Ultimatium – Virtuality (2020)

MAINOS:




Kotimainen Ultimatium on salakavalasti ehtinyt jo miehekkääseen ikään. Melodista ja progressiivisilla sekä sinfonisilla elementeillä ryhditettyä power metallia soittava yhtye saavuttaa nimittäin tänä vuonna 20 vuoden merkkipaalun.

Viime vuoden lopulla ilmestyi neljäs levy ”Virtuality”. Kyseessä on 12 raidan ja reilun tunnin mittaan puristettu konseptialbumi, joka nitoo yhteen virtuaalitodellisuuden pariin perustuvan tarinan.

Levytystalkoisiin osallistui tasokkaita apuvoimia bändin oman nelikon lisäksi. Lauluissa kuullaan monista yhteyksistä tuttua Peter James Goodmania ja Lost In Greyn Emily Leonea yhtyeen oman vokalistin, mm. Perpetual Ragen sekä Skull Altarin keulilta tutun Tomi Viiltolan lisäksi.

”Virtuality” on kunnianhimoinen teos, mutta kokonaisuutena siinä on heikkoutensa. Kappalemateriaali on ajoittain puuduttavaa, eivätkä biisit pääse kunnolla lentoon. Parissa raidassa on sellaista ruutia, jolla sävellykset jäävät mieleen ja näitä hetkiä jää kaipaamaan lisää. Kaiken kaikkiaan Ultimatium on saanut aikaan harmittavasti vain kohtuullisen levyn. Enemmän olisi odottanut.

6½/10

Miika Manninen

1. Vengeance
2. Run Like The Wind
3. Hall Of Heroes
4. Mindcaptives
5. The Seer
6. Dark Cold Day
7. Remorse
8. (Don´t) Fear The Silence
9. Digital Tower
10. Ghost Of Yesterday
11. Scream
12. Together

+ artikkelit

Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.