2018 lanseerattu Metal Crane Festival avasi taas tammikuun iloksi ovensa mustanpuhuvalle hupparikansalle 18.-19.1. Nosturissa.
Viime vuonna loppuunmyyty tapahtuma ei ilmeisesti myynyt aivan yhtä hyvin kuin viime vuonna, koska kaksikerroksisesta tilasta ylempi oli suljettu. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, koska bändejä paikalle tultiin katsomaan.
Sapata
Illan korkkasi tunnelmallinen tulokas Sapata, joka itse määrittelee soittavansa hypnoottista doom rockia. Itse kuulin enemmän metallia kuin rockia, ja jonkin verran myös progen sekä sinfonisen metallin vivahteita.
Kokonaisuus toimi varsin näppärästi lavalla, vaikka yleisö ei vielä ensimmäisen bändin aikana löytänyt Nosturiin sankoin joukoin. Lienekö tämä sitten häirinnyt bändiä, koska lavaelkeet olivat alussa vaisuja ja lavalta huokui hieman eksynyt tunnelma.
Upeaäänisen solistin Saara Šamanen tanssahtava show sopi introon tai musavideolle, mutta yleisöön sillä ei tällä kertaa saanut oikein otetta. Meininki lämpeni loppua kohden, valitettavasti tunnusomainen vahva laulu pyrki jäämään muun mätön jalkoihin. Ensikosketuksena bändin tuotantoon keikka herätti kiinnostuksen ja yhtye pitääkin laittaa jatkossa tarkempaan syyniin.
Kaunis Kuolematon
Toisena aktina päästettiin lauteille Kaunis Kuolematon, jolta tutuksi oli ehtinyt tulla vasta muutama biisi. Keikan aikana jäin ihmettelemään, miten kokoonpano on onnistunut livahtamaan ohitse huomaamatta!
Hennon ja pitkähkön intron jälkeen lähti päälle meno, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Soundit olivat kunnossa ja tasapainossa. Soittajat tiesivät tasan mitä olivat tekemässä.
Yhtyeen lavaelkeet olivat varmat ja koko bändi piti karismaa yllä. Esitys toimi kuin haulikon piippu leuan alla ja sen huomasi myös yleisöstä. Osa katsojista oli selkeästi odottanut nimenomaan tätä yhtyettä ja mitä pidemmälle keikkaa päästiin, sitä useampi imeytyi bändin fiiliksiin.
Keikan lopetus oli sekä odottamaton, että jollain tavalla bändin teemaan sopiva: Viimeisen kappaleen aikana rauhoitettiin menoa pikkuhiljaa. Kun soittaja lopetti osuutensa, hän poistui lavalta. Lopulta jäljellä olivat vain kitaristit, jotka lopettivat intron tunnelmiin soittamisen.
Hyvin toimiva kokonaisuus kaikin puolin, menisin toiste!
Vorna
Olen todistanut Vornan livenä aikaisemmin kertaalleen festariympäristössä Nummirockissa 2017 ja jo silloin homma toimi. Odotukset olivat siis korkealla jo ennen kuin bändi nousi lavalle. Yleisöä oli ehtinyt tulla paikalle samoilla tunnelmilla, eikä pettymystä ollut luvassa. Yhtye unohti jarrut kotiin settilistan alkaessa, ja metallikansa oli tästä onnessaan. Ne jotka eivät olleet heti fiiliksessä, napattiin vokalisti Vesa Salovaaran toimesta mukaan jo ensimmäisen biisin aikana.
Salovaaran olemuksesta huokui varmuus lavalla ja mikin ääressä. Siinä missä Kaunis Kuolematon käytti koko bändin lavakarismaa, ei Vorna tarvinnut muuta kuin nokkamiehensä. Hänen olemuksensa täytti koko lavan pitäen yleisön hallussaan alusta loppuun.
Kuulijat pääsivät nauttimaan pitkälti ennestään tutusta tuotannosta. Kun illan hyvä teko oli tehty ja heitetty merkkaripöydän viimeiset paidat yleisöön, saatiin myös makua tänä vuonna tulevasta uudesta albumista ”Maa Martona Makaa” -biisin synkänjyhkeiden sävelten tahdissa.
Fiilis sekä lavalla että yleisössä uhkui nautintoa ja Vorna olisi hyvin voinut olla illan pääesiintyjä.
Ajattara
Suomen mustan metallin legenda tuli pari vuotta sitten uuden levyn myötä takaisin keikkalavoille, ja moni odotti pääsesiintyjän keikkaa kuin kuuta nousevaa. Illan aikana Ajattaran nimen kuuli useilta usean innokkaan odottajan mainitsemana.
Sähköinen tunnelma yleisössä repesi, kun soitto alkoi. Onneksi oli tulpat korvissa, koska permannon keskelle massan sekaan äänimuuri pamahti päälle kuin nyrkinisku päin kasvoja.
Itse en ole ollut koskaan Ajattaran suurin fani, joten siirryin pian syrjemmälle tosifanien tieltä. Sivummalla kuitenkin bassotaajuudet olivat niin ärhäkät, että sisuskalut saivat tehokkaan hieronnan närästykseen saakka. Valitettavasti valtava äänimassa aiheutti myös sen, ettei musiikista tahtonut saada mitään selvää. Lopulta haeskelemalla salin takareunalta löytyi paikka, jonne myös riffit alkoivat erottua.
Ajattaran liveshowta oli hyvin mielenkiintoista seurata, koska lavakarisman sijaan valloillaan velloi yleisökarisma, jonka bändi tiedosti selvästi. Sen sijaan, että olisivat käyttäneet energiaa lavalla heilumiseen, bändi ohjasi yleisöä kuin kapellimestari konsanaan. Ja kansa totteli.
Keikka oli selvästi yleisölle suunnattu ja paikalla oltiin fiiliksen takia. Nyrkit ja tukat heiluivat ilmassa ja biisien välissä huuto veti vertoja musiikin volyymille. Fanit saivat juuri mitä halusivat.
Metal Crane Festival jatkui iloisissa tunnelmissa vielä lauantaina, mutta Metalliluolan raportti päättyy tältä erää tähän. Vaikka Nosturi sulkeekin ovensa tämän vuoden päätteeksi, toivottavasti tämä härkäviikkojen piristys löytää uuden areenan ensi vuotta ajatellen!
Teksti: Eirik Manne
Kuvat: Raisa Krogerus ©Metalliluola
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.
