Koti Blogi Sivu 124

LUNA KILLS -yhtyeeltä albumikiertue kotimaassa ensi keväänä

Kuva: Roosa-Maria Kauppila

Tiedote 12.12.2024

Alternative-yhtye LUNA KILLS julkaisi viime viikolla sugar rush -singlen, jossa kokoonpanon turhautuminen kaiken rahallistamiseen kiteytyi radiosingleksi. Kappale seurasi aiemmin syksyllä julkaistua metallitykitystä slay ur enemies, ja molemmat biisit löytyvät bändin 4. huhtikuuta ilmestyvältä DEATHMATCH-albumilta, jonka julkaisee yhdysvaltalainen modernin metallin jätti SharpTone Records. Nyt LUNA KILLSillä on ilo ilmoittaa albumikiertuepäivämääriä Suomessa erittäin hyvässä seurassa.

Kansitaide: Lucy Alienne Visuals

”Ei malteta odottaa, että päästään vetämään levyn biisejä livenä, ja soitetaan myös muutamassa kaupungissa, joissa ei olla koskaan ennen käyty. Keikoilla on mukana loistavia kotimaisia bändejä, joten kannattaa napata liput haltuun!”

LUNA KILLS keikkailee myös ensi viikosta eteenpäin kotimaassa Blind Channel -jatkoilla sekä Warmenin lämppärinä ennen esiintymistään arvostetulla Eurosonic-festivaalilla Hollannissa tammikuussa. Kesällä yhtye nähdään muun muassa Qstockissa ja Hellsinki Metal Festivalilla, ja lisää keikkajulkistuksia on vielä tulossa.

DEATHMATCH-albumin kappalelistaus:

1. love u / 2. LEECH / 3. SADIST / 4. sugar rush / 5. slay ur enemies / 6. hallucinate /
7. WAVES / 8. get mad / 9. burn the world with me / 10. fever dream

LUNA KILLS live:

20.12.2024 Painohalli, Hämeenlinna*
26.12.2024 Olympia, Tampere**
27.12.2024 Korjaamo, Helsinki**
28.12.2024 Sawohouse, Kuopio**
15.-18.1.2025 ESNS, Groningen, Alankomaat
14.2.2025 6 Feet Underground Festival, Kannusali, Espoo
4.4.2025 ZRock, Kempele
5.4.2025 On The Rocks, Helsinki (levynjulkkarikeikka)
11.4.2025 Olympia, Tampere (+ Balance Breach, Beyond Awareness)
12.4.2025 House of Rock, Kouvola
17.4.2025 Monttu, Pori (+ Awake Again)
18.4.2025 Brummi, Rauma (+ Awake Again)
26.7.2025 Qstock, Oulu
8.-9.8.2025 Hellsinki Metal Festival

*(Blind Channel, Rock Band From Hell, afterparty: LUNA KILLS)
**pääesiintyjä: Warmen

LUNA KILLS on:

Lotta Ruutiainen – laulu
Samuli Paasineva – kitara
Lassi Peltonen – basso
Jimi Kinnunen – rummut

WWW | FACEBOOK | INSTAGRAM | TIKTOK

Lähde: Ginger Vine Management & PR

Toinen tuplasingle tulevalta Cannibal Accidentin ”Disgust”-albumilta – mukana vierailemassa Nikki666

Promokuva: Ville Ruusunen

Tiedote 12.12.2024

Turkulainen Cannibal Accident julkaisee viidennen studioalbuminsa ’Disgust’ 28.2.2025 Inverse Recodsin kautta.

Toinen tuplasingle ’Itseinhon Kusisella Alttarilla / Darken the Attic’ julkaistiin puolestaan tänään. Ensimmäisellä kappaleella on vierailemassa Nikki666 ja biisin musiikkivideo on nähtävissä täällä: https://youtu.be/GuPBSDV3Yvo

Cannibal Accident – Itseinhon Kusisella Alttarilla / Darken the Attic (Single 2024)
Biisilista:
01. Itseinhon Kusisella Alttarilla
02. Darken the Attic
Sävellys: Petri Kolkka
Sanoitus:
Nikki Jääsalmi (Itseinhon Kusisella Alttarilla)
Jussi Helenius (Darken the Attic)
Singlen kansi: Maxime Taccardi, editointi: Koropse Peletone

Kuuntele tuplasingle suoratoistopalveluissa: https://push.fm/fl/ca-itseinho

Kurwa Doktor kommentoi kappaleita:

Itseinhon Kusisella Alttarilla
– Ystävämme Nikki 666 sanoitti ja sovitti kolmannen kerran CA-biisin, joka oli varta vasten hänelle ”räätälöity”. CA:n ”punk”-puoli nousee tässä rallissa jälleen vittumaisen ihanasti esiin.

Darken The Attic
– Riitasointuinen grindcore, blackmetallinen ahdistus ja klaustrofobista kauhu ovat tämän biisin tärkeimmät elementit. Biisin, joka selkeästi eroaa bändin lähes kaikesta muusta tuotannosta.

Tulevat keikat:

14.12. Tallinna

28.02. Turku
01.03. Pori

CD/Bundle ennakkotilaukset: Levykauppa Äx

Cannibal Accident – Disgust (Albumi 2025)
Biisilista:
1. Explicit Everything
2. Toleraped
3. Darkest Auer
4. When Only Fans Blow On Empty Stage 5. Flesh Fabricant
6. Darken The Attic
7. Itseinhon Kusisella Alttarilla (feat. Nikki 666)
8. Mouthbreathing Bottomfeeder
9. In The Meat Of The Night
10. EU-rope Around Your Neck
11. Kemperverse (Kemper Trilogy part 3: Mama’s Boy)
12. Wife Eater (Woman’s Best Friend)
13. R.I.C.H. (Relying In Capital Heresy)
14. Viimene Fiitti (feat. Ulti-Make)
15. Omniworld
16. Inhumanely Precipitated Biodegradation
17. No One Loves You Anymore
18. I Want To Pay More Taxes
19. Insult / Result
20. Scorched Meat Tactics
Albumin kansi: Maxime Taccardi

Cannibal Accident on perustettu vuonna 2007 ja julkaissut tähän mennessä neljä kokopitkää albumia sekä liudan pienempiä julkaisuja. Vanhan liiton grindcorea, death metallia, hardcorea ja mosh partteja yhdistellään brutaalin viiltävästi kompakteissa biiseissä, joissa vauhti, raskaus ja tarttuvuus toimivat pääasiallisina nimittäjinä. Cannibal Accident livenä on kokonaisvaltainen psykofyysinen kokemus, minkä tarkoitus ei ole jättää vaan pistää kylmäksi.

KUUNTELE ensimmäinen tuplasingle ’Scorched Meat Tactics – Explicit Everything’ https://push.fm/fl/cannibal-accident-scorched

 

Kokoonpano:
Kolkka – guitar
Wilkman – drums
Raisio – low
Kurwa Doktor – high
Jondom – bass & backing howls

Linkit:
https://www.facebook.com/cannibalaccident
https://www.instagram.com/cannibalaccident
https://cannibalaccident.bandcamp.com
https://www.youtube.com/@CannibalAccident

 

Lähde: Inverse Records

Ensi vuonna Iron Maidenia lämmittelevä Avatar julkaisi herkän version Tower-biisistään videon kera – Yhtyeen kymmenes studioalbumi työn alla

Kuva: Aila Kapanen

Tiedote 13.12.2024

Viime vuonna Dance Devil Dance -albuminsa julkaissut Avatar ahkeroi parasta aikaa järjestyksessään jo kymmenennen studioalbuminsa parissa, ja jouluun laskeudutaan nyt uudella versiolla vuonna 2014 Hail the Apocalypse -albumilta löytyvästä Tower-biisistä. Kaunis pianovetoinen single on samalla ensimmäinen kerta, kun bändi on tehnyt uuden version jostain aiemmin julkaistusta kappaleestaan.

”Tästä versiosta on tullut meille erityinen hetki elämissämme. Tuntui luonnolliselta käyttää tätä biisiä katsoaksemme taaksepäin juuri ennen kuin puskemme eteenpäin taas täydellä voimalla. Samalla tämä biisi on kiitoksemme kaikille, jotka ovat seisseet rinnallamme ja mahdollistaneet taian, jolla tämä kaikki on mahdollista”, Johannes Eckerström sanoo.

Singleen tehtiin myös Peter Jungen ja Andrea Cicheckin kuvaama video, joka täydentyi Amber Paredesin kuvaamilla kiertueen tunnelmilla. Voit katsoa sen nyt täältä.

Uusintaäänitys oli bändille merkityksellinen myös siksi, että Avatar ei ole omistanut Tower-biisin sisältävän Hail the Apocalypsen tai tätä aiempien albumiensa oikeuksia tai saanut rojalteja vuodesta 2015 lähtien. Bändi on parhaillaan keskellä oikeustaistelua Sony Music Entertainmentin omistaman Fifth Island Musicin (entinen Gain Records) kanssa oikeuksiensa palauttamiseksi.

Bändi ei ole kuitenkaan lannistunut tästä, vaan Avatar aloittaa uuden studioalbuminsa äänitykset tammikuussa. Jay Rustonin tuottama levy julkaistaan ensi vuonna bändin oman Black Waltz Recordsin kautta, jakelun hoita Thirty Tigers -yhtiö.

Bändi suuntaa ensi vuonna myös Iron Maidenin lämmittelijäksi osaksi legendojen kiertuetta. Nyt julkaistut päivät ovat:

Heinäkuu:
3, – Belfort, FR*
5, – Madrid, ES
6, – Lisbon, PR (SOLD OUT)
9, – Zurich, CH (SOLD OUT)
11, – Gelsenkirchen, DE
13, – Padova, IT
15, – Bremen, DE
17, – Vienna, AT
19, – Paris, FR (SOLD OUT)
20, – Paris, FR
23, – Arnhem, NL
25, – Frankfurt, DE
26, – Stuttgart, DE (SOLD OUT)
29, – Berlin, DE (SOLD OUT)
30, – Berlin, DE
Elokuu:
2, – Warsaw, PL
*Festivaali

AVATAR | INSTAGRAM | FACEBOOK | YOUTUBE | SPOTIFY

Lähde: Ginger Vine Management & PR

Raskasta Joulua 20 vuotta -juhlakonserttikiertue @Hyvinkääsali, Hyvinkää 18.12.2024

Raskasta Joulua -konsepti on vakiinnuttanut asemansa Suomen musiikkikentällä ainutlaatuisena joulukiertueena, ja juhlakonserttikiertueen 20-vuotisjuhlavuosi on osoittautunut menestyksekkääksi. Yhtäjaksoisesti kaksi vuosikymmentä areenoita kiertänyt kollektiivi kerää vuosi toisensa jälkeen uskollisen yleisönsä, eikä Hyvinkääsali tehnyt poikkeusta. Loppuunmyyty sali todisti, että raskaan musiikin joulutulkinnat koskettavat yhä monia.

Konsertin solistikaarti, bändiä unohtamatta, oli täynnä karismaa ja osaamista: lavalle nousivat Marko Hietala, Petra Gargano, Ville Tuomi ja Antony Parviainen. Kukin heistä toi keskiviikon iltaan oman sävynsä ja presenssinsä. Marko Hietalan jylhät tulkinnat, Petra Garganon herkkä mutta voimakas läsnäolo, Ville Tuomen showmiehen elkeet ja Antony Parviaisen tunnepitoinen ja teknisesti uskomaton laulanta loivat moniäänisen ja monipuolisen kokonaisuuden.

Antony Parviainen kosketti yleisöä erityisesti tulkitessaan kappaleen ”Tähti tähdistä kirkkain”, joka omistettiin edesmenneen Heikki Silvennoisen muistolle. Hetki oli pysäyttävä ja toi keikkaan erityisen inhimillisen ulottuvuuden.

Konsertin rakenne noudatti perinteistä kaavaa kahden puoliajan muodossa, mutta tunnelma kehittyi merkittävästi illan aikana. Olen todistanut vuosien aikana lukuisia RJ-keikkoja ja nyt on myönnettävä, että alku oli hieman takkuisa. Ensimmäinen puolisko kärsi jonkin verran esiintyjien ja yleisön väsymyksestä. Kiertueen viimeisimpiin keikkoihin kuuluva ilta näytti, että pitkät rundit voivat vaikuttaa esiintyjien energiatasoon. Tosin on ymmärrettävää, että esimerkiksi Nokia Arenan keikan jälkeen asennoituminen soittamaan hyvinkääläisessä auditoriossa voi olla haastavaa. Ammattilaiset kuitenkin hoitivat homman kotiin.

Toinen puolisko käänsi täysin illan suunnan. Esiintyjien energia kohosi huomattavasti, ja yleisön passiivisuus vaihtui innostuneeksi osallistumiseksi. Lopulta sali täyttyi aidosta hurmiosta, ja konsertti huipentui yhteislauluihin, joka sai sekä esiintyjät että yleisön hurraamaan. Tunnelma oli verrattavissa tämän vuoden salibandyn MM-finaaliin, jossa Suomi nousi haastavan alun jälkeen komeaan voittoon. Sama sinnikkyys ja into paistoivat tästä musiikillisesta kokemuksesta.

Yhtä kaikki ja kehnot vertaukset sikseen, Raskasta Joulua -konsertti onnistui luomaan joulutunnelmaa raskaan musiikin sävyillä. Kokonaisuus oli vaikuttava ja jätti positiivisen ja miltei jopa voimaannuttavan fiiliksen. Hyvinkääsalista poistuminen lumipyryn keskelle ja auton lumen puhdistaminen antoivat iltaan konkreettisen ja arkisen lopetuksen, mutta mustaa sydäntäni lämmitti konsertin synnyttämä joulumielen pilkahdus. Raskasta, mutta kaunista joulua!

KUVAGALLERIA:

 

Seinäjokinen deathcore -bändi Boreal Grave julkaisi ”I Am Your Bane” Ep:n

Promokuva Juha Nikupeteri (@julesvisuals_jn)

Tiedote 12.12.2024

Seinäjokinen deathcore-yhtye Boreal Grave julkaisi debyytti-EP:n ”I Am Your Bane” 13.12.2024 Inverse Recordsin kautta.

KUUNTELE I Am Your Bane EP suoratoistopalveluissa: https://push.fm/fl/boreal-grave-ep 

Boreal Grave tuo Suomen metallikentälle tuulahduksen brutaalia voimaa, melodisia sävyjä ja genrerajoja rikkovia elementtejä. Viisihenkisen kokoonpanon muodostavat Henri Puoliväli-Oksala (laulu), Ville Mahlamäki (kitara), Matias Mattila (kitara), Mikael Lamminmäki (rummut) ja Tomi Salo (basso). Bändin tavaramerkkejä ovat monipuoliset ja brutaalit laulut, aggressiiviset mutta melodiset riffit sekä taitava dynaaminen ilmaisu, joita täydentää taustajoukkojen vahva tuki.

Boreal Grave – I Am Your Bane (EP 2024)
Biisilista:
1. Loathe
2. Now You Are Free
3. In Devil’s Embrace
4. I Am Your Bane
5. Retaliation
6. Mother Of Evil
EP:n kansi: Juha Nikupeteri

Kappalelista ja kommentit:

1. Loathe – Pureutuu kiusaamisen synkkiin seurauksiin, kuvaten sekä uhrin tuskaa että läheisten epätoivoa puuttua tilanteeseen.

2. Now You Are Free – Omistettu laulaja Henri Puoliväli-Oksalan edesmenneelle, rakkaalle koiralle, Tellelle, joka oli elinikäinen ystävä ja kumppani. Kappale käsittelee syvää kaipuuta ja rakkautta, mutta tuo samalla toivoa menetyksen keskelle.

3. In Devil’s Embrace – Kuvaa lohdun hakemista pimeydestä, kun elämä on jättänyt tyhjän ja petetyn olon.

4. I Am Your Bane – Nimikkokappale, joka vie kuulijan myyttisten kirousten maailmaan, joissa ihmisen oma pimeys saa ylivallan.

5. Retaliation – Ammentaa inspiraationsa tosielämän tragediasta, Joensuussa tapahtuneesta lapsimurhasta, kuvaten syvää raivoa ja surua.

6. Mother Of Evil – Eeppinen päätös, jossa Diablo 4:n Lilith herää henkiin pahan ja hyvän välisessä taistelussa.
EP:n kappaleet yhdistävät deathcoren raakuuden ja melodisen death metallin koukuttavat sävyt tavalla, joka tuo täysin uudenlaista syvyyttä genreen. EP on äänitetty Boreal Graven omalla treenikämpällä sekä miksattu ja masteroitu Diego Fernandezin käsissä Oracle Studiolla. I Am Your Bane on kunnianhimoinen teos, joka erottuu edukseen niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

”Mother Of Evil” ja ”In Devil’s Embrace”, EP:n kaksi ensimmäistä singleä, ovat jo herättäneet huomiota raskaan musiikin piireissä, ja 13.12.2024 julkaistava levy tulee viemään Boreal Graven ainutlaatuisen soundin entistä laajempaan tietoisuuteen yhteistyössä Inverse Recordsin kanssa.

KATSO ensimmäisen singlen ”Mother Of Evil” musiikkivideo: https://youtu.be/7-fuvTrzI6I 

Kokoonpano:

Henri Puoliväli-Oksala (laulu)
Ville Mahlamäki (kitara)
Matias Mattila (kitara)
Tomi Salo (basso)
Mikael Lamminmäki (rummut)

Linkit:
https://www.facebook.com/borealgraveofficial
https://www.instagram.com/borealgrave
https://borealgrave.bandcamp.com

 

Lähde: Inverse Records

Esa Uusimaan luotsaama Crowen julkaisi uuden EP:n musiikkivideon kera – julkaisulla mukana tekijämiehiä mm. Wolfheart, Khroma ja Medeia -yhtyeistä

Promokuva: Elsa Wellamo

Tiedote 12.12.2024

Suomalainen melodista death metallia soittava Crowen julkaisi uuden EP:nsä ”Where The Darkness Falls” 13.12.2024 Inverse Recordsin kautta. Nimikkokappaleesta kuvattiin myös Elsa Wellamon ohjaama ja kuvaama musiikkivideo, joka kuvaa pimeyttä ja sitä, miten pimeys syö kaiken ympäriltään. Kappaleella pohditaan kärsimyksen, kuoleman ja rakkauden tematiikkaa suomeksi. EP:llä kuullaan myös kokonaan suomenkielinen kappale Veri on nimeni mun.

Where The Darkness Falls kappaleessa pääkielenä on Crowenille tuttuun tapaan englanti, mutta sen lisäksi tarinaa kuljetetaan nyt latinaksi ja suomeksi. ”Tajusin kappaletta tehdessäni, että latina ja suomi rakentavat yhdessä mystisen kokonaisuuden”, kuvailee Crowenin laulaja, kitaristi ja lauluntekijä Esa Uusimaa.

 

Kappaleessa pohditaan ennen kaikkea kärsimyksen, kuoleman ja rakkauden tematiikkaa. Kärsimys / Voittaa / Rakkauden / Ikuisen (…) Missä kuolema on läsnä / Rakkaus ikuista. ”Siellä pimeässä paikassa voi olla kaipuu ikuiseen rakkauteen riippumatta siitä, missä se toinen ihminen on. Se kuvaa mielen taistelua”, sanoo Uusimaa, joka sanoitti kappaleen yhdessä Nina Kärjen kanssa.

 

Rumpukomppien melodinen vaihtuvuus pitää kappaleen otteen vahvana. Kaiken poljennon keskellä rauhoittavampaan tunnelmaan vie hidas kertosäe, johon puhtaat laulut on tulkinnut Jouni Uusimaa.

 

Elsa ohjasi Where the Darkness Falls -kappaleeseen musiikkivideon, jossa Uusimaa sekä näyttelijät Angela IrtonainenEmma Metsi ja Laura Rustholkarhu johdattavat katsojan tulen ja synkkyyden maailmaan unenomaisessa kokonaisuudessa. ”Elsan ote videon kuvaamisessa ja ohjaamisessa oli aivan huippua. Meillä oli tosi hyvä ammattimainen tiimi ja tehokasta työskentelyä. Videon editoija Peetu Widestam teki sitten omia ihmeitään ja sai biisin tunnelman ja tarinan kokonaisuuden istumaan loistavasti”, Uusimaa kiteyttää.

 

Veri on nimeni mun -kappale vie kuuntelijan mutta myös Uusimaan itsensä laulajana ja biisintekijänä aivan uudelle alueelle. ”En ole koskaan tykännyt laulaa puhtaasti vaan vain huutaa. Tutustuttuani Hiiden Nahka -yrityksen Jussi Aspivaaraan Dark Forever -kappaleen musiikkivideokuvauksissa uppouduin kuuntelemaan mielenkiintoisia dark folk -yhtyeitä. Siitä maailmasta ammentui melodinen tunnelma ja sanoitus tähän kappaleeseen”, Uusimaa sanoo.

 

Where The Darkness Falls -EP imaisee kokonaisuudessaankin kuuntelijan pimeyden äärelle: pimeys ja synkkyys ovat kiehtovia aiheita, joista Uusimaan on helppoa ammentaa musiikkia.

 

EP:n maailmassa kuljetaan blast beatista ja kaaoksesta kauniiseen naislauluun, josta vastaa Self-Destruction-kappaleessa Jenni Niemi. Aiemmin syksyllä minialbumilta julkaistiin kappale ja musiikkivideo Dark Forever, johon Khroma-yhtyeestä tutun Mikko Merilinnan melodiakitarat tuovat melankolista tunnelmointia. Kaaoksen tuntua tuo Samuli Peltolan upea soolo kappaleeseen No Man´s Land. Bassoista koko EP:lle on soittanut Wolfheartin ja Before The Dawnin Tuomas Saukkonen. ”Tuomas on todella kova studiobasisti: hänen soittonsa sai biisit elämään. Meillä on pitkä historia Tuomaksen kanssa takana ja oli tosi helppoa äänittää yhdessä hyvällä fiiliksellä samalla mutakakkua syöden”, Uusimaa luonnehtii.


Crowen – Where The Darkness Falls (EP 2024)
­
Biisilista:
01. Where The Darkness Falls
02. No Man’s Land
03. Dark Forever
04. Endless Pain
05. Self-Destruction
06. Veri on nimeni mun
Sävellys & sanoitus: Esa Uusimaa.
Musiikki / Sanat / Äänitys / Miksaus Esa Uusimaa
Tuottajat Esa Uusimaa ja Samuli Peltola
Masteroija Ville Hautaluoma
EP:n kansikuva: Elsa Wellamo

KUUNTELE Where The Darkness Falls EP suoratoistopalveluissa: https://push.fm/fl/crowen-darkness’

 

Kokoonpano EP:lla:
Esa Uusimaa – Laulu, kitara, synat, samplet
Tuomas Saukkonen – Basso
Mikko Merilinna – Kitarat
Samuli Peltola – Kitarasoolo (No Man’s Land)
Jouni Uusimaa – Puhtaat laulut (Where The Darkness Falls)
Jenni Niemi – Puhtaat laulut (Self-Destruction)

Linkit:
http://crowenofficial.net
https://www.facebook.com/CrowenOfficial
https://www.instagram.com/crowenofficial
https://crowen.bandcamp.com

 

Lähde: Inverse Records

Hautajaisyön EP ”En Murru En Taivu” julkaistu – kyseessä 10-vuotisen bändin juhlaäänite

Promokuva: Sami Kettunen

Tiedote 12.12.2024

Hautajaisyö juhlii 10-vuotista taivaltaan uudella EP-julkaisulla, johon bändi on äänittänyt uudestaan vanhempia kappaleita. Uudet versiot ovat saaneet ensimmäinen promobiisi ”Uneenkuiskaajat”, komean musiikkivideon aikoinaan saanut ”Minä Olen Vain Puu” ja bändille ensimmäinen sävelletty kappale ”Mieleni Varjoissa”. Näiden seuraksi Hautajaisyö on käynyt kaivamassa vanhoja demoja, joista yksi biisi saa uuden elämän ”Loppu On Lähellä” muodossa.
EP:lle valittiin kappaleet, jotka ovat meille tärkeitä ja ne on usein settilistassa. ”Loppu On Lähellä” kappale oli taas demovuosien livesuosikki, jota porukka pyytää usein keikoilla soitettavaksi. Kappale saa nyt viimeinkin virallisen Hautajaisyö version.
Hautajaisyö aloitti 2014, jolloin bändi hautasi vanhan nimensä & vaihtoi esityskielen suomeksi. Bändi on julkaissut neljä levyä, useita sinkkuja, soittanut keikkoja ympäri suomea ja säveltää parhaimmillaan viidettä levyään.

Hautajaisyö – En Murru En Taivu (EP 2025)
Biisilista:
01. Loppu On Lähellä
02. Uneenkuiskaajat 2024
03. Minä Olen Vain Puu 2024
04. Mieleni Varjoissa 2024
Albumin kansi: Minttu Koskinen

Kuuntele En Murru En Taivu EP suoratoistopalveluissa: https://push.fm/fl/hautajaisyo-en-murru

Kokoonpano:

Janne Partanen – laulu
Sami Lustig – kitara
Simo Pesonen – basso
Teemu Roth – rummut

Linkit:
https://www.facebook.com/Hautajaisyo
https://www.instagram.com/hautajaisyo
https://hautajaisyo.bandcamp.com

 

Lähde: Inverse Records

Progressiivista metallia soittavan Pressure Pointsin syksyn toinen single ”Shapeless” ulkona

Promokuva: Teppo Ristola Photography

Tiedote 18.12.2024

Suomalainen progressiivista metallia soittava Pressure Points julkaisee syksyn toisen singlensä Shapeless. Ensimmäinen,  ’The Chase’, näki päivänvalon Teppo Ristolan ohjaaman musiikkivideon saattelemana syyskuussa. Julkaisut ovat jatkoa kolmannelle albumille The Island, joka julkaistiin maaliskuussa 2023 Art Gates Recordsin kautta.

Pressure Points – Shapeless (Single 2024)
Sävellys: Veli-Matti Kyllönen, Saku Aaltonen, Kari Olli
Sanoitus: Juha Tretjakov
Singlen kansi: Juha Tretjakov

KUUNTELE Shapeless -single suoratoistopalveluissa: https://bfan.link/shapeless-1 

Shapeless julkaistaan lyriikkavideon saattelemana. Parhaillaan yhtye kirjoittaa uutta materiaalia neljännelle albumilleen ja jatkaa keikkailua. Ensi vuodelle on sovittuna mm. Hellsinki Metal Festival ennakkoklubille keikka sekä festarikeikka Tsekkeihin.

Yhtyeen toinen perustajajäsen ja rumpali Vili Auvinen summaa näkemyksensä kappaleesta:

“Shapeless tuo esille musiikkimme eri tyylisuunnat. Biisi kulkee sulavasti kevyestä introsta stadionrock-henkiseen kasaririffittelyyn ja groovaavista, iskevistä death metal -rytmeistä tarttuviin, popahtaviin rock-kertosäkeisiin. Kun kaikki tämä kaikki yhdistetään Pressure Pointsin tehosekoittimeen, syntyy omaleimaisen moderni prog pop -bangeri.”

Pressure Points on Heinolassa kesällä 2004 perustettu melodista metallia soittava yhtye. Sen musiikkia on kuvailtu poikkeukselliseksi melodisen ja progressiivisen metallin saralla. Musiikissa sekoittuu monet eri tyylisuunnat, joita yhdistää sekä vahvat melodiat että innovatiiviset rakenteet.

Bändi on soittanut yhdessä mm. kansainvälisten esiintyjien kanssa kuten KatatoniaSamaelOmnium GatherumInsomnium ja Fleshgod Apocalypse.

Tulevia keikkoja:

  • 28.12.2024 Pressure Points 20v-bileet, Torvi, Lahti. Mukana Noumena, Access Beyond, Noumena, Tacoma Rain.
  • 11.1.2025 Bar Loose, Helsinki. Hellsinki Metal Festival ennakkoklubi. Mukana Crimson Sun ja Unen.
  • 17.5.2025 Monttu, Pori, TBA.

 

Kokoonpano:

  • Juha Tretjakov – laulu
  • Veli-Matti Kyllönen – koskettimet, taustalaulu
  • Kari Olli – kitara
  • Vili Auvinen – rummut
  • Janne Parikka – basso
  • Sessiojäsenet:
  • Juho Helppi – rytmikitara
  • Saku Aaltonen – rytmikitara, taustalaulu

Linkit:
https://linktr.ee/pressurepointsofficial
https://www.facebook.com/PressurePointsBand
https://instagram.com/pressurepointsofficial
https://www.tiktok.com/@pressurepointsofficial

 

Lähde: Inverse Records

Metalcore-yhtye Caliban tuo ”Back From Hell”-kiertueensa Helsingin Ääniwalliin 2.5.2025

Tiedote 18.12.2024

Saksalainen pitkän linjan metalcore-titaani Caliban tuo ”Back From Hell”-kiertueensa Helsingin Ääniwalliin 2.5.2025.

Jo timanttisella 90-luvulla perustettu Caliban on julkaissut läjäpäin albumeita ja bändin viimeisin tuotos on hyvinkin tymäkkä ”Guilt Trip”-sinkku. Calibanin rivistöön liittyi hiljattain basistin tontille Iain Duncan, jonka puhtaat vokaalit tuovat uutta dynamiikkaa saksalaiskonkareiden jo valmiiksi täyteläiseen soundiin.

Rundipaketin täydentävät australialainen In Hearts Wake, kotimainen Assemble The Chariots sekä tanskalainen Cabal.

Lipunmyynti alkaa perjantaina 20.12.2024 klo 12:00 Tiketissä.

TuskaLive ja Grey Beard esittävät:

BACK FROM HELL TOUR 2025:
CALIBAN
+ Special Guests: IN HEARTS WAKE, ASSEMBLE THE CHARIOTS, CABAL

Pe 2.5.2025
Ääniwalli, Helsinki
Liput alk. 44,95 € | TIKETTI
Ovet: 17:30 | K-18

www.calibanmetal.com
www.inheartswake.com
www.assemblethechariots.com
www.cabalcult.com
www.tuska.fi/tuskalive
www.greybeard.fi/

 

Lähde: TuskaLive

HARMAA PARDON? sukeltaa melankolisen mielen syövereihin uudella ”Syyllinen syksyyn” -singlellään

Tiedote 17.12.2024

HARMAA PARDON? palaa nyt julkaisukantaan viime keväänä julkaistun Mielestä ja vastaan -debyyttialbuminsa jälkeen. Tänään julkaistulla Syyllinen syksyyn -singlellä soittaa toukokuussa julkaistulta albumilta tuttu kolmikko Jaakko Piri (pirinjaska, TJOY, dmbstr), Gary Keskinen (mm. Leo Stillman, Negative, Technicolour) ja Teijo Jämsä (mm. Apocalyptica, Sunrise Avenue).

Yhtyeelle ominaisesti, kappaleella loistavat vuosituhannen jälkeiselle rock-skenelle tutut elementit jotka on tuotu tyylikkäästi tähän päivään.

”Ikuinen syksy on melankolinen mielentila, johon on tahtomatta tuomittu. Tämä on tavattoman yksinäinen paikka. Biisin tarkoituksena on kertoa tästä painavasta olosta, mikä on niin monella kannettavanaan. Tästä ei pääse eroon, vaikka kuinka haluaisi. Hetkittäin on olemassa parempia ja toiveikkaita aikoja, mutta kehää kiertäen palataan aina jossain kohtaa samaan lähtöruutuun ja työ sieltä ulospääsemiseksi alkaa aina uudelleen. Syksy ja harmaus saapuu vaikka aurinko vielä lämmittääkin”, yhtye kertoo.

Kuluneena syksynä nopeasti muotonsa löytänyt kappale äänitettiin perinteisesti Kiikku Recordsilla Seinäjoella. Miksaus ja masterointi ovat Janne Saksan käsialaa. Julkaisijana toimii TJOY Entertainment.

Lapua 1976 -elokuvasta tuttu HARMAA PARDON? -porukka koosti kokonaisuudessaan myös kyseisen elokuvan soundtrackin ja julkaisi sen samaan yhtiöön kuuluvan TJOY Entertainmentin kautta suoratoistopalveluihin ja CD:lle. Loppuunmyydyn CD:n tuotto lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen Mieli ry:lle.

WEBSITE | INSTAGRAM | FACEBOOK | SPOTIFY

Lähde: Ginger Vine Management & PR

Mainos

Viimeisimmät:

Hollywood Vampires – Hollywood Vampires (2015)

Lähtökohtaisesti on aina kiinnostavaa, kun joku legendaarinen pitkän uran tehnyt persoonallisen äänen omaava laulaja käy käsiksi muiden artistien tuotantoon. Hienoja esimerkkejä tästä ovat mm....

Seuraa

21,666FanitTykkää
2,794SeuraajatSeuraa
177SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa