Vuonna 2011 julkaistun “The Writ of Swordin” jälkeisinä vuosina Crimfallin leirissä elettiin muutoksen aikoja. Levytyssopimus Spinefarm Recordsin kanssa päättyi yllättäen ja bändin jäsenet miettivät musiikillisten uriensa suuntia. Loppuvuodesta 2013 laulaja Helena Haaparanta lähti kokeilemaan siipiään kevyemmän musiikin parissa. Myös Janne Jukarainen halusi perhesyistä pitää taukoa bändihommista. Vaikka uutta levyä varten oli jo kappaleita olemassa, oli bändin tulevaisuus vakavassa harkinnassa.
Crimfallin julkaistua pitkän hiljaisuuden jälkeen kolmannen täyspitkän studioalbuminsa, istui kitaristi ja yhtyeen visionisti Jakke Viitala ja vokalistit Helena Haaparanta ja Mikko Häkkinen toviksi alas kertomaan yhtyeen viimevuotisista kuulumisista ja “Amainin” kehittymisestä levyksi.
Sokeasta innosta kypsäksi yhtyeeksi
Millainen yhtye Crimfall sitten nykyään on, pari kiertuetta, kuusi vuotta ja pari luovaa taukoa myöhemmin? Yhteistuumin muusikot ovat sitä mieltä, että bändinä Crimfall on nyt kypsempi ja realistisempi. Myös työmoraali on kohdillaan.
“Mature metal”, täräyttää Helena kypsyyskeskusteluun nauraen. Vakavaksi aikuistuminen ei kuitenkaan ole bändin jäseniä vetänyt.
“Sokea into on vähentynyt ja tehdään kaikki nyt enemmän harkiten ja paremmalla tyylillä. Se heijastuu kaikkeen muuhunkin, keikkailuunkin. Ollaan opittu virheistä”, kertoo Jakke.
“Ehkä myös kyynisempi”, aprikoi Mikko viitaten vastoinkäymisiin ja kommelluksiin, joihin bändi on törmännyt matkan varrella.
Asennetta ja työmoraalia
Toisaalta kokemus on opettanut myös asennoitumaan rennommin. Ikäville asioille ja takapakeille on helpompi nauraa nykyään. “Enää ei uskota sovittuihin kiertueisiin, ennen kuin intro soi”, toteaa Helena.
“Bändin alusta asti on ollut se henkinen tie, että jos jotain voi mennä pieleen, niin se menee, ja varmaan vielä jokin muukin asia”, Helena miettii. “Se tuntuu olevan sellainen karma tämän bändin ympärillä”, jatkaa Mikko.
Pieniin sattumuksiin lasketaan kenraaliharjoituksissa hajoavat rumpujen hinnakkaammat osat, keikan alla oven väliin jäävät sormet, sekä ympäri eurooppaa kuljetusfirman kyydissä seikkailevat soittimet. Isompiin vastoinkäymisiin voi laskea aiemmin mainitut levy-yhtiön uloskirjoituksen ja bändin jäsenten tauonpaikat.
“Meillä on enemmän sellainen naureskeleva asenne näihin ongelmiin”, summaa Helena, Jaken täydentäessä perään: “Ainakin nykyään.”
Laatumateriaalin ja taustavoimien tuella
Yhtye seisoo musiikkinsa takana ja uskoo uuden levyn materiaaliin. Musiikki ei ole radioystävällisintä edes metallin saralla, mutta toivo sen kantautumisesta sopivan kohderyhmän korviin on uuden levy-yhtiön myötä on nousussa. Yhteistyö Metal Bladen kanssa on lähtenyt käyntiin hyvin ja yhtiön toiminta on ehditty jo todeta ammattimaiseksi.
“Metalliakin voi tehdä helposti ja yksinkertaistetusti, mutta sille tielle tässä ei ole lähdetty. Me teemme taidetta niille, jotka taidetta kuluttaa”, miettii Helena kuulijakunnan laajuudesta.
Takaisin sorville
Helenan lisäksi lomaa bändistä otti rumpali Janne Jukarainen. Uudelleen järjestäytymisen jälkeen bändin jäsenten motivaatio ja tavoitteet musiikin tekemiselle ovat asettuneet saman suuntaisiksi.
“Oikeastaan koko visio kirkastui sinä aikana. Mietittiin, että tämä on levy, joka me oikeasti halutaan tehdä.Tämä levy ansaitsee valmistua”, kiteyttää Mikko bändin paluuta työn ääreen.
Musiikki veti myös Helena takaisin, koska “Onhan se musa helvetin kovaa.”
Tauolla asioita pohtiessa kiteytyi myös, mikä tekee bändin soundin. “Sitä ei tajunnut, ennen kuin sen menetti, että kuinka helvetin upea laulaja Helena on. Mikään muu ei saa tätä musiikkia syttymään samalla tavalla”, kiittää Mikko kollegaansa.
“Tuntui kivalta, että kundit näki että he tarvitsivat minua bändin vision toteuttamiseen. Jaken visiohan se oli pääasiassa ja verbaalisesti Mikon. Mutta yhdessä työ oli startattu”, miettii Helena.
Ei Roomaakaan päivässä rakennettu
Amainin materiaali ei ollut nopeasti tehtävää, ja tuotanto vaati paljon aikaa. Kirjoittamisen, säveltämisen ja nauhoittamisen lisäksi levylle on luotu huikeat orkestraatiot. “Oma panos lauluissa tuntuu ihan kesätyöltä, kun vertaa niihin tuhansiin tunteihin, joita Jakke on musiikin tekemiseen käyttänyt”, pohtii Helena.
Musiikin monitahoisuuden vuoksi myös miksaus Fascination Streetillä vaati kuukausien työn. “Kun kartoitettiin vaihtoehtoja, niin rohkeimmat arvioivat miksaavansa levyn kahteen viikkoon. Tiesin kuitenkin siinä vaiheessa, ettei se tule onnistumaan”, muistelee Jakke.
Amain on enemmän koko bändin levy
Vaikka Crimfallin visio on ollut alusta alkaen vahvasti Jaken, on jokaisella bändin jäsenellä vastuu ja vaikutus yhtyeen musiikkiin omalla alueellaan.
“Aikaisemmin Jakke enemmän antoi minulle melodioita, ja minä muokkasin niitä. Nyt painopiste on siirtynyt siihen, että minä tarjoan melodioita, ja Jakke antaa peukkua ylös tai alaspäin”, Helena kuvaa muutosta melodioiden tekemisessä.
“Edellisillä levyillä ehkä tehtiin enemmän jokainen omassa karsinassaan. Tällä levyllä päätettiin, että jokainen saa puuttua ja antaa ideoita toisen työhön. Muutenkin kuunneltiin toistemme töitä enemmän ja haettiin sitä toista mielipidettä, että jos tämän kuitenkin voisi tehdä jotenkin paremmin”, miettii Jakke.
“Ehkä tämä on kuitenkin enemmän koko bändin levy”, toteaa Mikko.
“Tämä bändi antaa niin väljät raamit, että jokainen saa laitettua siihen omaa juttuansa ilman, että joutuu miettimään, että onkohan tämä nyt meidän tyyliä”, Jakke pohtii bändin jäsenten antia musiikkityylille.
“Ei ehkä voisi luulla, mutta yksi levyn popeimmista melodioista on Jaken käsialaa”, naurahtaa Helena kertoessaan “Ten Winters Apart, Pt. 4: Dawn Without A Sunin” synnystä. Radiopopiksi kuvattua melodian aihiota hiottiin enemmän muun bändin mieleiseksi, mutta Jakke sai pitää tamburiinit kertosäkeessä.
Melkein kuin musiikkia silmille
Amainilla Crimfall on tuhlaillut musiikillisia elementtejä vielä aikaisempia levyjä enemmän. Mistä vaikutteet ja esikuvat musiikin tekoon tulevat?
Crimfallin musiikin vaikutteet tulevat itse kullekin asioista, jotka herättävät tunteita, kuten luonnosta ja muusta taiteesta, kuten elokuvista tai kirjallisuudesta. Myös eri maiden perinnemusiikista tulee musiikkiin elementtejä. Elokuvasoundtrackmainen visuaalisuus on tärkeässä asemassa Crimfallin tuotannossa.
Bändi inspiroituu myös toinen toistensa työstä. Jaken melodiat innoittavat Mikon sanoitustyötä ja toisin päin. Esimerkiksi videosinkkuna julkaistun “Until Falls The Rainin” sateinen soundimaailma rakentui Mikon sanoitusten ympärille.
“Laulussa on tärkeää ilmaisu ja se että lauletaan tarinoita, ei sanoja”
Vaikka Amain ei ole varsinainen teemalevy, eikä siihen ole kirjoitettu juonta, on levyä kuunnellessa helppo kuvitella siihen tarina. Millainen peli, kirja tai elokuva levystä sen tekijöille tulisi?
“Jos Amain olisi tarina, se olisi ehdottomasti anti-sankarista, joka on ottanut turpaansa ja yrittää keräillä itseään”, kuvailee Jakke.
“Jos lähdetään miettimään nörtisti, niin tulee mieleen uusin Witcher. Sodan toinen puoli, jota yleensä ei peleissä kuvata, kuten siviilien kärsimystä ja synkempää puolta”, miettii biisien kirjoittamisesta ja siten levyn teemoistakin vastannut Mikko.
Helena vertaa puolestaan Amainia hyvin kirjoitettuun live-roolipeliin, saaden Mikon ja Jaken protestoimaan vertausta. Seuraa vilkas ja kolmikolle tyypillinen keskustelu, jossa viljellään huumoria ja ollaan ihan reippaasti eri mieltä. “Immersio ei hajoa missään vaiheessa. Tätä levyä kuunnellessasi saat olla oman elämäsi anti-sankari!” kommentoi Helena.
Joka tapauksessa Amain ei ole mikään valmiiksi pureskeltu tarina, vaan se jättää kokijalleen mietittävää ja uutta löydettävää jokaiselle kuuntelukerralle. Levyllä ei ole mustaa tai valkoista, vaan se on täynnä harmaan eri sävyjä.
“Joka tapauksessa tarina olisi visuaalisesti näyttävä. Visuaalisuus on tärkeää”, summaa Jakke.
Mitä Crimfallin tulevaisuudessa on odotettavissa?
“Keikkaa!” on haastateltavien yhteinen toteamus tulevaisuuden suunnitelmille. Hiljaiselon jälkeen mieli polttaa jo keikoille. “Live-soittaminen on kaikille meistä sydäntä lähinnä ja syy miksi tätä hommaa tehdään”, Mikko painottaa.
“Uskaltaisin väittää, että ollaan livenä vielä parempi kokemus kuin levyltä kuunneltuna”, Jakke arvioi.
“Koska ei olla mikään megalomaanisen tunnettu bändi, niin ollaan soitettu paljon yleisöille, jotka ei tunne meitä vielä keikan alussa. Kyllä rokkipoliisinkin nyrkit nousee sieltä käsivarsien suojista loppukeikkaa kohti”, miettii Helena.
Uuden levy-yhtiön yhteistyökuviot avaavat bändille myös uusia mahdollisuuksia. “Uuden amerikkalaisen levy-yhtiön myötä kyllä toivotaan saavamme kuulijoita myös sieltä rapakon takaa”, Helena toteaa.
Crimfall suuntaa tulevaisuutta kohti siis jalat maassa, mutta pää yhä pilvissä, vaikkakin realistisella korkeudella.
Syksyn keikoilla nähdään
Uutta materiaalia on nyt yleisölle soitettavana ja treenaaminen aloitettu. Kotimaassa on syksylle buukattuna jo muutama keikka, joista yksi on jo soitettu Tampereen Klubilla syyskuussa. Varmistettuja keikkoja on Helsingissä The Circuksessa 13.10., Kuopion Henry’s Pubissa 21.10. ja Turun Gongissa 7.12., joten Amainin biisejä on ainakin eteläisemmässä Suomessa mahdollista päästä makustelemaan livenäkin.
Haastattelu & kuvat: Raisa Krogerus
Bändikuva: Olli Häkkinen
1. Eschaton
2. The Last Of Stands
Ten Winters Apart
3. pt1. Far From Any Fate
4. pt2. Song Of Mourn
5. pt3. Sunder The Seventh Seal
6. pt4. Dawn Without A Sun
7. Mother Of Unbelievers
8. It’s A Long Road
9. Wayward Verities
10. Until Falls The Rain
Möröistä blues rockiin ja punkkiin seikkaileva nörtähtävä kameranainen. Jos en ole keikalla, niin olen todennäköisesti puuhaamassa hevosen kanssa, pelaamassa tai lukemassa Terry Pratchettia tai Jane Austenia muutama kissa sylissä.
