami Lomperi – Kitara
Patrik Oksanen – Lyömäsoittimet

https://www.facebook.com/profile.php?id=100083289784971
https://www.instagram.com/aarnivalkeaband


Kuva ja lähde: Aarnivalkea

Mainos

Viimeisimmät:

Hollywood Vampires – Hollywood Vampires (2015)

Lähtökohtaisesti on aina kiinnostavaa, kun joku legendaarinen pitkän uran tehnyt persoonallisen äänen omaava laulaja käy käsiksi muiden artistien tuotantoon. Hienoja esimerkkejä tästä ovat mm....

Seuraa

21,666FanitTykkää
2,794SeuraajatSeuraa
177SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa