Tuska Open Air Festival 2015 käynnistyi jälleen varsin perinteisissä merkeissä perjantain osalta. Yleisö oli paljon, aurinko paistoi ja viihtyvyysarvo oli huipussaan. Jos yhtyeiden taso ei olisikaan aikaisempien vuosien veroinen, niin Tuska on vuosien saatossa profiloitunut metallikansan yhteiseksi kohtaamispaikaksi ja keskikesän tapahtumaksi. Perjantai jäi osaltani väliin ja olin päättänyt panostaa lauantaihin sekä mahdollisuuksien mukaan myös sunnuntaihin. Metalliluolasta oli vahva edustus koko viikonlopun ajalta, mutta lauantain osalta olin päättänyt ottaa työhanskat syville käsiin ja painua Tuskaan ”töihin”. Omiin työetuihini kuului myös olut ja muut alkoholipitoiset juomat, jotka tekevät festareiden seuraamisesta huomattavasti viihdyttävämpää. (JK)
Espoosta aamupäivällä lähtiessäni aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta. Aurinkolasit silmillä ja Iguanan terassilla elämä näytti hyvältä. Luvassa oli kovasti odottamani Tuskan pääpäivä. Juuri kun mietin Abbathia ja sitä, että oliko levy-yhtiön tiedotus edelliseltä päivältä virheellinen live-kokoonpanon suhteen, niin tummat pilvet valtasivat taivaan ja vettä tuli sen verran, että piti hakeutua sisätiloihin suojaan. Abbath oli saapunut Suomeen ja ”fuck the sun” – kommentit valtasivat mieleni. No kauaa taivas ei huuhtelua suorittanut ja aurinko pilkotti esiin pilviharson takaa. Tankkauksen ja Goodwingin hyvän pihvin jälkeen olikin siirtyä Tuska-alueelle. Kello 13 aikaan alueella oli yllättävän hiljaista ja jonoista ei ollut tietoakaan. (JK)
Ruotsalainen death metal yhtye Bloodbath olikin avaamassa päivää päälavalla täydessä auringon paisteessa. Yhtyeen iskeminen ensimmäiseksi on järjestelyjen kannalta uskomaton virhe (todellisuuttahan emme tiedä oliko tämä edes järjestäjien käsissä) joka söi Bloodbathin esiintymisen viimeistä terää. (JK)
Alun mikkiongelmista huolimatta yhtye pisti veret naamalle aivan kuin nuorempi fani yleisössä sanansa mukaisesti teki. Laulaja Nick Holmes valitteli kovaa krapulaansa lentäjänlasit silmillään ja muutenkin esiintyminen oli vähäeleistä, mutta erittäin toimivaa. Soundillisesti odotin vielä mureampaa soundimaailmaa, mutta kokonaisuuteen peilaten Bloodbath oli yksi päivän parhaimpia esiintyjiä. Settilista oli tuttu ja turvallinen kautta läpi yhtyeen historian. Parhaiten kolisivat uudelta levyltä hitaampi murjonta ”Anne” sekä rivakampi ”Unite in Pain”. Vanhemmasta materiaalista ”Eaten”, ”Cancer of The Soul” sekä ”Breeding Death” tarjosivat yleisölle kovimmat niskajumit. Vaikka moni valittelikin setin lyhyttä kestoa, niin näissä olosuhteissa vajaan tunnin setti oli ainakin itselleni täysin riittävä. (JK)
Bloodbathin jälkeen Göteborgilainen Bombus sai kokea aikaisen esiintymisajan kohtalokkaana. Vaikka yhtyeen paikoin aggressiivinen musiikki tempaisikin mukaansa niin kiinnostusarvoa ei juuri yleisöltä herunut. Tämä tulikin seurattua anniskelualueen puolelta ja mitä pidemmälle keikka eteni, sitä suuremmin sen loppumista odotti. Australialainen joukkorahoitustakin kerännyt Ne Obliviscaris oli ennakkoon mielenkiintoinen esiintyjä. Itselleni lähes tuntemattomaksi jäänyt yhtye sekoitteli taiteellista ja progeilevaa musiikkiansa varsin mielenkiintoisesti. Kaverit vetivät ehdottomasti yhden teknisimmistä keikoista Tuska-vkl:n aikana ja erityisesti basistin taitavuus oli ihailtavaa. Biisien monimutkaiset rakenteet vaativat tiukkaa keskittymista ja tämä ei todellakaan mene taustamusiikkina. Yleisö piti selvästi kuulemastaan ja tämä yhtye pitää jatkossa ottaa tarkempaan kuunteluun. (JK)
Einherjerin esiintyminen oli jälleen kerran tyyliin ”väärä aika ja paikka”. Vaikka yhtyeen folkahtavava pohjoismaalainen metalli kuulostikin paikoin mielenkiintoiselta, niin kokonaiskuva oli jotenkin väsähtäneen oloinen. Päälavalla seuraavaksi esiintynyt Loudness ei enää 80-luvun lähes läpimurron jälkeen ole juuri otsikoissa esiintynyt. Alempaan keskikastiin tippunut yhtye esiintyi kumminkin pirteästi Tuskassa. Soundillisesti tasapainoinen ja selkeä Loudness oli päivän positiivisimpia yllättäjiä. Settilistasta tuli juuri ne biisit mitä osattiinkin odottaa ja tämmöinen kevyemmän linjan veteraanibändi lunasti paikkansa hienosti Tuskan esiintyjäkaartissa. (JK)
Atomirotta oli päivän selvästi heikoin esitys. Tästä yhtyeestä en tuhlaa palstatilaa tämän enempää ja jokainen paikallaolija varmasti loi omat mielipiteensä. Jatkossa jos rajoja halutaan rikkoa, niin tehdään se sitten tyylillä. Amorphis oli ennakkoon yksi mielenkiintoisimmista esiintyjistä ja juuri levynsä ”Tales From The Thousands Lakes” ansiosta. Vuonna 1994 ilmestynyt albumi on itselleni yhtyeen parhaimpia joten odotukset olivat korkealla. Valitettavasti aikaisemmat festarikokemukset Amorphiksesta osoittautuivat jälleen kerran oikeiksi; Amorphis on klubibändi eikä pääse täysiin oikeuksiinsa ulkolavalla. Vaikka biisilista olikin parasta mitä heiltä olen kuullut, niin jotain jää kokonaisuudesta uupumaan. Yhtyeen esiintymis- tai soittotaidoissa ei vikaa suuremmin ole, vika löytyy ilmeisesti omasta päänupista. Parhaimmat vedot ”Drowned Maid”, ”Magic and Mayhem” sekä ”Vulgar Negrolatry” osoittivat kyllä toimivuutensa, mutta mitä ne olisivatkaan sisätiloissa ja pienemmällä areenalla. (JK)
Nopean tankkauksen jälkeen kiirehtien Inferno Stagelle jossa Abbath miehistöineen oli aloittelemassa. Ajatukseni levy-yhtiön virheellisestä tiedottamisesta osoittautuivat oikeiksi, eli Abbathin lisäksi toinen kitaristi oli mukana. Vaikka tämä olikin iloinen asia miettien voimakkaampaa soundimaailmaa, niin ongelmat selvisivät jo keikan alussa. Abbath ei tästä kovin tyytyväinen ollut ja useampaa kertaa näytti käsimerkeillä, että kaikki eivät ole kunnossa. Tuntuu jotenkin ihmeelliseltä, että yhtyeen ensiesiintymisellä soundit kusee näinkin pahasti. No jos soundit unohdetaan hetkeksi, niin kyllähän Abbath on showmies henkeen ja vereen. Hänen itseironiansa ja karismansa on alan selvää kärkeä.
Biisilista oli myös vähän pettymys, vaikka perusvarmat ”One By One” sekä ”Withstand Fall of Time” sieltä tulikin. Yhtye veti keikkansa ammattimiesten otteella loppuun ja viihdyttävyysarvo oli ainakin huipussaan. Rumpali paukutti kannujansa maski naamalla ja sessiokitaristin sormityöskentelyä oli hieno seurata. Miten helpolta se soittaminen voikaan näyttää. Ne ketkä olivat Immortalin keikoilla Tuskassa aikaisimpina vuosina, eivät musiikillisesti missanneet mitään. (JK)
Aikataulullisista syistä Morbid Evilsiä en ehtinyt alkusuunnitteluista huolimatta kuin vilkaista. Bändi vaikutti erittäin asialliselta ja toivottavasti tapaan heidät uudemman kerran paremmissa merkeissä. Sotajumala meni täysin ohitse johtuen päällekkäisyydestä Amorphiksen kanssa. (JK)
Lauantain pääesiintyjänä oli jälleen bändi länsinaapuri maastamme, eli Ruotsista. In Flames on Sabatonin tapaan tuttu vieras Suomessa ja yhteys yleisön ja bändin välillä löytyi heti ensimmäisistä biiseistä lähtien. Yhtyeen 25-vuotisen taipaleen aikana levylle on saatu jo niin monta loistavaa raitaa, että settilista on joka kerta täynnä toinen toistaan parempia kappaleita. Tässä mielessä festarikeikalla aika loppuu joka kerta kesken, kun biisejä ei vaan mahdu aikatauluun enempää. Tuskassa kuultiin tällä kertaa 17 kappaletta, joista esiin voisi nostaa joka ikisen. Yritetään kuitenkin poimia muutamia vielä hieman paremmin esiin nousseita. Kolmantena kuultu ”Bullet Ride” oli mahtava veto, kun koko festarialue oli aina tietyissä kohdissa hetken aivan hiljaa (”Bitterness will run you through…”) ja sitten meno jatkui upealla soundilla (”Silent screaming!”). Myös uusimman levyn kappaleet (”Everything’s Gone,” ”Paralyzed,” ”With Eyes Wide Open” ja ”Rusted Nail”) olivat herkkua allekirjoittaneen korville, kuten toki kaikki vanhat hititkin. (ML)
Äänentoisto oli loistavassa kunnossa, mikki jäi ehkä kerran pariksi sekunniksi pois päältä laulun taas jatkuessa, mutta se ei vaikuttanut esitykseen pahasti. Erityismaininta pitää antaa jälleen kerran yleisölle, joka oli mukana alusta loppuun asti mahtavalla meiningillä. Pitti pyöri ahkerasti ja laulaja Anders Fridénin pyynnöstä myös crowd surfingia nähtiin jatkuvasti. (ML)
On vaikea löytää mitään negatiivista sanottavaa In Flamesin esityksestä Tuskassa. Jos olit paikalla ja et tykännyt, olit selvästi väärässä paikassa. Ehkä bändin mainostama One Direction olisi sopinut sinulle paremmin. 😉 (ML)
Kun kuulin In Flamesin Tuska-kiinnityksestä, olin suoraan sanottuna pettynyt. Jotenkin aavistelin, että tämäntyylinen bändi tulee ja At The Gates olisikin ollut se omaan makuun parempi veto. Täytyy samaistua Markon puheisiin. In Flames oli todella hyvä. Vaikka osa biiseistä olikin tätä ”kevyempää” kamaa, niin kontrasti raskaampien kappaleiden välillä toimi saumattomasti yhteen. Pit pyöri kovaa vauhtia ja osa yleisössä oli kyyneleet silmissä. Erittäin hieno päätös lauantaille. (JK)
Järjestelyt toimivat Tuskassa totuttuun tyyliin hienosti. Järjestyshäiriöitä ei ainakaan omiin silmiini näkynyt. Ruokavalikoima oli runsas ja valinnanvaraa löytyi. Taakse ”istutettuja” vessoja oli tarpeeksi eikä siellä jonoja näkynyt. Ainoa jonot näkyivätkin anniskelupisteissä, mikä myös osittain ruuhkautti anniskelualueen kulkuväyliä. Bänditarjonta oli lauantai osalta vaihtelevaa ja ainakin itseäni tämä järjestely miellytti. Jos kaikki olisivat niitä suosikkibändejä, niin yksi iso osa Tuskan henkeä jäisi minimiin.. nimittäin ihmisten kanssa jutteleminen ja fiilistely. Oli hienoa tavata meidän sivuston lukijoita sekä muita tuttuja. Ensi vuonna uudestaan! (JK)
Toimittajat: Juha Karvonen (JK) & Marko Leppinen (ML)
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-
