Suomen ykkösmetallifestari Tuska jaksoi jälleen kerran puhuttaa ennen kuin yksikään artisti oli soittanut nuottiakaan. Tänä vuonna mielensäpahoittajat ottivat eniten itseensä euroviisuvoittaja Lordin kiinnittämisestä päälavalle. Lämmintä kesätuulta tarjosi taas soittoaikojen pidentäminen perjantain ja lauantain osalta aina puoleenyöhön saakka. Festareilla vallinnut hieno tunnelma ja kerta toisensa jälkeen kohdalle sattunut hieno sää olivat omiaan valmistelemaan edessä olevaa juhlakokemusta, joka kattauksen osalta oli jälleen kerran erittäin monipuolinen. Juoma- ja ruokapuolella ei perjantaina juuri pitkiä jonoja päässyt syntymään, ja oheisjärjestelyt pelasivat mukavasti pääasian eli musiikin tukena.
Alkuviikon sääennusteet eivät onneksi osuneet kohdalle ja pääsimmekin nauttimaan pilvettömästä taivaasta auringon porottaessa täydellä teholla. Asfaltti ja hiekka hehkuivat kuumana saavuttuamme alueelle noin klo 13 aikaan. Ihmisiä ei vielä liiaksi tuntunut olevan vaikka yksi päivän odotetuimpia esiintyjiä Cattle Decapitation olisi valmis teurastamaan yleisön klo 14. Tämä aikainen soittoaika tuntui monia harmittavan vaikka itse yhtye vetikin osuutensa lähes täydellisellä suorituksella. Laulaja Travis Ryan kertoi edellisillan Hampurin-keikasta ja samoilla silmillä olemisesta, mutta tämä ei herran laulusuorituksesta näkynyt. Livenä suorempi ja aavistuksen vapaammin soittanut grindjyrä pisti yleisöön liikettä niin uudempien kuin vanhempien lahtausbiisien voimalla. Traviksen laulu toimi kaikissa olomuodoissaan, joka huomioitiin myös yhtyeen musiikista tykänneiden vastapuolella. ”Tämä örisijähän osaa laulaa” – tyylistä kommenttia kuulin viereltä ja toinen kaveri totesi ”paskaahan tämä on ilman puhtaita lauluja”. Uuden albumin kappaleet puhuttelivat allekirjoittanutta parhaiten ja myöhäisemmällä slottiajalla olisin löytänytkin itseni keskeltä pittiä. Jauhettua lihaa ei todellakaan tehnyt keikan jälkeen mieli. (JK)
Cattle Decapitationin jälkeen tapasimme Tuska-kilpailussa voittaneen Janne Näätäsen. Vaihdoimme kuulumisia oluiden kera metallimaailman nykytilasta sekä Tuskan esiintyjäkaartista. Taisimme pistää myös metallilevyjä paremmuusjärjestykseen. Onneksi olkoon vielä Jannelle voitosta ja toivottavasti näemme jatkossakin metallitapahtumissa.
Hollannin sinfonisen metallin lähettiläs Delain teki Tuskan myötä ensivisiittinsä Suomeen. Bändi on kovassa nosteessa ja teltan ei niin valtaisan väkimäärän reaktiot tukivat tätä käsillä olleen keikankin osalta, bändin uusin ”Lunar Prelude” EP sekä elokuussa julkaistava ”Moonbathers” albumi keräävät odotuksia ja heti alkuun kuultu mainio singleveto ”Suckerpunch” lupaa hyvää yhtyeen tulevaisuudelle. Bändi näytti silmin nähden esiintymisestään ja on erittäin hyvä kun tämänkin tyylisuunnan edustajia festareilla kuullaan.(VK)
Delainin jälkeen valmistauduin Swallow The Sunin painostavaan keikkaan avoimin mielin. Niin hyvin kuin yhtyeen viimeisin mega-albumi toimiikin tietyissä tilanteissa, niin Tuskan päälavalla yhtye oli aivan väärässä paikassa. Seisoviltaan katsominen tuntui melko typerältä huutavassa auringonpaisteessa. Kovimmat fanit saivat varmasti irti koko rahan edestä ja yhtyeen soittotaidot olivat vahvaa luokkaa. Soundit vahvistivat kappaleiden laahustavaa ja painavaa tunnelmaa. Biisien sanoma menikin varmasti perille jos ”kanavat” oli säädetty yleisön puolella kohdilleen. Keikan puolessa välissä karkasin VIP-tilan nurmikoille kylmän oluen kera ja ummistin silmäni. Samalla hetkellä tavoitin Swallow the Sunin hienouden. Loppukeikka menikin hypnoosinkaltaisessa olotilassa nauttien vain ja pelkästään musiikin tuomasta hyvänolontunteesta. Olut ei nimittäin pysynyt kylmänä. (JK)
Stratovarius, Sonata Arctica- ja Silent Voices-miehistöstä koostuva Cain’s Offering kuului melodisen metallin osalta Tuskan odotetuimpiin esiintyjiin. Bändi soitti ensimmäiset viralliset keikkansa Japanissa keväällä ja nyt oli Suomen ensiesiintymisen vuoro. Harjoiteltu selkeästi oli, sillä yhtye kuulosti löytäneen yhteisen sävelen ja soundipuolikin tuntui olevan kunnossa. Timo Kotipelto lauloi alun hienosti, mutta setin puolivälin lähestyessä alkoi selvää kireyttä hiipiä ääneen. Vaikka Cain’s Offering materiaalin laadukkuudessa peseekin mielestäni uudemman Stratovariuksen selvästi, livenä kappaleet eivät ole helpoimpia laulettavia. Kaksikko Jani Liimatainen ja Rainbown paluukeikoilta kotiutunut Jens Johansson rullasi soolot sekä harmoniat tiskiin vankalla ammattitaidolla, ja huumoriakin ajoittaisista eleistä päätellen oli menossa hyvin mukana.
Tällä kertaa bändi keskittyi puhtaasti kahden oman albuminsa kappaleisiin ja mielestäni tämä oli viisas ratkaisu, mikäli yhtye aikoo panostaa omaan uraansa vielä tehokkaammin jatkossa. Cain’s Offering on nyt julkistanut seuraavat Suomen keikat Jyväskylään ja Helsinkiin, live-esiintymisten tuodessa enemmän rutiinia hommaan ammattimiehet saavat varmasti homman pyörimään entistä paremmin ja yhtyeelle toivomme menestystä jatkossa. Kyseessä oli hyvä avaus yhtyeen konserttiuralle Suomessa. (VK)
Suomen tunnetuimpiin vientituotteisiin kuuluvan Lordin visiittiä Tuskaan kritisoitiin monelta taholta. Bändi tekee festarikeikkoja todella harvoin ja edellinen kerta taisikin olla todistamani Sauna Open Air veto Tampereella 2006 – samana vuonna, jolloin yhtye keräsi potin Euroviisuissa ja julkaisi ”The Arockalypse”-albuminsa. 10-vuotisjuhlien kunniaksi levyn teemakonsertti uusittiin Tuskassa settilistaa myöden ja kappaleet kuten ”Rock The Hell Outta You” kuultiin jälleen vuosien tauon jälkeen. Jossain määrin arvattavissa oli, että aiemmin kesäkuussa nähty Sweden Rock veto keräsi selvästi suuremman suosion kuin nyt Tuskan auringonpaisteessa Cattle Decapitationin ja Swallow The Sunin jälkeen nähty show. Tästä huolimatta monsterit saivat eturivissä nyrkit ilmaan ja vaikka laulajana herra Lordi ei ole kummoinen, oheismeininki Kiss-tyyliin vie mukanaan. Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että auringonpaisteessa tämän kaltainen keikka ei saavuta sitä tehokkainta tunnetta ja pitäisi ehdottomasti kokea sisätiloissa. (VK)
”Bunkkerin” edessä kävi pieni kuhina. Mantar-kaksikko aloitti oman rähinöinnin klo 17.15 ja aggressiivisesti sen tekivätkin. Yleisöä oli yllättävän hyvin paikalla ja äänivalli murjoi kuuntelijakuntaa kovalla kädellä. Rumpali takoi lavalla sivuttaisasennossa kalvoja semmoisella vimmalla jota harvoin näkee. Kitaristi / laulaja Hanno karjui mikkiin ja antoi kitaralle kyytiä. Musiikillisesti Mantar ei mielestäni mikään erikoinen ollut. Erikoiseksi ja mieleenpainuvaksi esitys kyllä jäi. Bändin ennenkuulumaton ja energinen esitys puhutti vielä pitkään keikan jälkeen. Taisi joku meidänkin porukasta mainita Mantarin illan parhaimmaksi esiintyjäksi.
Illan odotetuin esiintyjä oli allekirjoittaneelle ehdottomasti Testament. Bändi jonka esityksiin en ole ikinä pettynyt enkä pettynyt tälläkään kertaa. ”Over The Wall” käynnisti keikan niin kuin pitääkin. Laulaja Chuck Billy todisti olevansa kunnossa ja hänen aidosti positiivinen eläytyminen maneereiksi tulleiden kävelyiden ja mikkitelinekitaroinnin saattelemana on aina hienoa katseltavaa. Siinä missä tuoreempi ”Rise Up” huudatti yleisöä niin vanhemmat ”The New Order” ja ”Into Pit” pistivät yleisöön vauhtia. Pitissä jyräsivät eri sukupolvet omien voimiensa ylärajoilla. Valitettavasti thrash-konkarit eivät soittaneet ”Souls Of Blackilta” eikä ”The Ritualilta” kappalettakaan. Vaikka settilista ei aivan parasta Testamentia esittänytkään niin bändille pisteet erittäin kovasta keikasta. Alex Skolnick on mielestäni edelleenkin turhan aliarvostettu kitaristi. Hänen soolojaan ja soittotaitoaan ei voi kehua koskaan liikaa ja tämä tuli taas todistettua aivan lavan edestä. Soundit olivat voimakkaat ja yhtye näytti nauttivan soittamisesta kokoonpanon kemioiden ollessa selkeästi kohdallaan, uutta ”The Brotherhood Of Snake”-albumia onkin lupa odottaa syksyksi suurella mielenkiinnolla. Hieno bändi ja ”big fivesta” tasaisimman levymateriaalin omaavan yhtyeen huhutaan tulevan Suomeen… Tervetuloa Testament!
Uuden telttalavan rajallisuus iski vasten kasvoja kriittisellä hetkellä. Nimittäin kiireellisen aikataulun johdosta en päässyt kuin 5 minuuttia ennen Behemoth-keikan alkua teltalle. Jo tässä vaiheessa teltta oli ratketa liitoksistaan. Järjestysmiehiltä pikainen kysymys, että mistä pääsemme parin muun kuvaajan kanssa photo-pittiin. Järkkärit ohjasivat oikeaan reunaan josta ei kumminkaan sisäänpääsyä ollut. Vanhana ninjana siitä olisi kyllä hyvin päässyt alueelle, mutta kieltävän vastauksen kolmatta kertaa saatuani en jaksanut alkaa asiasta vääntämään ja ei muuta kuin uudelleen yrittämään ja tällä kertaa vasemman kautta. Yleisöä oli kumminkin sen verran paljon että emme lähteneet parin hennomman naiskuvaajan kanssa rikkomaan laitteistoa yleisömeren sekaan. Helpotukseksi näin tutun logon heijastuvan lavan edestä. Metalliluolan Ilmari Pöntinen oli ajoissa liikkeellä ja sai vastuun lähikuvista.
Itse keikka oli puolalaisen Behemothin äärimmäinen taidonnäyte. Siinä missä ulkomusiikilliset seikat saivat silmät hohtamaan niin musiikillinen paine antoi voimansa puhua. Niin vatsassa asti tuntuneet bassoniskut kuin kylmänviileät leadit tekivät tilaa mahtipontisille riffeille sekä Nergalin laululle. Koko yhtyeen vähäeleinen esitys hämyisessä teltassa sai rituaalin heräämään henkiin ja mikä olisi parempi tapa juhlia ystäväämme Saatanaa kuin yhtyeen viimeisin ”The Satanist” – albumi. Illan kovimmat vedot olivat ”Furor Divinus” sekä ”Ora Pro Nobis Lucifer”, jotka repivät sieluni loppuillan ajaksi hajalle. Tästä en enää toipunut ja Avantasian metalliooppera tuntui pääesiintyjänä vääryydeltä. Behemothin paikka olisi ollut ehdottomasti yleisön tilanpuutten takia päälavalla, itse kokemuksena kumminkin pimeämpi teltta ajoi asiansa. Testamentin ohella illan paras veto. (JK)
Avantasia päätti illan voimametallin spektaakkeliin. Aiemmin kesäkuussa todistamani Sweden Rock-keikka oli Twisted Sisterin jälkimainingeissa ja kylmässä yössä pettymys. Nyt homma toimi pidemmällä soittoajalla, paremmilla soundeilla ja ilman mikrofoniongelmia huomattavasti paremmin. Settiin oli saatu enemmän variaatiota ja vaikka suosikkikappaleet ovat edelleen kolmelta ensimmäiseltä Avantasia-levyltä, uudempien levyjen biisit kuulostivat isolta lavalta soitettuna paremmilta. Laulajaosastolla Michael Kiske ja Jorn Lande tekivät tasavarmat suoritukset, vaikka erityisesti Kisken Helloween-ajoista kovin muuttunut ulkoinen habitus rallitakkeineen herättikin hilpeyttä. Laulajana mies on kuitenkin kiistatta edelleen yksi metallimaailman kovimmista. Sen sijaan Magnumin Bob Catleyn jo aiemminkin huomattua äänen rapautumista ei voinut enää olla ohittamatta, ja samoin tuntuu valitettavasti käyneen Pretty Maidsin Ronnie Atkinsille, jonka esitykset ei aivan vakuuttaneet.
Taustalaulussa läpi illan vaikuttaneet Amanda Somerville ja Herbie Langhans saivat molemmat tilaisuuden laulaa myös soolona ja molemmat hoitivat työnsä mallikkaasti. Langhansin tulkitsema ”Draconian Love” ei kuluneine goottivaikutteineen tosin kuulu allekirjoittaneiden suosikkeihin. Projektin vetäjä Tobias Sammet malttoi jopa poistua lavalta ja antoi Eric Martinin sekä Ronnie Atkinsin tulkita ”Twisted Mind”- kappaleen kahdestaan. Kitarassa Sascha Paeth sekä Oliver Hartmann tekivät hyvää työtä ja yhteispeli bändin kesken näytti pelaavan mainiosti, tämän kaltainen usean eri soittajan ja laulajan kombinaatio ei ole helpoin mahdollinen, mutta niin vain viimeisenä kuultu ”Sign Of The Cross/The Seven Angels” koko kaartin kesken kuulosti jälleen yhtenäiseltä.
Loppujen lopuksi kritiikistä huolimatta lämpimässä kesäillassa Avantasia tarjosi nautittavan voimametallishown. Sammet teki parhaansa ja vaikka etualalla yleisö olikin hyvin mukana, mielessä kävi väkisinkin ajatus millaiseksi meno olisi Testamentin tavoin yltynyt teltan puolella ja isolle lavalle olisi saatu Behemothin jatkoksi jokin vielä kovempi nimi. Joka tapauksessa perjantai kattoi hyvin pöydän seuraavalle päivälle, jolle olikin luvassa vielä kovempaa näyttöä. (VK)
Tekstit: Ville Krannila (VK) & Juha Karvonen (JK)
Valokuvat: Metalliluola © (Juha Karvonen, Hannu Juutilainen, Ilmari Pöntinen)
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.
