[three_fourth]Mikkeliläisen folkmetal-pumppu Terhenettären uutukaisella EP:llä itäisen Suomen kansanperinne ja mytologia maistuu. ”Metsänhenkien Tanssilla” kalevalan vaikutteet ovat läsnä runomittaan hakeutuvissa lyriikoissa sekä niiden teemoissa. Perinteisen metallibändin soitinvalikoiman lisäksi Terhenetär tarjoilee mm. kannelta ja viulua. Myös peruskoululaisen vanhempien kidutusvälineeksi luokiteltava nokkahuilu kuuluu valikoimiin. Tosin tässä yhteydessä kyseinen soitin kuulostaa mainettaan paremmalta.
Ensikuuntelemalla ”Metsänhenkien Tanssi” muistuttaa ääninäytelmää muun muassa ilmaisullisen laulun vuoksi. Melodiset lauluosuudet, kuorolaulu ja vokalisti Joona Rautiaisen metsäperkeleen kuuloinen rääyntä rakentavat tunnelmaa lyriikoiden ja orkestraatioiden tuella.
Levy koostuu kolmesta osasta. Alkusoittona toimiva ”Iku Turso I: Aaltojen alla” ja vesistömörön tarinaa jatkava ”Iku Turso II: Veden Valtias” tuovat kuulijan suoraan perinnemaiseman ja uskomusten äärelle. Aloitus tuo vahvasti mieleen teatterin tai ääninäyttelyn. Kappaleissa luonnonääniefektit, kuorolaulu ja perinnesoittimet yhdistyvät Rautiaisen ärjyntään, jyhkeään bassorumpuun ja rehevään kitarasäröön. Minulle kombinaatio toimii, koska koko skaalan käyttö luo tarinan tunnelmaa. Mielestäni tarina jää hieman vajaaksi, teemasta olisi voinut kutoa vaikka levyllisen vesihirviön seikkailuja.
Toisessa osassa hypätään villin korven taikoihin ja metsänpeittoteemaan. Myös “Metsänhenkien tanssi” jakaantuu kolmeen kappaleeseen näytösten tapaan. “Metsänhenkien tanssi I: Hämärän mailla” vie kuulijaa reippaaseen tahtiin kauhukarnevaalimaisella melodialla öisen metsän pimeydessä. Kakkososa, kuiskaamalla laulettu “Varjot tanssivat” toimii tarinallisena välisoittona ennen rouheampaa trilogian päätösosaa, “Metsänpeittoa”. Myös tässä osiossa on paljon kivoja juttuja. Folk-osuus valitusta metallin genrestä on sopivan vahvasti läsnä. Riehakkaan melodian ja yllättävän teatteritaidemaisten hetkien vuorottelu rakentaa viehättävän kokonaisuuden. Tämänkin teeman äärellä olisin voinut viihtyä pidempään.
Levyn päätösbiisi “Surumieli, Varjosielu” on levyn ehdoton helmi ja kuulostaa allekirjoittaneen korvaan eniten valmiilta ja itsenäiseltä kappaleelta. Vaihtelu herkästä melankoliasta riipivän uhkaavaan raivoon on mukaansatempaava ja riffit hypnoottisia. Biisi on lähes yhdeksänminuuttinen pläjäys ja sisältää aika runsaasti vaihtelevia elementtejä, mutta siitä huolimatta se ei aiheuta kyllästymistä tai pudota kelkasta. Ehdottomasti jatkoon, lisää tätä!
Terhenetär vaikuttaa selkeästi lupaavalta kokoonpanolta genressään. Soitto sujuu ja ideoita on runsain mitoin. Tällä levyllä olisi ollut aiheita vaikka pariinkin kokonaisuuteen, joihin keskittymällä levy olisi kuulostanut ehjemmältä kokemukselta.
Jään seuraamaan mielenkiinnolla, mitä Mikkelin pojilta kuullaan jatkossa. Bonusta allekirjoittaneen silmää miellyttäneestä kansitaiteesta!
3½/5
Raisa Krogerus
[/three_fourth] [one_fourth_last]
1. Aaltojen alla
2. Veden valtias
3. Hämärän mailla
4. Varjot tanssivat
5. Metsänpeitto
6. Surumieli, varjosielu[/one_fourth_last]
Möröistä blues rockiin ja punkkiin seikkaileva nörtähtävä kameranainen. Jos en ole keikalla, niin olen todennäköisesti puuhaamassa hevosen kanssa, pelaamassa tai lukemassa Terry Pratchettia tai Jane Austenia muutama kissa sylissä.
 - arvio. Raisa Krogerus, Metalliluola.){kind=link}