Tuska tiedottaa uusista esiintyjistä – mukana mm. Opeth ja Behemoth

Tiedote 14.2.2019

TUSKA 2019: OPETH, BEHEMOTH, FRANK CARTER & THE RATTLESNAKES JA LIUTA MUITA
– Ja lisää hyvää sen kun piisaa: Opeth, Behemoth, Frank Carter & The Rattlesnakes, Anneke Van Giersbergen, Lost Society ja Brymir vahvistavat ensi kesän kattausta
– Tuska 2019 -pääesiintyjinä Slayer, Amorphis ja The Hellacopters
– Tuska Suvilahdessa 28.-30.6.2019

Hyvän hevin harrastajalle on luvassa kissan päivät, kun Tuskan jo ennestään väkivahvaan ohjelmaan on lisätty roppakaupalla kaikkea maanmainiota.

Ruotsin progesuuruus Opeth on ansaitusti metalliyleisön kestosuosikki. Mikael Åkerfeldtin luotsaama progemetallia, 70-luvun soundeja, jazzia ja kauniita melodioita raskaisiin riffeihin yhdistävä ja useasti palkittu yhtye on vuosien saatossa julkaissut peräti 12 studiolevyä sekä lukuisia livelevyjä ja -DVD:itä – niistä viimeisin, ”Garden of the Titans”, ilmestyi viime vuoden puolella.

Taannoin loppuunmyydyillä keikoilla Helsingissä ja Tampereella yleisön hurmoksiin soittanut Behemoth saapuu kesällä Tuskaan. Puolan tunnetuin äärimetalliparturi yhtyeineen julkaisi loppusyksystä ylistetyn ”I Loved You at Your Darkest” -levyn tyylilleen uskollisesti rajujen musiikkivideoiden saattelemana. Kesällä yhtye tuo mittavan kiertueen jälkeen dramaattisen liveshow’nsa Suvilahteen.

Hard rockin sävytteistä groovaavaa punkkiaan tulee Tuskaan tarjoilemaan Suorapuheinen Frank Carter sekä The Rattlesnakes -yhtye. Loistavia arvioita keränneet aiemmat levyt saavat pian seuraajan, kun toukokuussa julkaistaan brittiyhtyeen kolmas levy ”End of Suffering”.

Anneke Van Giersbergen sulatti laatutietoisen hevikansan sydämet The Gatheringin solistina jo 90-luvulla. Hollantilaislaulajatar on sittemmin luonut menestyksekästä soolouraa ja tehnyt yhteistyötä muun muassa Devin Townsendin, Anatheman ja tietysti Amorphiksen kanssa. Koskettavien mutta samalla voimakkaiden tulkintojen faneille onkin luvassa tuplaherkkua, sillä sooloesityksensä lisäksi Anneke esiintyy Tuskassa myös Amorphiksen ”Queen of Time” -erikoiskeikalla.

Lost Societyn villit thrash metal -pojat ovat kasvaneet nopeasti muutamassa vuodessa miehiksi, mutta vauhti ei silti hiivu – päinvastoin! Suomen virallisen listan kolmossijallekin yltäneen ”Braindead”-levyn jälkeen jyväskyläläisnelikko on kerryttänyt vankkaa kokemusta kiertämällä muun muassa Exoduksen ja Children of Bodomin kanssa Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Japanissa asti keikkaillut sinfoniaelementtejä melodiseen death metalliin yhdistävä kotimainen Brymir koostuu todellisista taitureista. Viime vuosina muun muassa Insomniumin ja Wolfheartin lämppärinä nähdyn yhtyeen kolmas levy, ”Wings of Fire”, julkaistaan maaliskuussa.

Tällä hetkellä vahvistuneiden Tuska 2019 -bändien esiintymispäivät:

Pe 28.6.
Amorphis, Dimmu Borgir, Anthrax, Battle Beast, Cult Of Luna, Marko Hietala, Anneke Van Giersbergen, Power Trip, Brymir, Alien Weaponry, Goatburner

La 29.6.
Slayer, Opeth, Sick Of It All, Kvelertak, Lost Society, Heilung, Delain, Stam1na, Maj Karma, Loudness, Visions Of Atlantis, Warkings

Su 30.6.
The Hellacopters, Behemoth, Frank Carter & The Rattlesnakes, Halestorm, Jinjer, Dark Sarah

Huom! Stam1nan esiintyminen on siirtynyt lauantaille.

Kaikille päiville lisätään vielä lukuisia yhtyeitä.

TUSKA-LIPUT
Tuska-liput ovat myynnissä Tiketin, Ticketmasterin ja Lippu:fin verkostoissa seuraavin hinnoin:

1 pv pe & su alk. 89,00€
1 pv la alk. 99,00€
2 pv alk. 119,00€
3 pv alk. 139,00€

VIP-paketeista ja niiden hinnoista tiedotetaan myöhemmin.

Tuska 2019 -tapahtumaan on 18 vuoden ikäraja.

LISÄTIEDOT:
tuska.fi
facebook.com/TuskaOpenAir
twitter.com/tuskafestival
instagram.com/tuskafestival
www.youtube.com/tuskafestivalofficial

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here